Suklaapatukoiden ennätyksellinen myynti veti Fazerin liikevaihdon kasvuun – yhtiö väläytti taas pörssilistautumista
Elintarvikekonserni Fazerilla oli hyvä vuosi 2021. Etenkin makeisten myynnin siivittämänä Fazerin liikevaihto kasvoi neljä prosenttia edellisvuodesta ja oli 1 139,8 miljoonaa euroa.
Liikevoitto laski 23 prosenttia vajaaseen 40 miljoonaan euroon, mutta vertailukelpoinen liikevoitto kasvoi kolme prosenttia 62,8 miljoonaan euroon.
Konsernijohtaja Christoph Vitzthumin mukaan Fazer ei säästynyt täysin koronapandemian vaikutuksilta.
– Pandemiatilanteen jatkumisen lisäksi haasteita aiheuttivat raaka-aineiden, pakkausmateriaalien ja kuljetusten saatavuus sekä niiden nousevat kustannukset. Liiketoimintaamme vaikuttivat myös kohonneet palkka- ja energiakustannukset, Vitzthum sanoi tiedotteessa.
Fazer Leipomoiden liikevaihto oli edellisvuoden tasolla. Fazer Makeisten vuosi oli puolestaan poikkeuksellisen vahva. Liiketoiminta-alueen liikevaihto kasvoi 8 prosenttia, ja se saavutti viimeisellä vuosineljänneksellä kaikkien aikojen myyntiennätyksensä.
– Kasvu oli erinomaista etenkin suklaapatukoissa sekä lahja- ja kausituotteissa, Vitzthum kertoi.
Konsernijohtaja väläytti myös ajoittain esillä ollutta Fazerin pörssilistautumista.
– Mahdollinen osakaspohjan laajentaminen listautumalla pörssiin, mistä ilmoitimme 2021, on yksi vaihtoehdoistamme tulevaisuudessa.
Fazer kertoi tammikuussa suunnittelevansa uutta makeistehdasta, joka aloittaisi vuonna 2025. Sille etsitään sijaintipaikkaa Etelä-Suomesta, ja se korvaisi yhtiön nykyiset makeistehtaat Vantaalla ja Lappeenrannassa.