Sture Fjäder on valmis laajentamaan sopimista työpaikoilla – jos se on aitoa

Uutiskuvissa tuloneuvotteluista toistuvat samat kuvat. Etelärannan työnantajapalatsi, valtioneuvoston linnan portaat, salkkumiehiä ja suljettuja neuvotteluhuoneiden ovia.

Kahden palkansaajakeskusjärjestön, SAK:n ja STTK:n, puheenjohtajat saapuvat neuvotteluihin usein tiivisti yhtä matkaa. Kolmas kulkee vähän matkan päässä perässä yksin, toiseksi suurimman keskusjärjestön Akavan nokkamies Sture Fjäder.

Korkeakoulutettuja aloja edustavan Akavan päämajassa Itä-Pasilassa on varhainen talviaamu. Fjäder kaataa kahvia kuppiin ja ruotii palkansaajaliikkeeseen liittyviä yleistyksiä ja stereotypioita. Hän sanoo, ettei halua arvioida naapurien, SAK:n ja STTK:n edustamaa maailmaa.

– Se kritiikki, että ay-liike on vanhoillinen, on minun mielestäni väärin. Koska Suomessa ei ole yhtä ay-liikettä, vaan monta erilaista, hän painottaa.

Fjäderin mukaan muun muassa asiantuntijoita, esimiehiä ja johtajia edustavan akavalaisen kentän työelämä on itsenäisempää ja yksilöllisempää kuin muilla palkansaajaryhmillä.

– Kyllähän me olemme minun mielestäni taklanneet ne ongelmat modernilla tavalla, monta kertaa modernimmin kuin muut. Ja se johtuu siitä, että meidän ihmisemme toimivat itsenäisemmin työelämässä, hän huomauttaa.

Olemme taklanneet ongelmat modernilla tavalla.

Sture Fjäder

Jos on Akava on hieman erilainen keskusjärjestö kuin muut, ei sen suomenruotsalainen ja kokoomuslainen johtajakaan ole aivan samasta muotista kuin klassiset Hakaniemen ay-jyrät.

Hangosta kotoisin oleva Fjäder kertoo olevansa tyypillisestä työläiskodista.

– Sisko ja minä taidamme olla ensimmäiset ylioppilaat meidän suvustamme Hangossa. Sitten innostuin yhteiskunnallisista asioista laajemminkin, lähdin opiskelemaan sosionomiksi, minusta piti tulla kunnan virkamies. Tulin siihen lopputulokseen, että se ei ollut minua varten. Siksi hain ruotsinkieliseen kauppakorkeakouluun ja valmistuin kauppatieteiden maisteriksi.

Järjestöura kuitenkin veti, ja sillä Fjäder sanoo tehneensä ”kaikki duunit, mitä voi yleensä tehdä” edunvalvonnassa akavalaisissa yhteyksissä.

Nyt Fjäder on valmis sopeuttamaan työmarkkinoita paikalliseen sopimiseen, joka jäi kilpailukykysopimuksen yhteydessä vielä hieman puolitiehen.

Fjäder vakuuttaa, että paikallinen sopiminen ei ole Akavalle minkäänlainen mörkö, kunhan kyse on aidosta sopimisesta.

– Myös palvelussuhteen ehdoissa se on suuri mahdollisuus, koska sisaremme ja veljemme Ruotsissa ovat pärjänneet paremmin kuin hyvin siinä maailmassa, hän huomauttaa.

Fjäder sanoo, että ala- ja yrityskohtainen sopiminen on tullut jäädäkseen. Itse hän uskoo tähän mahdollisuuteen, koska niissä pöydissä tunnetaan oma ala ja sen olosuhteet parhaiten. Hänen mukaansa arjessakin voi sopia asioita, koska välttämättä kaikki asiat eivät ole työmarkkinasopimuskysymyksiä.

– Kyllä minä antaisin ihmisille valtaa itse sopia laajemmin kuin tänä päivänä, kuitenkin sopimusjärjestelmän rakenteiden sisällä. Uskon, että työelämän laatukin paranee. Aina on mätämunia kaikissa järjestelmissä, mutta uskon ihmiseen ja siihen, että järkeä on kuitenkin suuressa mittakaavassa.

Fjäder mukaan joustojen ja turvan on tietenkin oltava tasapainossa, jos annetaan laajempi mahdollisuus sopia ja tehdä väljien raamien puitteissa.

– Uskon siihen, että syntyy hyvää, kun vain annetaan ihmisille mahdollisuus sopia ja tehdä.

Kilpailukykysopimuksen yhteydessä päätettiin siirtymisestä työmarkkinoilla niin kutsuttuun Suomen malliin, jossa vientiliittojen sopimukset määrittelisivät palkankorotusvaran.

Neuvottelut mallin toteuttamisesta ovat sittemmin osoittautuneet kaikkea muuta kuin helpoiksi. Fjäderin mukaan malliin liittyvät jännitteet tuntuivat kyllä jo kiky-neuvotteluissa.

– Kyllähän jokainen tiesi, mitä omat ajattelivat: ettei se mikään läpihuutojuttu ole, että joku pieni määrä työntekijöitä ja työnantajaliittoja määrittelee palkankorotusvaran Suomessa. Sellaiseen harva sitoutuu.

Fjäder tulkitsee, ettei työmarkkinakentässä ole omaksuttu mitään valmista mallia, vaan se syntyy prosessin kautta. Jos vaikkapa julkinen sektori kokee, ettei sillä ole sananvaltaa prosessiin, ongelma on valmis.

