Tämä arkipäiväinen valinta vähentää sairauspoissaoloja, mutta lisää tapaturmia
Säännöllinen työmatkapyöräily parantaa työkykyä ja vähentää sairauspoissaolopäiviä, kertoo Työterveyslaitoksen tutkimus.
Tiedotteen mukaan lisääntynyt ja säännöllinen työmatkaliikunta on yhteydessä parempaan koettuun terveyteen sekä työkykyyn. Lisäksi aktiivisimmilla pyöräilijöillä arvioitiin olevan jopa 531 sairauspoissaolopäivää vähemmän sataa henkilötyövuotta kohden verrattuna passiivisiin työmatkaajiin.
Hyötyjen saaminen näyttäisi edellyttävän kuitenkin säännöllistä ja suhteellisen kuormittavaa työmatka-aktiivisuutta.
– Satunnaiset työmatkapyöräilyt tai lyhyet kävelymatkat eivät tuottaneet samanlaista hyötyä. Sen sijaan säännöllinen työmatka-aktiivisuus, erityisesti pyöräily, näyttää tuottavan terveys- ja työkykyhyötyä, Työterveyslaitoksen tutkija Essi Kalliolahti sanoo tiedotteessa.
Työmatkapyöräilyllä on kuitenkin kääntöpuolensa.
Tutkimuksessa havaittiin, että työmatkan taittaminen aktiivisesti jalan tai pyöräillen kasvattaa työmatkatapaturmariskiä autoiluun verrattuna.
Päivittäin tai lähes päivittäin työmatkansa käveleville sattui eniten työmatkatapaturmia suhteessa kuljettuihin kilometreihin. Henkilötyövuosiin suhteutettuna eniten tapaturmia sattui päivittäin työmatkansa pyöräileville.
Matkan pidentyessä tapaturman riski kasvoi pyöräilijöillä enemmän kuin kävelijöillä.
Työmatkansa ympäri vuoden pyöräileville arvioitiin sattuvan sataa henkilötyövuotta kohden keskimäärin 2,8 työmatkatapaturmaa enemmän kuin autoilijoille.
– Kaiken kaikkiaan työmatkan kulkeminen pyörällä, etenkin talvikelillä, näyttäisi lisäävän työmatkatapaturmien riskiä, johtava tutkija Jenni Ervasti sanoo.
Tutkimuksen mukaan pyöräilyn hyödyt näyttäisivät kuitenkin ylittävän haitat, kun pyöräilijöiden suurempaa työmatkatapaturmariskiä verrataan heidän pienempään sairauspoissaoloriskiinsä.