Stubb: Ydinasekeskustelussa on ollut turhaa syyllistämistä – Tämän päivän keskustelu rauhoitti tilannetta
Presidentti Alexander Stubb kritisoi syyllistämistä ydinasekeskustelussa. Hänen mukaansa joitakin ihmisiä eduskunnassa on syyllistetty siitä, että he eivät ole heti olleet valmiita hyväksymään hallituksen esitystä ydinaserajoitusta koskevista muutoksista.
– Ikään kuin puhuttu siihen suuntaan, että he eivät olisi Suomen turvallisuuden puolella. Tästä olen täysin eri mieltä, Stubb sanoi.
Stubb kertoi perjantaina tiedotustilaisuudessa Presidentinlinnassa tapaamisestaan eduskuntapuolueiden puheenjohtajien kanssa.
Stubbin mukaan keskustelu puheenjohtajien kanssa on rauhoittanut ydinasekiistaa hallituksen ja opposition välillä. Hän sanoi keskustelussa tulleen esille, että kaikilla puolueilla on yhteinen intressi Suomen turvallisuudesta.
Hallitus esittää lakimuutosta, jonka mukaan ydinräjähteiden tuominen Suomeen ja niiden kuljettaminen Suomen kautta olisi mahdollista, jos se liittyisi Suomen sotilaalliseen puolustamiseen, Naton yhteiseen puolustukseen tai puolustusyhteistyöhön.
Hallituksen esitys on saanut oppositiosta ankaraa kritiikkiä muun muassa puutteellisesta parlamentaarisesta yhteistyöstä lain valmistelussa.
Stubb sanoi tiedotustilaisuudessa ymmärtävänsä opposition antaman kritiikin lain valmistelusta.
– Pidän hyvin tärkeänä sitä, että kun on kyse keskeisistä ulko- ja turvallisuuspoliittisista kysymyksistä, niin voisimme käydä näitä keskusteluja osittain avoimesti ja osittain luottamuksellisesti, Stubb sanoi.
Stubb toisti puheessaan viestinsä, että Suomi ei havittele ydinaseita alueelleen rauhan aikana, eikä Suomesta ole tulossa ydinasevaltiota. Hallituksen esityksessä on hänen mukaansa kyse sen sijaan Naton ydinasepelotteesta.
Oppositiopuolue SDP on kritisoinut hallituksen esitystä lisäksi siitä, että se veisi puolueen mukaan Suomen eri linjoille muiden Pohjoismaiden kanssa.
Muissa Pohjoismaissa, kuten esimerkiksi Norjassa ja Tanskassa, ydinaseista koskevista rajoituksista ei ole linjattu laissa, mutta maat ovat tehneet poliittisia linjauksia, joiden mukaan ne eivät salli ydinaseita alueilleen rauhan aikana.
Hallitus valmistelee pääministeri Petteri Orpon (kok.) mukaan nyt yhdessä presidentin kanssa kirjallista julistusta siitä, ettei Suomeen tuotaisi ydinaseita rauhan aikana.
SDP:lle esitys tulee kuitenkin liian myöhään. Puolueen puheenjohtaja Antti Lindtman esitteli tiedotustilaisuudessa iltapäivällä vastaehdotuksensa hallituksen esitykseen.