Putin jatkoi Kiina-suhteiden hehkutusta
Venäjän presidentti Vladimir Putin jatkoi perjantaina kaksipäiväistä Kiinan-matkaansa vierailulla Harbinin kaupunkiin Koillis-Kiinassa. Putin saapui maahan torstaina.
Matkan tavoitteena on lujittaa siteitä Kiinaan, josta on tullut Venäjälle olennaisen tärkeä kauppakumppani Ukrainan sodan ja lännen pakotteiden vuoksi.
Vain muutaman sadan kilometrin päässä Venäjältä sijaitseva Harbin on ollut pitkään keskeinen paikka sekä maiden väliselle kaupankäynnille että kulttuurivaihdolle. Venäjän ja Kiinan vienninedistämismessujen avajaisissa puhunut Putin hehkutti maiden välisiä energiasiteitä ja lupasi vahvistaa niitä.
– Venäjä on valmis ja kykenevä toimimaan jatkuvasti käyttövoimana Kiinan taloudelle, yrityksille ja kaupungeille edullisella ja ympäristön kannalta puhtaalla energialla, Putin sanoi.
– Maailman ollessa seuraavan teknologisen vallankumouksen kynnyksellä olemme päättäneet syventää johdonmukaisesti kahdenvälistä yhteistyötä korkean teknologian ja innovaatioiden alalla, hän jatkoi.
Putinin seurassa oli Kiinan varapresidentti Han Zheng, kertoi Venäjän valtiollinen uutistoimisto Tass.
Putinin on määrä pitää lehdistötilaisuus venäläismedian kanssa myöhemmin perjantaina.
Kyseessä on Putinin ensimmäinen ulkomaanmatka sen jälkeen, kun hänet maaliskuussa valittiin uudelleen presidentiksi. Samalla matka on jo toinen Kiinan-vierailu runsaan puolen vuoden aikana.
Sota Ukrainassa ja sitä seuranneet lännen pakotteet ovat ajaneet Venäjän tiivistämään suhteitaan naapurinsa kanssa. Kiina on päässyt myös hyötymään Venäjältä virtaavasta edullisesta energiasta ja kaasusta.
Länsimaat puolestaan ovat painostaneet Kiinaa katkaisemaan tukensa Venäjän taloudelle.
Putin tapasi torstaina Kiinan presidentti Xi Jinpingin, ja valtiojohtajat allekirjoittivat yhteisen julkilausuman maidensa strategisen kumppanuuden syventämisestä.
Presidenttien yhteisessä lehdistötilaisuudessa Putin kuvaili maiden sidettä vakauttavaksi voimaksi kaoottisessa maailmassa.
Samalla presidentit ilmoittivat olevansa yhtä mieltä siitä, että Ukrainan tilanteeseen tarvitaan poliittinen ratkaisu.
Presidenttien tapaamisen jälkeen Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja Vedant Patel kommentoi, ettei Kiina voi saada kahta asiaa yhtä aikaa, mitä tulee sen suhteisiin länsimaihin ja Venäjään.
– Se ei voi saada molempia, haluta (parempia) suhteita Eurooppaan ja muihin maihin samalla kun se ruokkii suurinta uhkaa Euroopan turvallisuudelle pitkään aikaan, Patel sanoi.