Suomen tiestön korjausvelka kasvaa, eikä nopeaa parannusta ole näköpiirissä – Suomenmaa ajoi maan surkeimman tien päästä päähän

Reportaasi

Aurinko killottaa matalalta. Valo on lämmin ja oranssi. 

Olemme Pohjois-Pohjanmaalla Siikajoella. Täältä löytyy tie, joka äänestettiin viime vuonna koko maan surkeimmaksi Suomen Kylät ry:n ja Suomen Tieyhdistys ry:n kilpailussa. 

– Olimme täällä erittäin hyvillämme, että veimme kisan. Se vei huomion Suomen tiestön huonoon kuntoon, takapenkillä istuva Siikajoen kunnanjohtaja Pertti Severinkangas sanoo. 

Severinkangas on lupautunut paikallisoppaaksi ja kartanlukijaksi, kun ajamme tien läpi. 

Reissun jälkeen tosin ehdittiin julkaista vuoden 2023 kisan voittaja. Tuorein Suomen surkein tie löytyy Vihdistä Uudeltamaalta. 

Mutta nyt toimituksen Toyota kaartaa Siikajoentielle, maantielle numero 807. Osaksi tie on asfaltoitu, mutta surkeimman tien titteli irtosi soraosuudelta. 

Ohut lumikerros peittää maiseman. Tie on jäässä ja lanattu ennen talvea. Tähän aikaan vuodesta ei saa aidointa kuvaa kulkuväylän koloista ja kuopista. Paikalle pitäisi tulla kelirikon aikaan, kun maa on kostea ja tie osaksi kuravelliä. 

Surkein tie -kisaan osallistuttiin valokuvalla. Voittajakuvassa tien kantavuus on pettänyt niin pahasti, että auto on vajonnut tiehen. 

– Kisan jälkeen tielle on tehty joitain parannuksia, Severinkangas kertoo. 

Maisemaa halkovat peltoaukiot ja isot talot, osa uudenkarheita. 

Metsänrajan takana tuikkivat tuulimyllyjen propellit. Siikajoki on yksi niistä maalaispitäjistä, jotka ovat uskoneet uusiutuvan energian paikkaavan kuntataloutta. 

Hybridiauton kyydissä takamuksen alla tuntee tasaisen tärinän. Jyrkkiä mutkia on koko ajan. Auto kallistelee vuoroin vasempaan, vuoroin oikeaan.  

– Käytännössä tie mutkittelee vieressä kulkevan Siikajoen mukaisesti. Ensimmäinen kärrytie tässä oli jo 1600-luvulla, Severinkangas tietää. 

Suomessa on 27 000 kilometriä sorateitä. Suuri osa niistä on tehty vanhojen kulkureittien päälle vähitellen, jolloin niiden kantavuus ei vastaa nykytarpeita.  

Suomen tieyhdistyksen toimitusjohtajan Simo Takalammin mukaan maan surkeimmaksi valittu maantie 807 on hyvä esimerkki siitä, millaisessa kunnossa monet maaseudun tiet ovat. 

Korjausvelkaa on paljon, mutta rahaa niiden korjaamiseen ei. Tilanne ei ole uusi.  

Korjauksia on siirretty vuosi toisensa perään ja tiet ovat ajautuneet entistä kurjempaan jamaan. 

– Kun korjausvelka kasautuu, jossain vaiheessa teiden kunto romahtaa, Takalammi summaa. 

Niin vaikuttaa käyneen myös Revonlahden ja Siikajoen välisellä tieosuudella silloin, kun kilpailuun otettu valokuva on napsaistu. 

Teiden kunnon voi Takalammin mukaan päätellä usein teiden numerosta. Kolmi-, neli- ja viisinumeroiset tiet ovat usein maaseututeitä, joissa korjausvelkarästejä on paljon. 

Teiden korjauksista vastaavat ELY-keskukset ja niiden korjaustarpeita priorisoidaan muun muassa liikennemäärien perusteella. 

Takalammin mukaan tilanteesta ei voi syyttää Väylävirastoa tai ELY-keskuksia. Ne tietävät hänen mukaansa hyvin kriittiset kohteet.  

– ELY-keskuksissa tehdään välillä suoranaisia ihmeitä sillä pienellä rahalla, joka niillä on käytettävissä. Mutta mahdottomuuksiin hekään eivät kykene, kun rahaa ei ole. 

Valtion budjetissa irtoaa joka vuosi rahaa teiden korjausvelkaan. Takalammin mukaan sitä ei vain tule tarpeeksi. Ja se, mitä tulee, menee valtaväylien korjaamiseen. Se on sinänsä perusteltua, sillä valtaväylillä liikennettä on paljon. 

Seuraus on pienempien teiden rappeutuminen. 