Fjäderin mukaan voi hyvin olla, että palkankorotusten varat eri aloilla määrittyvät perinteisen liittokierroksen mukaan. Jonkinlaisia korotuksia varmasti tulee, koska ostovoimaa tarvitaan.

– Ja nyt täytyy muistaa, ettei se ole kirkossa kuulutettu, että kaikki saavat saman, vaan palkankorotukset varmaan vaihtelevat, kun siirrytään liittokohtaiseen sopimiseen.

Fjäder muistuttaa, ettei palkkaneuvotteluja voi käydä pelkästään viennin näkökulmasta, koska muitakin arvoja on: menestyvä vientiteollisuus edellyttää muun muassa hyvää hallintoa, koulutusta ja infrastruktuuria. Myös näillä sektoreilla tehdään tärkeää työtä, eikä julkista sektoria sovi unohtaa.

Työmarkkinapöydissä joudutaan usein vääntämään laskelmista. Työantajan ja palkansaajien ekonomistien luvut saattavat poiketa reippaastikin toisistaan.

Fjäder muistuttaa, että valtiovarainministeriö on taas tietyllä tavalla aina kulloinkin istuvan hallituksen työkalu, josta syntyy tiettyä sensitiivisyyttä.

Fjäderin mielestä liittokierrosten maailmassa Suomen Pankki sopii instituutioksi, joka toimittaa työmarkkinajärjestelmän käyttöön tilannekuvan taloustilanteesta, kilpailijamaista ja eri alojen tilanteesta. Alakohtaiset palkka- ja ansiokehitystarkastelut ja skenaariot palkansaajaliike tuottaisi tietenkin itse tai yhdessä työnantajan kanssa.

– Ettemme me nyt tuhoaisi sitä orastavaa kehitystä, joka on lähtenyt liikkeelle.

Fjäder muistuttaa, että työttömyysaste on edelleen noin kahdeksan prosenttia ja työllisyysaste alle 68 prosenttia. Se ei vielä riitä siihen, että voitaisiin elää kuin aikanaan korkeasuhdanteessa.

Fjäderin mielestä työttömyysprosentin pitää painua alle kuuden ja työllisyysasteen nousta yli 70 prosentin ennen kuin maltillisen palkkapolitiikan voi lopettaa.

– Meidän pitää olla solidaarisia niille, joilla ei ole työtä ja toimeentuloa. Ja kun tiedämme, että Suomessa on yli 50 000 korkeakoulutettua työtöntä, niin se on aika kova mittari sille, että emme me ihan maalissa vielä ole.

Maltti ei Fjäderin mukaan tarkoita kuitenkaan enää nollalinjaa, vaan palkankorotuksia tarvitaan. Ne pitää mitoittaa tuottavuuskehityksen ja esimerkiksi alan työllisyys- ja tuloskunnon mukaan. Mahdollisuuksia avaa myös paikallinen sopiminen palkitsemisjärjestelmineen.

Meidän pitää olla solidaarisia niille, joilla ei ole työtä ja toimeentuloa.

Sture Fjäder

Tupo-aikakauden piti päättyä jo viime vuosikymmenellä, mutta sitkeä taantuma toi keskitetyt ratkaisut vielä takaisin.

Nyt keskitettyjen ratkaisujen aikakauden uskotaan olevan ohi, koska työnantajaleiri vetäytyi sopimuspöydistä asian vielä sääntömuutoksella sinetöiden.

Fjäder arvelee tupo-maailmaan paluunkin olevan mahdollista jonakin päivänä, jos Suomi on kriiseissä. Nyt kuitenkin suunta on toinen.

Fjäderin mukaan tupo-mekanismi on kriisin päällä ollessa helppo ja hyvä malli pitää työmarkkinat rauhallisena ja hoitaa kilpailukykyä.

Samalla se kuitenkin jähmettää kaiken muunkin, kun työehtosopimukset, kaikki tekstit ja rakenteet menevät kiinni, vaikka ympäröivä maailma muuttuu.

– Ja se kai on syy siihen, miksi työnantajat haluavat irti, että se on jähmettänyt työmarkkinat. Eli on yritetty kyllä hoitaa tautia, mutta on syntynyt uusi tauti. He väittävät, että työehtosopimukset eivät ole joustaneet, vaikka kyllä ne ovat joustaneet. Silti he kritisoivat sitä.

Myös liittopöydissä pitää Fjäderin mielestä kuitenkin hyödyntää tupo-ajan kokemuksia ja oppeja. Tarvitaan järkevää faktoihin perustuvaa koordinaatiota, jotta saadaan pidettyä suomalainen kilpailukyky eri aloilla kunnossa eikä ulosmitata sellaista, mitä ei ole.

– Eihän se maailma muutu, että naps, nyt meillä on liittokierros, nyt on ihan eri talousluvut ja faktat kuin tupo-maailmassa. Ei se niin ole.

Fjäder sanoo olevansa ylpeä työmarkkinajärjestelmän aikaansaannoksista vaikeina aikoina.

Hänen mukaansa on tehty todella suuria uhrauksia, joilla talouskäänne on yritetty saada aikaiseksi ja työllisyyskehitys paremmaksi.

– Mitä muuta voisi oikeastaan sanoa? Minun mielestäni ei mitään muuta, Fjäder kysyy ja vastaa itse.

Haastattelu ilmestyi alun perin Suomenmaan viikkolehdessä 10.2. Lehden voi tilata täältä.