Sotilasliitto Puolan kanssa karahti kiville – reunavaltiopolitiikka ajoi ulkoministeri Rudolf Holstin eroon vuosisata sitten
Suomessa käytiin kiivasta keskustelua turvallisuuspolitiikasta myös tasan sata vuotta sitten.
Ulkoministeri Rudolf Holstin yritys hakea nuorelle tasavallalle turvallisuuspoliittista tukea Itämeren eteläpuolelta Puolasta kariutui eduskunnalta saatuun epäluottamuslauseeseen 11. toukokuuta 1922.
Suomen itsenäisyyden alkuaikoina Suomen asema oli uhanalainen Neuvosto-Venäjän ja Suomen suhteiden aallonpohjan vuoksi. Ruotsin ja Suomen välinen kylmäkiskoisuus esti Suomea lähestymästä länsinaapuria, ja katseet käännettiin etelään.
Skandinavian suunta ei ollut ratkaisu, koska kiista Ahvenanmaan asemasta vei pohjan Suomen ja Ruotsin liittolaisuudesta vuosiksi eteenpäin.
Vaikka sopimus saarten asemasta saatiin aikaan Suomen eduksi Kansainliitossa lokakuussa 1921, se jätti jälkensä Suomen ja Ruotsin suhteisiin. Sekä Neuvosto-Venäjä että Saksa yrittivät horjuttaa Baltian maiden itsenäisyyttä. Molemmat maat pitivät näitä maita enemmän tai vähemmän etupiireinään
Omaksuttu reunavaltiopolitiikka tarkoitti yhteistyöliiton muodostamista Puolan, Viron, Liettuan ja Latvian sekä Suomen välille Neuvostoliiton uhkaa vastaan.
Yhteistyölle ominaista oli ulkoisesti tiukka sitoutuminen Kansainliittoon ja kansainväliseen oikeuteen sekä samalla salainen sotilasyhteistyö säännöllisesti vuosittain pidettävin kokouksin.
Vastakaikua Suomen turvallisuushuoliin tuli Puolasta, joka antoi suomalaisten ymmärtää, että se saattaisi auttaa Suomea sotilaallisesti, mikäli Neuvosto-Venäjä hyökkäisi. Avun ehdoksi asetettiin puolustusliitto Puolan kanssa.
Puolustusliittoajatus aiheutti eduskunnassa ristiriitaisia tunteita, mutta edustajien enemmistö vaikutti olevan liiton kannalla. Lisäksi hallitus ilmoitti pyrkivänsä samanlaisiin sopimuksiin Latvian ja Viron kanssa.
Puola veti kuitenkin esityksensä pois, ja asian piti olla jo pois päiväjärjestyksestä. Maaliskuussa 1922 Varsovassa järjestetyssä ulkoministerikokouksessa Puola ilmeisen yllättäen tarjosi sopimuspaperia uudelleen.
Latvian, Viron, Puolan ja Suomen ulkoministerit allekirjoittivat sopimuksen, jonka VII artikla velvoitti hyökkäyksen sattuessa sopimusosapuolten väliseen myötämieliseen suhtautumiseen ja neuvotteluihin tukitoimista.
Holstin allekirjoittama sopimus tuli yllätyksenä niin hallitukselle kuin eduskunnalle. Palattuaan Varsovasta kotimaahan Holsti joutui sekä konservatiivien että sosialistien ryöpytykseen.
Edelliset valittivat, että sopimuksesta puuttui sotilasliittoa koskeva osa. Jälkimmäiset katsoivat, että sopimus oli suunnattu Neuvosto-Venäjää ja Saksaa vastaan.
Lopulta koko pääministeri J.H. Vennolan hallitus kaatui eduskunnan äänestettyä, ettei Varsovan sopimusta käsiteltäisi enää meneillään olevan vaalikauden aikana.
Varsovan sopimuksen epäonnistuminen merkitsi Suomen turvallisuuspoliittisten tuulten käännöstä pohjoismaisempaan suuntaan, joskin reunavaltiopolitiikkaa harjoitettiin enemmän tai vähemmän vuoteen 1935 asti.