Toukokuun 16. päivä on kansainvälinen poikien päivä
”Eihän pojat itke – ja tosimiehet varsinkaan.” ”Tosimiehen” muotti on ahdas, kova ja rajoittava – mutta onneksi sen ei tarvitse olla pysyvä.
Tunteiden sekä tarpeiden ilmaisun kieltämisen lisäksi pojille ja miehille asetetaan usein esimerkiksi kuormittavia odotuksia perheen elättämisestä ja yhteisönsä johtamisesta.
Koulupudokkaista suurin osa on poikia. Pojat kokevat enemmän koulukiusaamista. 15-vuotiaiden poikien lukutaito on enemmän kuin yhden kouluvuoden verran jäänyt tytöistä jälkeen. He jatkavat lukioon selvästi tyttöjä harvemmin, sillä ylioppilaslakin saaneista 58% on naisia. Miehet ajautuvat useammin päihteiden käyttöön ja keskimäärin kuolevat nuorempana kuin naiset.
Viimeistään nyt pitäisi herätä huomaamaan myös poikien ja miesten tasapuolinen kohtelu. Nuorten miesten ja naisten tasa-arvon eriytyminen on jo johtanut osaltaan syntyvyyden laskuun.
Yksinäisyys ja lukutaidon puutteet ovat surullinen ilmiö. Ääritapauksissa syrjäytyneiden nuorten miesten joukko on myös turvallisuusriski.
Tasa-arvon tulisi olla itsestäänselvyys ja sen pitää koskea myös miehiä. Ei poikien ja miesten vähättelyä tai syrjintää pidä hyväksyä sen enempää kuin tyttöjen ja naistenkaan.
Rakenteellisia ongelmia ja ilmiöitä, jotka syrjäyttävät poikia pitää ihan yhtä lailla tutkia ja poistaa. Kouluopetus pitää saada tukemaan poikia, joiden biologisista syistä erilaiset haasteet pitää huomioida paremmin.
Päivän viettämisellä halutaan antaa pojille onnistumisen kokemuksia sekä viestiä kaikille pojille, että heidän ongelmansa on kuultu ja heistä välitetään.
Teemu Knuutti
Keskustan isäverkoston jäsen
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/