Toimittajalta: Kolmen kärki on keskustan ulottuvilla
Helsingin Sanomien tuore gallup ei vastaa sitä tunnelmaa, mikä puolueessa vallitsee viime viikonlopun onnistuneen vaalistartin ja -risteilyn jälkeen.
Kannatusta on nyt tasan 12 prosenttia, laskuakin siinä on 0,1 prosenttiyksikön verran. Kuukauden mittainen gallupin aineiston kerääminen päättyi perjantaina.
Vaalistarttiin Helsinkiin tuli lauantaina niin paljon väkeä, että saliin jouduttiin kantamaan lisää tuoleja.
Sen jälkeen risteilylle lähti yli 900 henkeä. Laivalla nauru raikui ja puolueväki puhkui intoa siitä, että raskaiden vuosien jälkeen keskustalla on taas kaikki mahdollisuudet edessään.
Puheenjohtaja Antti Kaikkosen huumori ja itseironia tarjoavat samaistumispintaa yli puoluerajojen.
Erityisen hyvää talkoomeininkiä tarvitaan, sillä Kaikkosen mukaan perussuomalaisten vaalibudjetti on keskustaan verrattuna kaksinkertainen ja kokoomuksella kolminkertainen.
Keskusta avasi rohkeasti pelin tuomalla huhtikuisten alue- ja kuntavaalien teemansa ensimmäisenä ruodittavaksi.
Vaalien iskulause ”vaihda keskelle” on suoraan puolueen ulkopuolelle suunnattu.
Tuore gallup kertoo, että taktiikka on oikea. Omien joukossa vallitsee hyvä itsetunto ja yhteishenki, mutta vielä pitäisi vakuuttaa muut.
Vaaliristeilyllä keskustalaiset eivät keksineet kovinkaan paljon selityksiä junnaavalle gallup-kannatukselle. Tilanne ei tunnu käyvän järkeen, sillä oppositiopuolue tarjoaa vaihtoehdon Petteri Orpon (kok.) hallitukselle, joka leikkaa köyhiltä ja sairailta.
Keskustassa uskotaan kuitenkin siihen, että pian korjataan satoa valtiovarainministeripuolue perussuomalaisten laskevasta kannatuksesta. Pettyneet äänestäjät tarvitsevat vain ensin aikaa nyrkin puristamiseen taskussa katsomon puolella.
Äänestäjät liikkuvat lähinnä porvariblokin ja punavihreiden puolueiden sisällä, mutta eivät niiden välillä. Gallupien kärjessä paistatteleva pääoppositiopuolue SDP hyötyy siitä, että vihreillä ja vasemmistoliitolla ei mene erityisen hyvin.
Kokoomuksen kannattajakunta on puolestaan niin vankka, ettei pääministeripuolueen tarvitse pelätä alue- ja kuntavaaleja. Leikkaukset eivät iske sen kannattajakuntaan.

HS-gallupin tausta-aineisto vahvistaa, että monet perussuomalaisia aiemmin äänestäneet ovat jo siirtyneet katsomoon. He eivät ilmoittaudu nyt minkään puolueen kannattajiksi.
Perussuomalaisia äänestäisi eduskuntavaaleissa 14,9 prosenttia suomalaisista. Puolueen selkä näkyy jo keskustalle.
Keskusta voi päästä tasaista vauhtia kävellen ohi, kun perussuomalaiset väsyy.
Alue- ja kuntavaaleista aukeaa loppusuora kohti kevään 2027 eduskuntavaaleja. Keskusta keskittyy niitä silmällä pitäen kokoomuksen haastamiseen.
Tuoreessa HS-gallupissa mitattiin nimenomaan eduskuntavaalikannatusta, mutta alue- ja kuntavaalit ovat aivan toinen juttu. Perussuomalaiset luultavasti jää niissä keskustan taakse, aivan kuten viime kerroillakin.
Keskusta oli viimeksi sekä aluevaaleissa että kuntavaaleissa kolmannella sijalla kokoomuksen ja SDP:n jälkeen.
Ensimmäistä kertaa samanaikaisesti järjestettävissä huhtikuun alue- ja kuntavaaleissa ei ratsasteta maahanmuutolla tai bensapopulismilla. Perussuomalaiset löytää myös sairaaloiden päivystysten rajoittamisen edestään. Lisää kipeitä säästöpäätöksiä luvataan kevään kehysriiheen.
Perussuomalaisilla voi olla vaikeuksia saada edes äänestäjikseen tunnustautuvia äänestyskävelylle keväällä.
Rökäletappio kesäkuun eurovaaleissa on vielä tuoreessa muistissa. Jos myös alue- ja kuntavaalit menevät perussuomalaisilta penkin alle, puolueväen pinna alkaa varmasti kiristyä. Se lisäisi tuskaa jäljellä olevalle hallitustaipaleelle.