Historia | Japanin tarkimmin varjeltu sotasalaisuus ilmestyi suoraan piikille – amerikkalaisen vedenalaisen päälliköllä kävi satumainen tuuri marraskuussa 1944
Marraskuun 28. päivän iltana 1944 Yokosukan laivastotukikohdassa Japanissa vallitsi aavemainen tunnelma. Sumun seasta kohosi valtava, musta siluetti, joka näytti enemmän saarelta kuin laivalta.
Vaikuttavan kokoinen sota-alus oli Shinano, Japanin keisarikunnan viimeinen suuri toivo jo epätoivoiseksi muuttuneessa taistelussa ylivoimaista Yhdysvaltojen Tyynenmeren laivastoa vastaan.
Jättimäinen 73 000 tonnin lentotukialus oli alun perin suunniteltu kolmanneksi Yamato-luokan supertaistelulaivaksi. Kun Japani menetti Midwayn meritaistelussa neljä lentotukialustaan kesällä 1942, Japanin amiraalien oli muutettava suunnitelmiaan.
Kuten sisaralusten Yamaton ja Musashin kohdalla, uuden aluksen olemassaolo pidettiin tarkasti varjeltuna salaisuutena. Kuivatelakan ympärille pystytettiin korkea aita, ja työntekijät eristettiin telakka-alueelle. Vakava rangaistus – jopa kuolema – odotti ketä tahansa, joka mainitsisi aluksesta ulkopuolisille.
Tämän seurauksena Shinano oli ainoa 1900-luvulla rakennettu suuri sota-alus, jota ei koskaan virallisesti valokuvattu rakennusvaiheen aikana. Aluksesta tiedetään olevan vain neljä valokuvaa: japanilaisen lentokoneen ottama kuva lokakuulta 1944, kaksi B-29-pommikoneen ottamaa tiedustelukuvaa sekä siviilikuvaajan ottama kuva koeajoista Tokionlahdella marraskuulta 1944.
Shinano oli aluksena eräänlainen hätäratkaisu. Koska rakennustyöt olivat jo pitkällä suunnitelmien muuttuessa, siitä ei voitu tehdä enää varsinaista hyökkäystukialusta (fleet carrier), vaan se oli tarkoitettu ”kelluvaksi huoltoasemaksi”, joka pystyisi tankkaamaan ja aseistamaan muiden alusten koneita vihollisen pommituksessa.
Marraskuun 19. päivänä amerikkalainen B-29-pommikone valokuvasi Yokosukaa ja sai vahingossa otettua kuvan Shinanosta. Huolestuneena aluksen turvallisuudesta Keisarillisen laivaston esikunta määräsi sen lähtemään Kureen viimeistään 28. marraskuuta, missä loput varustelutöistä tehtäisiin.
Shinano kuljetti kuutta Shinyo-itsemurhavenettä ja 50 Ohka-itsemurhalentopommia. Muiden lentokoneiden oli tarkoitus tulla alukselle vasta myöhemmin. Varustelun jälkeen aluksen oli tarkoitus toimittaa lastinsa Filippiineille ja Okinawalle.
Kun käsky siirtää alus Kureen tuli, työt olivat vielä pahoin kesken. Vesitiiviit ovet eivät sulkeutuneet, sillä kaapeleita ja putkia kulki niiden aukkojen läpi. Aluksen päällikön Toshio Aben alaisuudessa oli yli 2 000 miestä, mutta suurin osa heistä oli täysin kouluttamattomia alokkaita tai telakkatyöntekijöitä, jotka eivät olleet koskaan harjoitelleet vaurioiden hallintaa.
Kello 18:00 Shinano ja sen kolme saattajaa, hävittäjät Isokaze, Yukikaze ja Hamakaze, jättivät sataman. Ne eivät tienneet, että alle kolmen mailin päässä vaani amerikkalainen sukellusvene USS Archerfish.
Komentaja Joseph Enrightin tutka poimi massiivisen kaiun kello 20:48. Enright ei voinut uskoa silmiään, sillä tiedustelutiedot eivät olleet maininneet mitään näin suurta. Enright luuli aluksi kohdetta öljytankkeriksi, sitten lentotukialukseksi, mutta sen koko hämäsi häntä koko yön.
Seurasi kuuden tunnin piinaava ajojahti. Shinano oli nopeampi, mutta se teki siksak-liikkeitä välttääkseen sukellusveneitä. Juuri nämä mutkat toivat aluksen kuitenkin kerta toisensa jälkeen takaisin Archerfishin reitille.
Kello 22:45 japanilaiset huomasivat sukellusveneen pinnalla. Kommodori Abe teki kohtalokkaan arvion: hän kielsi hävittäjiä hyökkäämästä, uskoen Archerfishiä vain houkutuslinnuksi, joka yrittäisi vetää saattajat pois ja jättää Shinanon suuremman sukellusvenelaivueen armoille.
Kello 3:00 Shinano teki viimeisen käännöksensä suoraan Archerfishin putkien eteen.
