Sotaa käyvässä Ukrainassa riidellään, paljastetaan korruptiotapauksia ja kohistaan skandaaleista – ja hyvä niin, sanoo "maailman toiseksi tunnetuin ukrainalainen"
Tunnetun ukrainalaisen sotareportterin Illia Ponomarenkon mukaan Ukraina käy kahta sotaa. Se näkyvämpi on puolustussota Venäjän hyökkäystä vastaan, mutta samalla on käynnissä myös sisäinen taistelu korruptiota ja muita väärinkäytöksiä vastaan.
– Kyseessä on yksi valtava projekti, jonka tavoitteena on tehdä Ukrainasta parempi maa elää ja selvitä tästä kaikesta hengissä, Suomessa vieraileva Ponomarenko kuvailee.
Hänen mukaansa tässä vähemmän verisessä sodassa on niin ikään koettu voittoja ja tappioita. Toisin kuin yhden totuuden Venäjällä, Ukrainassa riidellään ja väitellään, skandaaleja paljastuu ja niiden seurauksena viranhaltijoita erotetaan.
Moni voisi ajatella, että moinen eripura sotaa käyvässä maassa olisi suuri ongelma. Ei se ongelmatonta olekaan, mutta Ponomarenkon mukaan on tärkeää, että demokratia ja kansalaisyhteiskunta toimivat.
– Se on hyvä asia, joka on pelastanut maamme monta kertaa, Ponomarenko arvioi.
Taistelu maan kehittämiseksi ei ole niin mustavalkoista kuin taistelu maahan hyökännyttä suurta naapuria vastaan. On heitä, jotka haluavat ehdottomasti jatkaa sotimista Venäjää vastaan, ja heitä, jotka haluaisivat lopettaa sodan heti. Skandaalien paljastuminen ja viranomaisten arvostelu eivät tarkoita sitä, että kansalaisten taistelutahto olisi loppumassa.
Päinvastoin uuden sodan välttämiseen tarvitaan Ponomarenkon mukaan mahdollisimman vahvojen asevoimien lisäksi myös poliittisesti mahdollisimman kestävä yhteiskunta.
– Meidän pitää siivota tämä sotku, se on meidän sukupolvemme tehtävä, Ponomarenko sanoo.
Hänen oma ammattikuntansa, toimittajat, eivät ole sodan oloissa jättäneet vallan vahtikoiran tehtäväänsä ja muuttuneet propagandan levittäjiksi.
– Ehdottomasti ei. Asiat eivät toimi niin, ei Ukraina mikään Venäjä ole. Paljastuksia tekevät toimittajat saavat paljon tukea kansalaisilta, Ponomarenko kertoo.
Hänen mukaansa Ukrainaan on kehittynyt hyvin vahva korruption vastaisen tutkivan journalismin perinne, jolta eivät välty maan asevoimatkaan.
Nyt 32-vuotias Ponomarenko nousi kansainvälisesti tunnetuksi heti sodan alussa helmikuussa 2022, kun hän alkoi välittää tietoja ja tunnelmia ukrainalaisten puolustautumisesta erityisesti Kiovan alueella. Hänen seuraajiensa määrä Twitterissä (nykyinen X) räjähti muutamassa päivässä 10 000:sta yli miljoonaan.
Puoli vuotta myöhemmin saksalainen Der Spiegel -lehti luonnehti Ponomarenkoa ”todennäköisesti maailman toiseksi tunnetuimmaksi ukrainalaiseksi” heti presidentti Volodymyr Zelenskyin jälkeen.
Ponomareko oli mukana perustamassa länsimaissa paljon seurattua englanninkielistä Kyiv Independent -lehteä. Viime vuoden kesällä hän jäi pois toimitustyöstä ja ryhtyi kirjoittamaan kirjaa Kiovan voitokkaasta puolustustaistelusta.
Kun kirja oli kirjoitettu, Ponomarenko päätti, että on aika lähteä sotimaan.
– Eihän se ole mikään helppo päätös – varsinkin kun ajatellaan sotaa Ukrainassa, jossa on melko suuri todennäköisyys kuolla. Vähitellen tulin kuitenkin siihen johtopäätökseen, että minun pitää olla siellä (sotimassa).
Ponomarenko tiesi, että hänellä on ongelmia jalan kanssa, mutta yllätys oli kuitenkin suuri, kun häntä ei kelpuutettu palvelukseen.
– Olin itse asiassa aika järkyttynyt. Sisälläni kuitenkin tunsin, että kuulun sinne.