Asiantuntija: Peltojen hiilinieluja voidaan mitata uudella menetelmällä jo parin vuoden päästä – "Nykyinen aliarvioi"
Suomessa voitaisiin ottaa käyttöön uudet peltojen hiilinielujen laskentamenetelmät ehkä kahden vuoden kuluessa, arvioi Ilmatieteenlaitoksen ilmastontutkimuksen toimialajohtaja Jari Liski Suomenmaalle.
Liskin mukaan Ilmatieteenlaitos tekee asiassa parhaillaan tiivistä yhteistyötä Luonnonvarakeskuksen kanssa.
Luonnonvarakeskus vastaa maatalouden sekä maankäyttösektorin nielujen ja päästöjen laskennasta Suomen kansallisessa kasvihuonekaasuinventaariossa.
– Luonnonvarakeskus nyt ihan aidosti pohtii, että tämä meidän mallimme otettaisiin käyttöön. Teemme tässä koko ajan tiivistä yhteistyötä, jossa pyrimme kehittämään menetelmää ja tapaa ottaa se käytäntöön, Liski sanoo.
Hän kuitenkin korostaa, että arviot aikataulusta ovat vain arvioita. Uusien menetelmien käyttöönotto vaatii paljon kehitystyötä ja hallinnollista prosessia.
– Haluan puhua aikatauluista varovasti, koska minä en sitä päätöstä tee. Ei tämä kuitenkaan mikään 5–10 vuoden asia ole, Liski summaa.
Uusissa mittausmenetelmissä on kyse Liskin vetämästä monivuotisesta tutkimushankkeesta, jossa on selvitelty parempia tapoja mitata peltojen hiilipäästöjä.
Tuoreet tutkimustulokset ovat olleet etenkin maanviljelijöiden ja elintarviketuottajien mieleen.
Peltoviljely on perinteisesti nähty merkittävänä hiilipäästöjen aiheuttajana. Tuoreiden tutkimustulosten mukaan peltojen kasvillisuus sitoo kuitenkin luultua enemmän hiiltä, minkä vuoksi pellot voivat olla luultua parempia hiilinieluja.
Tulokset ovat herättäneet toiveikkaita kommentteja myös poliitikkojen keskuudessa. Useat keskustan kansanedustajat jättivät viime viikolla asiasta kirjallisen kysymyksen maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahin (kd.) vastattavaksi.
Keskustalaiset patistelivat Essayahia varmistamaan pikaisesti uusien laskentamenetelmien käyttöönoton hiilinielulaskelmissa.
Liski painottaa, ettei laskentamenetelmien kehittämiseen liity mitään sen suurempaa dramatiikkaa tai ristiriitaa.
Kyse on normaalista tutkimukseen perustuvasta laskentamenetelmien kehittämisestä, jotta peltojen hiilen sidonnasta ja hiilipäästöistä saataisiin entistä luotettavampaa tietoa.
Totta kai kyse on myös maataloudelle ja elintarvikeyrityksille tärkeästä asiasta, Liski myöntää.
– Alan elinkeinoharjoittajat ovat kiinnostuneita siitä, minkälaiset ilmastovaikutukset heidän toiminnallaan on.
Peltojen päästöt liittyvät olennaisesti elintarviketuotteiden lopulliseen hiilijalanjälkeen. Tutkimushankkeessa on pyritty myös kehittämään keinoja, miten pellot voisivat sitoa hiiltä paremmin.
Tutkimustulokset on Liskin mukaan otettu Luonnonvarakeskuksessa ”ehdottoman hyvin” vastaan.
– Se on ihan luonnollinen kehityskulku, että kun tieteellinen tutkimus tuo uutta tietoa, niiden pohjalta kehitetään vanhoja menetelmiä, hän kuittaa.
Liskin mukaan uudessa menetelmässä hyödynnetään paljon satelliittien tuottamaa tietoa. Satelliitti mittaa, kuinka paljon pellolla on hiiltä itseensä sitovaa yhteyttävää lehtivihreää.
Tieto yhdistetään säätilasta saatavaan auringon säteilyn määrään. Näistä muodostetun yhtälön avulla voidaan laskea, kuinka paljon pellon kasvillisuus sitoo hiiltä itseensä.
Laskelmissa on otettu huomioon maaperän ja lannoituksen vaikutukset sekä se, että pellolla kasvava sato leikataan aikanaan pois.
Tutkimusmenetelmien luotettavuutta on Liskin mukaan testattu pelloilla sijaitsevien mittausasemien avulla Suomessa ja eri puolilla maailmaa.
Mittausasemat havainnoivat hiilidioksidin vaihtoa ilmakehän ja pellon välillä.
Tulokset ovat olleet rohkaisevia. Menetelmä vaikuttaa varsin luotettavalta.
Mittausmenetelmän virhemarginaali on Liskin mukaan 10–15 prosenttia alan keskimääräisestä määrästä.
– Voi siis sanoa, että lukema on luotettavuuden näkökulmasta todella hyvä. Luotettavuus on parempi kuin osasimme tässä vaiheessa odottaa.
Merkittävä ero nykyisin käytössä olevaan menetelmään on se, että peltojen hiilitaseesta saadaan peltokohtaista ja jatkuvasti päivittyvää tietoa.
Nieluja ja päästöjä voidaan seurata päiväkohtaisesti ja lähes reaaliaikaisesti. Laskelmissa voidaan nähdä esimerkiksi lannoituksen tuottama vaikutus.
Nykyisin käytössä oleva Luonnoinvarakeskuksen kasvihuonekaasuinventaarioon pohjautuva menetelmä perustuu sato- ja lannoitustilastoihin. Liskin mukaan laskelmat tehdään maakunnittain.
Uuden ja nykyisen menetelmän laskemien tulosten vertailu oli Liskin mukaan yksi tutkimushankkeen mielenkiintoisimpia vaiheita.
Uudella menetelmällä laskettaessa vehnäpellon hiilinielu oli noin 10 prosenttia parempi kuin nykyisessä menetelmässä. Ohrapelto oli 40 prosenttia parempi hiilinielu ja nurmipellot sekä kesannot jopa yli 100 prosenttia parempia.
– Selväähän se on, että erot ovat merkittävät, Liski sanoo.
Uuden menetelmän luotettavuus perustuu Liskin mukaan suoriin mittaustuloksiin peltojen ja ilmakehän välisestä hiilidioksidin vaihtelusta.
Nykyisin käytössä olevassa menetelmässä sellaista vertailua ei ole tehty.
– Jos sellainen tehtäisiin, tulos olisi, että nykyinen menetelmä aliarvioi hiilimäärän, jonka kasvit sitovat pellon maaperään.
Uudessa menetelmässä on Liskin mukaan tärkeää myös se, että siinä voidaan seurata, miten tietyt toimet lisäävät pellon kykyä sitoa hiiltä.
Yksi merkittävä keino on aluskasvillisuuden lisääminen viljapeltoon. Ne jatkavat hiilen sitomista pitkälle syksyyn, vaikka sato kerätään pois.
– Me voidaa seurata maatila- ja peltokohtaisesti, miten sellaiset toimet vaikuttavat. Se tehostaa yksittäisen maanviljelijän mahdollisuutta parantaa ilmastotoimiaan. Nykyisessä satoon perustuvassa laskentamallissa tällaista mahdollisuutta ei ole.