THL: Korona-aalto ollut iäkkäiden parissa voimakkaampi kuin kertaakaan aiemmin
Korona-aalto on ollut rekisteröityjen tartuntojen perusteella tänä syksynä iäkkäiden parissa voimakkaampi kuin vielä kertaakaan, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) keskiviikkona. Kuluvan syksyn koronakuolemat painottuvat nekin hyvin iäkkäisiin.
Terveiden iäkkäiden koronaoireet ovat tosin olleet THL:n mukaan kohtalaisen lieviä.
Koronakuolemien määrän odotetaan kasvavan Suomessa vielä lähiviikkoina siitä huolimatta, että koronaepidemian aalto on jo selvästi taittunut.
– Viimeisten viikkojen lukemien perusteella näyttää, että koronakuolemien määrä kasvaa samalla nopeudella kuin viime vuonna tähän aikaan. Koronavirusinfektio on ottanut paikkansa syksyn hengitystieinfektioiden ja siten myös kuolemien aiheuttajana, sanoo johtava asiantuntija Sirkka Goebeler THL:n tiedotteessa.