Keskusta nujertaisi suurtyöttömyyden pienyritysten avulla – työnantajamaksuihin puolitus, kotitalousvähennys ennalleen
Keskustan eduskuntaryhmä iskisi suurtyöttömyyteen toimenpidepaketilla, joka sisältää huomattavia verokevennyksiä ja täysremontin yrittäjien eläkejärjestelmään.
Keskustan eduskuntaryhmän perjantaiaamuna eduskunnassa esittelemässä ohjelmapaperissa painotetaan, että nopein kasvupotentiaali piilee alle kymmenen hengen yrityksissä, joita Suomessa on noin 300 000.
–Jos katsotaan talouskasvua ja yritysten edellytysten vahvistamista, pitäisi nimenomaan keskittyä tähän valtavaan yksinyrittäjien ja muutaman työntekijän yritysten porukkaan, keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen sanoi.
Kurvinen näki tässä kysymyksessä selkeän eron keskustan ja hallituksen politiikassa.
– Yhteisöveron alentaminen, jota juuri kukaan asiantuntija Suomessa ei puolla, on mallimerkki: se suosii eniten juuri suurimpia yrityksiä, tyypillisesti pörssiin listattuja yrityksiä. Saman panoksen olisi voinut laittaa vaikka yrittäjävähennykseen tai muihin toimenpiteisiin, Kurvinen summasi.
Keskusta huomauttaa, että tuoreen barometrin mukaan 14 prosenttia mikro- ja yksinyrittäjistä olisi valmis rekrytoimaan uuden työntekijän vuoden sisällä. Keskustan laskelmien mukaan tämä voisi tarkoittaa jopa 40 000 uutta työpaikkaa.
Keskustan ohjelman valmistelleet kansanedustajat Mauri Kontu ja Hanna Räsänen katsovat, että työntekijän palkkaaminen ei saa jäädä kiinni tiedon puutteesta tai liian raskaista kustannuksista.
Keskusta puolittaisi työnantajan sivukulut ensimmäisen vuoden ajaksi, kun yritys palkkaa ensimmäisen työntekijänsä. Tällä madallettaisiin kynnystä, joka monella yksinyrittäjällä on kasvun tiellä.
Lisäksi keskusta nostaisi arvonlisäverovelvollisuuden alarajaa nykyisestä 20 000 eurosta, suuntaisi pienemmille yrityksille oman hyvityksen investoinneista ja palauttaisi kotitalousvähennyksen ehdot ennalleen, mikä tukisi erityisesti hoiva-, remontti- ja palvelualojen yrittäjiä.
Hallitukset ovat soutaneet ja huovanneet ja käyttäneet kotitalousvähennystä sekä kasvutoimena että säästötoimena. Räsäsen mukaan on kohtuutonta, että yrittäjät joutuvat aina hallituksen vaihtuessa pohtimaan sitä, kuinka käy, koska yritysten on suunniteltava toimintaansa pitkäjänteisesti.
– Yritys palkkaa ihmisiä siinä uskossa, että lainsäädäntö pysyy.
Räsäsen mukaan puolueiden pitäisi tehdä vaalien alla selväksi, mitä kukakin on tekemässä ja pitää kiinni lupauksestaan.
Myös yrittäjävähennystä parannettaisiin ja yritykseen jätettävää tulosta verotettaisiin kevyemmin.
Keskusta haluaa puuttua myös pitkään puhuttaneeseen yrittäjien eläketurvaan, joka koetaan nykymuodossaan joustamattomaksi.
Ohjelmassa esitetään, että YEL-maksun perusteena olisivat jatkossa yrittäjän todelliset, verotettavat ansiotulot. Pienituloisille yrittäjille tulisi maksualennuksia suurituloisille enemmän joustoa. Tavoitteena on elinkaarilähtöinen malli, joka huomioi yritystoiminnan eri vaiheet paremmin.
Keskusta tekisi yrityksen perustamisesta ja pyörittämisestä huomattavasti nykyistä sujuvampaa. Ohjelmassa ehdotetaan ”yhden päivän takuuta” yrityksen pystyttämiseen ja valtakunnallista hotline-palvelua aloittaville yrittäjille.
Sääntelyn osalta puolue noudattaisi periaatetta, jossa jokaista uutta normia kohden poistettaisiin kaksi vanhaa. Symbolisena avauksena keskusta esittää, että jokainen suomalainen saisi Y-tunnuksen jo syntymän yhteydessä.