"Sillat palavat ja luottamus sen mukana"– keskustan Eeva Kalli tuomitsi hallituksen arvovalinnat ja menettelytavat
Hallitus on epäonnistunut tärkeimmässä tehtävässään eli suomalaisten luottamuksen ja tulevaisuudenuskon palauttamisessa, katsoo keskustan eduskuntaryhmä.
Keskustan ryhmäpuhuja Eeva Kalli huomautti eduskunnan keskustelussa keskustan talousvälikysymyksestä, että ihmisten ja yritysten luottamus omaan talouteen ja tulevaisuuteen on poikkeuksellisen alhaalla.
– Syyt epäonnistumisen taustalla liittyvät niin politiikan arvovalintoihin kuin hallituksen tapaan toimia. Vallalla on kova politiikka ja kovat otteet. Toista ei enää tulla puolitiehen vastaan. Sillat palavat ja luottamus sen mukana, Kalli kritisoi.
– Kun työttömänä on lähes 300 000 ihmistä ja talous on hyytynyt – ja mikä pahinta, kun luottamus yhteiskunnassa on raunioina ja sopimisen kyky romutettu, ei hallituksella pitäisi olla varaa ylimielisyyteen, Kalli evästi.
Kallin mukaan kodeissa ja työpaikoilla ansaitaan parempaa kuin mitä viimeinen vuosi on ollut.
– Tavallisten ihmisten pärjääminen ja luottamuksen palauttaminen pitää asettaa kaiken muun edelle, hän painotti.
Kallin mukaan keskustalla ja hallituksella ei ole erimielisyyttä tavoitteesta. Kiihtyvä velkaantuminen ja raskaat alijäämät on saatava hallintaan ja taitettua.
– Ongelma on siinä, että osa hallituksen valitsemista keinoista ja tapa toimia, eivät tuota toivottua tulosta, vaan eriarvoistavat ihmisiä, syövät orastavan kasvun eväitä ja heikentävät siten luottamusta entisestään.
Keskustan tavoitteena on Kallin mukaan vähintään tuplata kasvu ennustettuun nähden. Keskusta toteuttaisi esimerkiksi investointien verohyvityksen ulottaen sen myös pienille ja keskisuurille yrityksille. Keskusta verottaisi myös yrityksen sisään jätettäviä voittoja vähemmän kuin ulos jaettavia.
Arvonlisäverotuksen alarajaa keskusta nostaisi 30 000 euroon ja pitäisi kotitalousvähennyksen ennallaan.
– Nopeuttaisimme tuntuvasti investointien luvituksia. Ottaisimme käyttöön koko maan kattavat seutukuntakohtaiset kasvusopimukset korvaamaan vain kaikkein isoimpien kaupunkien kanssa tehtävät MAL-sopimukset, Kalli listasi.
Keskusta tekisi Kallin mukaan myös itäisestä Suomesta erityistalousalueen kymmeneksi vuodeksi ja toteuttaisi 20 prosentin tuloveronalennuksen alimman eläkeiän yli ansiotyössä jatkaville,.