– Sydämeni jyskytti, kun säädin periskoopin tarkennusta. Kohde oli niin valtava, että se täytti lähes koko näkökentän. Se ei näyttänyt laivalta, vaan liikkuvalta teräsvuorelta. Laskimme etäisyyden, kulman ja nopeuden kerta toisensa jälkeen. Virheeseen ei ollut varaa; meillä oli vain yksi mahdollisuus ennen kuin saattajat jyräisivät meidät, Enright kuvaili tapahtumia myöhemmin.
Kello 03:15 Enright antoi käskyn ampua. Archerfish laukaisi kuusi torpedoa ennen sukeltamistaan 120 metriin välttääkseen saattajien syvyyspommihyökkäyksen. Neljä niistä osui.
– Näin valtavan tulipallon purkautuvan kohteen perän lähellä. Sitten kuulimme veden välittämänä ensimmäisen osuman äänen. ”Osuimme!” huusin. Jatkaessani tähystämistä periskoopilla, näin toisen räjähdyksen repivän kohteen rungon kahdeksan sekuntia myöhemmin. ”Jeeeee” huusin itsekseni.
Ensimmäinen torpedo osui perään, tuhoten kylmävarastot ja surmaten kymmeniä nukkuvia konemiehiä. Toinen repi auki potkuriakselin läpiviennin ja täytti ulomman konehuoneen. Kolmas osui kattilahuoneeseen numero 3 ja neljäs ilmakompressorihuoneen kohdalle, murtaen öljytankit.
Abe pysyi liiankin rauhallisena, sillä hän tiesi sisaralus Yamaton kestäneen kymmeniä osumia ja uskoi Shinanon panssarin tekevän siitä voittamattoman. Hän käski pitää nopeuden 18 solmussa, mikä oli alukselle kuolinisku: merivesi puristui torpedojen tekemistä rei’istä sellaisella paineella, että keskeneräiset laipiot pettivät yksi kerrallaan.
Aamun valjettua tilanne oli muuttunut toivottomaksi. Alus kallistui hitaasti oikealle. Kello 9:00 sähköt katkesivat, ja jättiläinen jäi ajelehtimaan voimattomana. Hävittäjät yrittivät epätoivoisesti ottaa aluksen hinaukseen, mutta teräsvaijerit napsahtelivat poikki kuin langanpätkät.
Kello 10:18 Abe antoi vihdoin käskyn hylätä laiva, kun kallistuma oli jo 30 astetta. Miehet liukuivat alas panssaroitua lentokantta, joka oli nyt pystysuora seinä. Kun meri tavoitti avoimet hissikuilut, syntyi valtava imu. Satoja miehiä imeytyi aluksen sisälle sen hengittäessä viimeisen kerran.
Abe itse vetäytyi komentosillalle. Hän sitoi itsensä kiinni kompassiin, jotta hän ei kelluisi pois, kun vesi tulisi sisään. Hänen viimeinen tekonsa oli varmistaa, että keisarin muotokuva siirrettiin turvallisesti hävittäjälle ennen kuin Shinano kääntyi ylösalaisin.
Kello 10:57 Shinano katosi pinnan alle perä edellä. Mukanaan alus vei 1 435 japanilaista merisotilasta. Noin tuhat pelastettua eristettiin Mitsuko-jiman saarelle tammikuuhun 1945 asti, jotta uutinen tukialuksen menetyksestä ei leviäisi.
Kun Enright ilmoitti upottaneensa valtavan lentotukialuksen, laivaston esikunta vastasi: ”Meillä on tiedot kaikista Japanin tukialuksista, eikä tuollaista ole olemassa.” Enrightille väitettiin tämän nähneen harhoja tai upottaneen jotain paljon pienempää.
Kun B-29-koneen ottamia kuvia analysoitiin Mariaaneilla, kuvatulkitsijat eivät tienneet etsivänsä uutta jättiläisluokan alusta. Koska Japani oli pitänyt Shinanon rakentamisen täydellisessä uutispimennossa, amerikkalaiset olettivat, että heillä oli jo täydellinen lista Japanin jäljellä olevista suurista sotalaivoista.
Niinpä kuvissa näkyvä alus tulkittiin virheellisesti jo olemassa olevaksi tai pienemmäksi alukseksi. Amerikkalaiset eivät osanneet kuvitellakaan, että Japani pystyisi muuntamaan Yamato-luokan taistelulaivan rungon lentotukialukseksi kesken sodan.
Vasta kun Enright piirsi tarkan muistikuvan aluksen uniikista ”saaresta” eli komentosillasta, analyytikot tajusivat nähneensä aluksen aiemmin Yokosukasta otetussa valokuvassa.
Japanilaiset telakka-arkistojen avautuessa selvisi, että maailman suurin sota-alus oli upotettu neitsytmatkallaan, kymmenen päivää käyttöön ottamisen jälkeen. Kun Shinanon olemassaolo selvisi, Enright sai kunnian sen upottamisesta ja hänelle myönnettiin laivaston korkein kunniamerkki, Navy Cross.
Shinano on edelleen historian suurin sukellusveneen upottama alus. Se oli myös maailman järein lentotukialus aina vuoteen 1954 asti, jolloin 81 000 tonnin USS Forrestal laskettiin vesille.