Tieteen Kuvalehti: Riski kuolla dementiaan pienenee merkittävästi, jos käyttää puoli lusikallista tätä rasvaa päivässä
Tieteen Kuvalehti kertoo Harvardin yliopiston T.H. Chan School of Public Healthin tutkimuksesta, jonka mukaan vähintään seitsemän grammaa oliiviöljyä päivässä nauttivilla henkilöillä oli 28 prosenttia pienempi riski kuolla dementiaan kuin niillä, jotka käyttivät oliiviöljyä harvoin tai eivät koskaan.
Asiaa CNN:lle kommentoinut Harvardin yliopiston T.H. Chan School of Public Healthin ravitsemustutkija Anne-Julie Tessier kehottaakin ihmisiä vaihtamaan esimerkiksi kaupoissa myytävät valmismajoneesit oliiviöljyyn.
Tutkimuksessa tarkasteltiin yli 92 000 henkilön rasvan kulutusta. Siinä huomioitiin osallistujien ruokavalion yleinen terveellisyys.
University College Londonin genetiikan, evoluution ja ympäristön kunniaprofessori David Curtis toteaa kuitenkin CNN:lle, että oliiviöljyä käyttävien ja sitä käyttämättömien välillä on monia eroja, eikä kaikkia tutkimukseen vaikuttavia tekijöitä ole mahdollista ottaa täysin huomioon.
Hän huomauttaa, että oliiviöljyn kulutuksen on osoitettu olevan yhteydessä parempaan sydän- ja verisuoniterveyteen ja että dementia on usein verisuoniperäinen sairaus, minkä vuoksi myös oliiviöljyn käyttäjien dementiariskin pieneneminen on oletettavaa.
Tutkimus on julkaistu Jama Network -tiedelehdessä.