– Luulen, että pääteihin panostamisesta johtuen teiden käyttäjien tyytyväisyys on Suomessa korkealla tasolla. Jos ajaa Helsingistä Lappiin kerran vuodessa nelostietä pitkin, ei synny todellista kuvaa Suomen teiden kunnosta, Takalammi pohtii. 

Eikä kaikki ole täydellistä pääteilläkään. Takalammin mukaan puutteita on etenkin talvikunnossapidossa, varsinkin yöaikaan. Monilla rekkakuskeilla ei ole aina varmuutta siitä, ovatko tiet turvallisia. 

Se pahin tapahtui vuonna 2004 yhdellä Suomen tärkeimmällä väylällä, nelostiellä. Raskasta kuormaa kuljettanut rekka ja täydessä lastissa ollut linja-auto törmäsivät Konginkankaalla. 23 ihmistä kuoli. 

Onnettomuusyönä tien kunto oli vaihteleva. Takalammin mukaan pieni sadealue oli kulkenut Konginkankaan yli ennen onnettomuutta. Liukasta tietä ei ollut yöaikaan huollettu. 

“Ammattiliikenteestä tulee edelleen palautetta samanlaisista tilanteista. Konginkankaasta ei ole opittu mitään. Teiden kunnon vaikutuksesta turvallisuuteen ei puhuta turhaan.” 

Maantie 807 kulkee Revonlahden ja Siikajoenkylän välillä, soratien osuus on 11 kilometriä. Nopeusrajoitus on 80 kilometriä tunnissa, mutta käytännössä jotain aivan muuta. 

– Ei tätä kukaan voi sellaista vauhtia ajaa, Severinkangas sanoo. 

Toimituksen auton mittarilukemat pysyvät maltillisina. Pidemmällä suoralla 70 kilometriä tunnissa paukahtaa kuitenkin rikki. 

Vaikka tie on mutkikas ja huonokuntoinen, suuremmilta onnettomuuksilta on vältytty. Paikalliset ovat tottuneita. 

– Jos jotain on sattunut, ne ovat olleet risteysonnettomuuksia.

Ei niin huonoa, ettei jotain hyvääkin. Tie on niin mutkainen, että monena vuonna sitä pitkin on huristeltu rallikilpailu, Siikajokiralli. Tapahtuman jälkeen tie kunnostetaan aina uudelleen. 

Tieyhdistyksen Takalammin mukaan Suomen maantieverkosto on rakennettu toisen maailmansodan jälkeen, pääosin 1960-luvulla. 

Tiet ovat tulleet elinkaaressaan siihen pisteeseen, että niiden käyttöikä alkaa olla lopuillaan. Tiet tarvitsisivat kunnon perusparannuksen. 

– Päällystysmäärärahat ovat hämmästyttävän alhaiset. Kesällä 2023 päällystettiin teitä vähemmän kuin kertaakaan 1960-luvun jälkeen.

Kriittisimpiä ovat sillat. Väyläviraston marraskuisen tiedotteen mukaan Suomessa luokitellaan huonokuntoiseksi peräti 800 maantiesiltaa.  

Takalammin mukaan tiemäärärahat täytyisi pitää valtion budjetissa sillä tasolla, ettei korjausvelka pääse enää kasvamaan. Hiljalleen se pitäisi kutistaa laskusuuntaiseksi. 

Liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranteen (ps.) mukaan korjausvelan kasvun pienentäminen edellyttäisi tasaista ja merkittävästi suurempaa rahoitusta kuin siihen on koskaan kohdistettu.  

Hän vertaa tilannetta valtionvelkaan. Velka on niin suuri, ettei sen kasvua voida pysäyttää yhdessä vaalikaudessa. Siksi Ranne puhuu mieluummin teiden korjausvelankin kohdalla kasvun taittamisesta. 

Petteri Orpon (kok.) hallitus laittaa ensi vuonna teiden korjausvelkaan 240 miljoonaa euroa. Koko vaalikaudella rahaa osoitetaan 520 miljoonaa euroa. 

Ranteen mukaan päällystyskilometrejä tulee olemaan ensi vuonna niin paljon, että velan kasvu on mahdollista pysäyttää vuodeksi.  

– Tämä edellyttää kuitenkin muun muassa sitä, että onnistumme kilpailuttamisissa ja hinnat eivät jatka nousuaan, Ranne sanoo sähköpostitse Suomenmaalle. 

Keskustan suunnalta on arvosteltu muun muassa sitä, ettei korjausvelkaan panostaminen ole riittävää, kun kustannukset nousevat ja korjattavaa tulee koko ajan lisää. 

Tieyhdistyksen Takalammi pitää ensi vuoden 240 miljoonan euron rahoitusta hyvänä. Häntä kuitenkin huolettaa koko vaalikauden tilanne. Jos liki puolet rahasta käytetään etupainotteisesti, miten seuraavan kolmen vuoden rahoituksen käy?  

