Lukijalta: Leskeneläke on olemassa siksi, että se mahdollistaa toimeentulon
Keskustelu eläkkeiden leikkaamisesta näyttää vain kiihtyvän. Esille on otettu muun muassa leskeneläke, jota on esitetty kokonaan poistettavaksi.
Vanhoille pariskunnille tämä merkitsee sitä, että on pysyttävä hengissä ja kuoltava sitten lähes samaan aikaan. Kahden ihmisen eläkkeellä vielä tulee jotenkin toimeen. Ihmisen kuollessa asumisen kulut eivät kuitenkaan puolitu, eivät myöskään ajoneuvon kulut. Ainoastaan syöminen puolittuu.
Toisella puolisolla saattaa myös olla varsin suuri työeläke, kun taas toinen on pelkällä takuueläkkeellä. Tähän asti on leskeneläkkeeseen laskettu noin puolet kuolleen puolison työeläkkeestä. Jos tämä nyt lopetetaan, merkitsee puolison kuolema myös taloudellista katastrofia kaiken muun surun lisäksi.
Leskeneläke on olemassa siksi, että se mahdollistaa toimeentulon, enkä näe mitään syytä sen leikkaamiseen, saati sitten poistamiseksi kokonaan. Meneekö tämä yhteiskunta niin paljon takapakkia, että näistäkin asioista jo keskustellaan tosissaan?
Olavi Simula
Tällä palstalla Suomenmaan lukijat voivat käydä avointa keskustelua mieltään askarruttavista ajankohtaisista aiheista. Toimituksella on oikeus editoida kirjoituksia. Voit jättää kirjoituksen osoitteessa: https://www.suomenmaa.fi/kategoria/mielipide/