Trumpin pitäisi lauantaista lähtien pystyä osallistumaan julkisiin tilaisuuksiin, arvioi lääkäri – presidentti suunnittelee jo kampanjatilaisuuksia viikonlopulle
Koronatartunnasta toipuva Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo haluavansa pitää kampanjantilaisuuden lauantaina todennäköisesti Floridassa. Asiasta Foxin haastattelussa kertonut Trump sanoi, että aikoo pitää kampanjatilaisuuden, jos se on mahdollista järjestää näin nopealla aikataululla.
Trump myös lisäsi, että saattaa pitää toisen tilaisuuden sunnuntaina Pennsylvaniassa.
Valkoisen talon lääkäri julkaisi aiemmin lausunnon, jossa sanottiin, että Trumpin pitäisi lauantaista lähtien pystyä osallistumaan julkisiin tilaisuuksiin. Lääkäri Sean Conley sanoi lausunnossaan, että Trump on reagoinut koronahoitoihin ”erittäin hyvin”. Hänen mukaansa lauantaina tulee kuluneeksi kymmenen päivää siitä, kun Trumpilla todettiin koronavirustartunta.
– Hoitotiimin kehittyneen diagnostiikan perusteella odotan täysin, että presidentin on turvallista palata julkisiin tilaisuuksiin tuona ajankohtana, lausunnossa sanottiin.
Trump vaati torstaina päästä vielä kahteen otteeseen väittelemään demokraattihaastajansa Joe Bidenin kanssa kasvotusten ennen marraskuisia vaaleja. Presidentti kieltäytyi osallistumasta ensi viikolle suunniteltuun toiseen vaaliväittelyyn sen jälkeen, kun väittelyistä vastaava komissio päätti järjestää väittelyn virtuaalisesti koronaturvallisuuteen vedoten.
Koronatartunnastaan varhain viime viikon perjantaina Twitterissä kertonut Trump palasi sairaalasta Valkoiseen taloon maanantaina. Viestintä Trumpin terveydentilasta on ollut epäjohdonmukaista, ja hänen lääkärinsä ovat välttäneet paljastamasta kaikkia yksityiskohtia presidentin voinnista.
Valkoisessa talossa on viimeisen viikon aikana todettu lukuisia koronavirustartuntoja.
Demokraatit ehdottavat komission perustamista selvittämään sitä, onko Trump henkisen tilansa puolesta kykenevä hoitamaan virkaansa.
Demokraatit vetoavat tekeillä olevassa esityksessään perustuslain 25. lisäykseen, jonka mukaan varapresidentti voi ottaa tehtävän hoitaakseen, jos presidentti ei kykene täyttämään velvollisuuksiaan.
Kongressin edustajainhuoneen puhemiehen Nancy Pelosin mukaan lakiesityksen tarkoituksena on turvata johtamisen jatkuvuus maan hallinnon korkeimmassa virassa.
Ehdotuksen taustalla on demokraattien mukaan huoli Trumpin koronavirustartunnasta ja siihen annetusta lääkityksestä, jonka on pelätty vaikuttavan presidentin mielialaan.
Pelkoja ovat lietsoneet presidentin käytös Twitterissä ja televisiohaastattelussa, jossa 74-vuotias presidentti sanoi olevansa ”täydellinen fyysisen kunnon esimerkki ja erittäin nuori”.
Pelosin mukaan Trump on irtautunut todellisuudesta tavalla, joka ”olisi hauskaa, jos se ei olisi niin tappavaa”.
Trump ampui takaisin välittömästi Twitterissä.
– Hullun Nancyn jos kenen pitäisi olla tarkkailtavana. Ei häntä turhaan hulluksi kutsuta!
Republikaanit syyttivät Pelosia jopa vallankaappauksen hautomisesta.
Perustuslain 25. lisäyksen käyttöönotto on epätodennäköistä, sillä Trumpille uskollisuudesta tunnetun varapresidentti Mike Pencen pitäisi haluta ottaa valta presidentiltä.