Bye Bye Business?
ByeByeBaby:n 30-vuotisjuhlaviikko huipentui Nokia Areenan valtaisiin viisubileisiin. Siellä nähtiin kansallisia ja kansainvälisiä viisumenestyjiä, myös CatCat.
Tämän vuoden Euroviisujen TV-finaalin ja semifinaalin Suomi-esittelyyn olivat valikoituneet Käärijä ja toiseksi CatCat. Rohkenen väittää, että sijoituksesta huolimatta ByeByeBaby kuuluu kaikkien aikojen Euroviisu-biisien kärkeen.
Näimme suosion konkreettisena Dublinin kaduilla vuonna 1994. Vain 20 vuotta aiemmin Abba kylvi Ruotsin luovaan teollisuuteen siemenen, jonka taloudelliset kerrannaisvaikutukset ovat tähtitieteellisiä. Viisi vuotta tätä aiemmin professori Karl-Erik Sveiby oli Ruotsissa ajanut aineettoman taseen ymmärryksen mm. Skanskaan.
Hän oli sittemmin Hankenilla tarjoilemassa tätä iloa myös meille, mutta suomalainen rahoitusmaailma ei syttynyt!
Luovien palvelujen vientimarkkinat ovat 1065 mrd. euroa, josta Ruotsi ja moni muu maa osaa jo ottaa omansa. Helposti hallittavat kotimarkkinat ovat jo noin 16.8 miljardia, mutta tilaa niiden kasvattamiselle on jopa kymmeniä miljardeja. Silti kotimaista levybisnestä ei ole edes haluttu nähdä aiemmissa hallitusohjelmissa, vaikka se edustaa lähes kaikkia luovien alojen toimintakenttiä ja vaikuttaa artistien keikkojen kautta selkeästi eri paikkakuntien elinvoimaan.
Saimme kutsun Ilkka Kanervan työministerinä perustamaan Yrittäjyys-vuosikymmen 1995–2005 mietintäryhmään, jossa haettiin lama-ajalle uusia työllistämisideoita.
Viestimme tässä ryhmässä oli, että artisti ja sitä palvelevat rakenteet tulee saattaa rahoituskelpoiseksi TK-investoinneiksi. Viestimme on yhä sama. Poliitikoilta haluaisimme kysyä, miksi näin ei ole ja miksi tämä ryhmä ajettiin kesken toimintakauttaan alas?
Huolimatta arvostuskuoliosta jaksamme uskoa tähän työhön ja sen tekijöihin. Uskomme myös, että viihteestä koituu Suomelle merkittävää uutta taloutta, virkistystä ja hyvinvointia.
Siksi vetoamme poliitikkoihin ja virkamiehiin, etteivät edeltäjien laiminlyönnit enää olisi ulkomaisten toimijoiden pysyvä saavutettu etu.
Erkki Puumalainen
Poptori Oy
toimitusjohtaja
Suomen Luova Talous ry
puheenjohtaja
Mielipideosastolla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia.
Voit jättää mielipidekirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/