– Yhdessä vuodessa ei tehdä ihmeitä. Pitäisi saada tae myös tulevista vuosista.

Suomen teiden kuntoon laittaminen oli yksi perussuomalaisten keskeisimpiä lupauksia ennen eduskuntavaaleja.  

Niin ei kuitenkaan näytä käyvän, vaikka perussuomalaiset istuvat hallituksessa. Ministeri Ranne hämmästelee puolueensa lupauksiin viittaamista. 

– Missä ohjelmassaan perussuomalaiset on luvannut, että tiet pistetään kuntoon ja rahaa löytyy helposti, hän kysyy. 

Ministerin mukaan hallituksen tavoite on saada tiestön infra parempaan kuntoon niissä raameissa, joissa se on taloudellisesti kestävää. Hän korostaa, ettei hallitus investoi velaksi. 

– Viime vuosien velkarallin jälkeen tällainen ratkaisu voi olla hämmentävä, Ranne kuittaa. 

Hän puhuu tiukan euron politiikasta, jossa jokaiselle eurolle on saatava enemmän vastinetta ja töitä tienrakennusalalle.  

– Tähän on mahdollista päästä muun muassa entistä paremmalla ja tarkemmalla suunnittelulla ja kilpailutuksella.

Ranne huomauttaa, että hallitus toteuttaa vaalikauden aikana lähes kolmen miljardin euron liikenteen investointiohjelman.  

– Se on historiallisen suuri satsaus.

Yksi eniten arvostelua herättänyt hallituksen liikennehanke on miljardeja maksava Turun tunnin juna.  

Miten siihen riittää rahaa, vaikka teiden korjausvelkaan ei, moni on kysynyt. 

Myös keskustalaiset ovat nousseet Turun tunnin junasta takajaloilleen varsinaissuomalaisen puheenjohtajansa Annika Saarikon johdolla. Hanke etenee, vaikka asiantuntijat ovat arvioineet sen kustannushyötysuhteen olemattomaksi. 

Tieyhdistyksen Takalammi ei halua ottaa tunnin junaan kantaa. Hän kuitenkin huomauttaa, että liikenteessä tärkeää on ketjuajattelu. Juna-asemillekin täytyy jollakin päästä, ja monet autoilijat lähtevät liikkeelle kodeista, jotka sijaitsevat pienten ja huonokuntoisten teiden varsilla. 

– Sanotaan nyt näin, että siellä Helsingin ja Turun välillähän kulkee jo rata, Takalammin muotoilee. 

Ministeri Ranteen mukaan ratahankkeiden kohdalla on hyvä huomata, että ne ovat aina kustannushyötysuhteeltaan heikompia kuin tiehankkeet.  

Hän sanoo, että hanketta on mahdollista toteuttaa osissa, jotka hyödyttävät kuntien kasvua ja kehittymistä. Kustannushyötysuhde on parempi kuin muissa isoissa ratahankkeissa. Hankkeesta on ministerin mukaan löydettävissä säästöjä, ja niitä on jo löytynyt. 

– Lopulliset kustannukset on tarkoitus painaa mahdollisimman alas ja hanke toteutetaan järkevissä pätkissä, hän lupailee. 

Liikenteen verotulot ovat pudonneet sähköautojen yleistymisen myötä. Orpon hallitus aikookin toteuttaa vaalikauden aikana liikenteen rahoituksen ja verotuksen uudistustyön. 

Takalammi odottaa osin toiveikkaana, osin kauhulla, “että mitä sieltä tulee”. 

Keskusta on esittänyt sähköautoille kilometriveroa, joka olisi noin neljä senttiä kilometriltä. 

Takalammi ei kommentoi sähköautojen verotusta suuntaan tai toiseen. Hän kuitenkin toivoo, että mahdollisesta liikenteen verotulojen kasvamisesta voitaisiin korvamerkitä oma osuus tiestön korjausvelkaan.  

– Erilaisia ratkaisuja täytyy selvittää avoimesti. Me painotamme, että verotulot pitäisi kohdistaa teiden kunnossapitoon.

Ranne kommentoi liikenteen verouudistusta vain lyhyesti. Hänen mukaansa siinä tarkastellaan vaihtoehtoisia ratkaisuja infran pitkäjänteiselle, hallituskausista riippumattomille rahoitukselle.  

Suomen surkeimmalla tiepätkällä pellot vähenevät ja tie syöksyy mäntymetsikköön. 

Asutusta on koko ajan tasaisesti. Maitolaiturit ja postilaatikot vilistävät ohi. Monesta piipusta kohoaa savu kohti pakkastaivasta. 

Monet talot jököttävät liki kiinni tiessä. Autot melkein hipaisevat nurkkia kulkiessaan. 

