Toimittajalta | Kelloa käännettäneen taaksepäin – Ottawan miinasopimuksen hyvästely alkaa näyttää selvältä

Keskustelu Euroopan puolustuksen ympärillä käy kuumana puolustusmiljardien heittelystä ydinaseisiin. Yhtenä sivunäyttämönä ovat jalkaväkimiinat, joista käytävässä keskustelussa Suomi ei ole enää yksin.

Voimakkaasti varustautuvan Puolan pääministeri Donald Tusk ilmoitti jo viikonvaihteessa kannattavansa jalkaväkimiinat kieltävän Ottawan sopimuksen jättämistä.

Tusk olisi valmis irrottamaan Puolan myös rypäleammuksia koskevasta Dublinin sopimuksesta. Puolan linjaus kiinnostaa kovasti myös Baltian maissa, jotka odottavat Puolan tai Suomen näyttävän esimerkkiä.

Suomessa miinakeskustelu lämpesi toden teolla syksyllä, kun Puolustusvoimain komentaja Janne Jaakkola ilmaisi haluavansa keskustelua aiheesta.

Avaus oli merkittävä. Jaakkolan edeltäjät eivät olleet enää miinoista kiinnostuneita ja totesivat niiden tulleen jo korvatuksi muulla sotamateriaalilla. Jaakkolan mukaan venäläisten massamainen jalkaväen käyttö Ukrainassa on luonut asiaan kuitenkin uuden asetelman.

Suomessa poliitikot ovat asetelleet sanansa vielä varovaisesti ja vedonneet puolustusministeriössä meneillään olevaan selvitykseen asiasta.

Puolustusvoimista ei vielä kommentoida selvityksen valmistumisen aikatauluakaan. Alun perin paperin piti valmistua jo talvella. Selvityksen tarkoituksena on tuottaa sotilaallinen arvio eri vaihtoehdoista poliittisen ja oikeudellisen tarkastelun pohjaksi, Suomen kannan muodostaminen miinasopimukseen jää poliitikkojen tehtäväksi.

Ei ole epäilystäkään, että Puolustusvoimia kuunnellaan asiassa nyt niin sanotusti herkällä korvalla. Aikamoinen yllätys olisi, jos Puolustusvoimat katsoisi edelleen, ettei sillä ole tarvetta miinoille nykyisessä tilanteessa.

Rautaa tarvitaan nyt erityisesti maavoimille, eikä miinojen valmistus ole mitään rakettitiedettä. Miinoja ei ole valmistettu Suomessa vuoden 1981 jälkeen, mutta kotimainen puolustusteollisuus pystyy tuottamaan niitä varmasti ja paljon, jos tarvetta on.

Poliittisesti sopimuksesta irtaantuminen tuottaisi varmasti Suomelle mainehaittaa. Maamiinoista haluttiin aikanaan eroon niiden siviileille varsinkin kehitysmaissa aiheuttamien kärsimysten vuoksi, eikä tämä argumentti ole poistunut.

Irtaantuminen tärkeästä kansainvälisestä sopimuksesta on myös ikävä poliittinen signaali tilanteessa, jossa sopimuspohjaisen maailmanjärjestyksen puolustamiseksi pitäisi tehdä kaikki mahdollinen ja vielä enemmänkin. Poliittista tuskaa lievittänee, että Suomen tuskin tarvitsee irtautua Ottawan sopimuksesta yksin.

Yleisen turvallisuustilanteen vuoksi poliittinen ilmasto on asiassa kuitenkin muuttunut olennaisesti. Sopimukseen liittyminen hyväksyttiin vuonna 2011 eduskunnassa äänin 110-47, vastustamaan jäivät perussuomalaiset ja 11 keskustan edustajaa.

Nyt eduskunnassa vastarintaa sopimuksesta irtaantumiselle löytynee enää periaatteellisista syistä lähinnä salin vasemmalta laidalta.

Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Jukka Kopra (kok.) arvioi viime viikolla Ilta-Sanomille, että asiassa päästäneen liikkeelle Puolustusvoimien selvityksen valmistuttua. Hallitus voisi Kopran mukaan tehdä esityksen, joka voitaisiin käsitellä eduskunnassa ehkä jopa juhannuksen jälkeen alkavaa istuntotaukoa.

Jostakin syystä jalkaväkimiinoista on vuosien saatossa tullut eräänlainen maanpuolustuksen turve, käytännön merkitystään suuremmaksi kasvanut, poliittisesti suuria tunteita herättävä kysymys.

Jalkaväkimiinojen tuhoaminen aloitettiin välittömästi sopimukseen liittymisen jälkeen kesällä 2012. Varastoissa oli noin miljoonaa miinaa, ja viimeiset putkimiinat räjäytettiin kesällä 2015. Hävittämään ne olisi jouduttu joka tapauksessa käyttöiän päättymisen vuoksi.

Kun Ukrainaan saadaan jonkinlainen aselepo ja rauha, miinoista saatetaan joutua vielä käymään ikävääkin eurooppalaista keskustelua. Ukrainan sodassa varsinkin Venäjä on kylvänyt miinoja surutta, mistä kärsijöiksi joutuvat siviilit molemmin puolin rajaa.