Tohtori varoittaa yöllisestä kuolaamisesta: "En halua lietsoa pelkoa, mutta…"
Kuolaaminen nukkuessa saattaa olla merkki vakavasta unihäiriöstä tai jopa Parkinsonin taudin kaltaisesta neurologisesta sairaudesta, varoittaa Chicagon Northwestern-yliopiston tohtori Landon Duyka.
Duyka sanoo CNN:n haastattelussa, että lääkärin pakeille tulisi hakeutua, jos tyyny on toistuvasti kuolasta märkä.
Aina kyse ei kyse ei kuitenkaan ole mistään vakavasta.
– Jokainen meistä kuolaa joskus, jos olemme ottaneet edellisiltana liikaa drinkkejä tai nukahtaneet sohvalle tuhdin juhla-aterian jälkeen, Duyka sanoo.
Kuolaamiseen on asiantuntijoiden mukaan monia syitä. Parallel ENT & Allergy -klinikan perustaja, tohtori Neil Hockstein suosittelee kuolaamisestaan huolestuneille kotona suoritettavaa uniapneatutkimusta.
Uniapneassa ihminen lakkaa hengittämisestä useita kertoja tunnissa, jopa minuutiksi kerrallaan yön aikana. Vakavissa uniapneatapauksissa hengityskatkoja voi tulla satoja joka yö.
– Kun näin tapahtuu, ihmiset siirtyvät usein hengittämään suun kautta saadakseen enemmän ilmaa, mikä antaa syljen kertyä ja valua ulos, tohtori Duyka sanoo.
Toiset kuolaavat, koska heillä on taipumuksena hengittää suun kautta. Närästyskin voi aiheuttaa kuolaamista, sillä ruokatorven alempi sulkijalihas ei sulkeudu kunnolla. Kuolaaminen voi johtua myös hammasongelmista, kuten hampaiden narskuttamisesta tai purentaviasta.
Duykan mukaan kuolaaminen saattaa kieliä myös nielemisvaikeuksista. Tohtori sanoo, ”ettei halua lietsoa pelkoa, mutta” kyvyttömyys niellä voi olla merkki vaarallisemmasta sairaudesta.
Tohtori kertoo esimerkiksi harvinaista tapauksista, joissa nielemisvaikeuksien takia vastaanotolle hakeutuneiden on havaittu laahaavan jalkojaan ja heidän ilmeensä on tavallista ”jähmeämpiä”.
– Nämä voivat olla Parkinsonin taudin tai jonkin muun hermoston rappeumäsairauden ensioireita, Duyka sanoo.