Kunnanjohtaja Severinkangas ei osaa sanoa, paljonko tien varrella asuu ihmisiä. Osa rakennuksista on kuitenkin enää vapaa-ajan käytössä. Paikoin talojen seinämaalit hilseilevät. Erään vanhan, perinteisen kivinavetan katto on romahtanut alas. 

– Kaikkiaan tämä seutu on tällaista perinteistä suomalaista maalaismaisemaa, Severinkangas kuvaa. 

Mitä merkitystä maaseudun pikkuteillä oikein on? Tieyhdistyksen Takalammin mukaan ensimmäisenä voidaan lyödä pöytään taloudelliset ja huoltovarmuuteen liittyvät syyt.  

Maa- ja metsätalouden tuotteet kulkevat tuotantoketjunsa alkupätkät usein pikkuisia teitä pitkin. Jos reitiltä suljetaan yksikin silta huonon kunnon vuoksi, aiheuttaa se ongelmia teollisuudelle ja taloudelle. 

Pieniä teitä pitkin voi päästä myös silloin, jos pääväylien liikenne jostain syystä tukkeutuu – myös kriisitilanteessa. 

– Näitä perusteita ymmärretään jonkin verran myös Helsingissä. Se on taannut, että tiet ovat jonkinlaisessa kunnossa, Takalammi sanoo. 

Myös Siikajoella tiedetään, että huono tie aiheuttaa asukkaille monenlaista haittaa. Autot hajoavat. Töihin pitäisi päästä ja tavaran liikkua alueen yrityksiin. Kyse on turvallisuuden ja huoltovarmuuden lisäksi alueen elinvoimasta. 

Joen toisella puolella kulkee toinen tie, asfaltoitu. Se oli ennen parin vuoden takaista korjausta niin heikossa kunnossa, että ambulanssitkaan eivät uskaltaneet ajaa kuin kuuttakymppiä. 

Kunnanjohtajan mukaan paikallisia ihmisiä puhuttaa nyt enemmän asfalttiteiden rapistuminen kuin Suomen surkeimmaksi tieksi kruunattu tienpätkä. 

– Monin paikoin huonokuntoisten asfalttiteiden muuttaminen sorateiksi olisi perusteltua, Severinkangas sanoo. 

Maanantaiaamupäivänä Siikajoentiellä on liikennettä vain vähän.  

Jossain kohti edessä on farmariauto, joka hidastelee kuin etsien jotain. Kaukaisuudessa näkyy liikettä. Metsästyskoira jolkottaa tien yli. 

Ohitamme auton. Kunnanjohtaja nostaa kättä. Maalla kaikki tuntevat kaikki, ja vaikka ei tuntisikaan, tervehtiä pitää. 

Ja sitten kaahaa Postin jakeluauto, välissä joku yksittäinen kulkija. Muuten on hiljaista. Toimituksen auton voi rauhassa pysäyttää tienposkeen vilkut päällä kuvien ottamista varten. 

Siikajoen puolella näkyy jälleen suuria peltoja, jotka avautuvat tien molemmin puolin kuin jalkapallokentät. Heinäpaalit makaavat säntillisissä riveissä. 

Suuren navetan seinustaa koristaa tuttu sinivalkoinen logo ja kyltti: Ruokaa omasta maasta. 

Pilvet raidoittavat taivaan. Sumu viipyilee peltojen päällä. Alkaa haista sonta. 

– Jos maaseudulla lakkaa paska haisemasta, se lakkaa kaupungissa tulemasta, Severinkangas nauraa ja kertoo sanonnan olevan peräisin paikalliselta maanviljelijältä. 

Pian asutus tiivistyy kylämäiseksi ja saavumme Siikajoentien ja Raahentien risteykseen. Vielä käännös ja sama reitti takaisin, niin olemme kokeneet Suomen surkeimman tien molempiin suuntiin. 

Paluumatkalla toimituksen auto tärähtää kunnon monttuun. Kunnanjohtaja Severinkangas huokaa. 

– Emme varmasti ole ainoa alue, jossa kärsitään teiden huonosta kunnosta. Saan palautetta asiasta niin kuntalaisilta kuin pelastustoimen henkilöstöltä päivittäin. Jotain tarttis tehdä.

Tieyhdistyksen Takalammi sanoo, että tärkeintä olisi ajatella pikkuteiden varsilla asuvia ihmisiä. On kyse heidän liikkumismahdollisuuksistaan ja turvallisuudestaan. 

Heistä ei tunnuta kantavan Helsingissä kovin suurta huolta. Eikä valtakunnan mediat pidä heidän asiaansa esillä. Se on erittäin valitettavaa.

– Surkeimpienkin syrjäteiden varsilta lähtee joka aamu lapsia kouluun. Sille on vaikea laskea hintaa.