Sipilän hallitus saavuttaa taloustavoitteensa – oppositio väittää silkaksi sattumaksi, ekonomistit todistavat toista
Hallituskausi on vaihtumassa hyvissä merkeissä – talous kasvaa, työllisyys paranee, kilpailukyky kohenee, vienti vetää ja valtionvelan kasvu taittuu. Silkkaa sattumaa, oppositiosta huudellaan. Ei sentään, kun tarkemmin katsoo.
Juha Sipilän (kesk.) hallitus on saavuttamassa lähes kaikki taloustavoitteensa. Silti mediassa moititaan hallitusta alvariinsa ja keskustan kannatus gallupeissa heikkenee.
Hallituksen työtä kritisoivien ja saavutuksia vähättelevien mieliväittämä on, että Suomen hyvät talousluvut pitää lukea kokonaan tai ainakin pääosin maailman talouskasvun ansioksi. Tai että Suomi kulkee EU:n vanavedessä.
Kriitikkojen päätelmissä on kuitenkin paha valuvika, kuten kaaviosta Talouskasvu (yllä) nähdään. Talouden käytetyin mittari eli bruttokansantuote (BKT) on maailman tasolla kasvanut jo pitkään, myös koko Kataisen/Stubbin hallituskauden (2012–2015) ajan. Samaan aikaan Suomi matoi miinuksella kolme vuotta peräkkäin, ja jäi pahasti tappiolle myös EU:n kasvuun verrattuna.
Sipilän hallituskauden (2015–2019) alussa Suomi pääsi vihdoin kansainvälisen kasvun imuun mukaan, ja vuosina 2016–2018 Suomen BKT:n kehitys on ollut selvästi EU:ta parempaa.
Työllisyyden parantaminen on ollut sekä kokoomus- että keskustavetoisen hallituksen tavoitteena. Kaavion Työllisyysaste (alla) mukaisesti maalina molemmilla oli 72 prosentin työllisyysaste.
Tästä voi jo päätellä, että edellinen hallitus epäonnistui tavoitteen saavuttamisessa pahasti. Sipilän joukkue sen sijaan ylittää nykyvauhdilla maaliviivan. Seuraava tavoite on asetettu 75 prosenttiin, joka sekin on vielä pohjoismaisiin kilpailijoihin verraten vaatimaton taso.
Mitä Sipilän kaudella on tehty toisin?
Kataisen hallituksen painopiste oli säästöissä ja sopeuttamisessa. Valtion menoja höylättiin ja kunnat olivat suurimpia menettäjiä. Ne velkaantuivatkin huimaa vauhtia, velkapotti lähes tuplaantui 11 miljardista yhdeksääntoista. Mutta satsattiin myös uusiin työpaikkoihin, työhön ja tulevaisuuden uskoon.
– Työpaikkojen luomiseksi yhteisöveroa lasketaan 20 prosenttiin, kertoi Katainen vuoden 2013 budjettiriihessä.
Sitten alettiin odottaa veronalennusten ”dynaamisia vaikutuksia”. Dynaamisten vaikutusten ajatus on se, että esimerkiksi 500 miljoonan euron veronalennukset eivät lopulta pienennä valtion tuloja 500 miljoonalla, koska verotuksen keventäminen lisää taloudellista toimeliaisuutta.
Dynaamisten vaikutusten lisäksi tarvittiin vielä paljon muutoksia ja päätöksiä, jotta taantuma selätettiin.
Myös palkansaajien veroja piti alentaa ostovoiman parantamiseksi, edellinen hallitus kun ansioitui lähinnä veronkorotusten saralla: arvonlisäveroja korotettiin prosenttiyksiköllä, ansioverojen indeksejä jäädytettiin ja päätettiin ryhtyä perimään yli 100 000 euron vuosiansioista niin sanottua solidaarisuusveroa.
Pitkän porun jälkeen saatiin aikaan myös kuuluisa kiky-sopimus työajan pidennyksineen. Ansiosidonnaista työttömyyskautta lyhennettiin, ja aktiivimallilla yritettiin saada pitkään työttömänä olleet takaisin sorvin ääreen. Eipä näistä päätöksistä kehuja ole tullut sen enempää oppositiosta kuin sen tukijoilta ay-liikkeessä.
Mutta niin vain kävi, että vienti pompsahti yli ennusteiden ja työttömyyskin alkoi hellittää hiljalleen, kuten kaaviosta Vienti ja työttömyys (alla) käy ilmi.
Silkkaa sattumaa, oppositiosta huudellaan. Tai ettei lukuihin ole luottamista. Ja jos onkin, luvut eivät ole parantuneet ainakaan hallituksen ansiosta – pikemminkin siitä huolimatta. Opposition raudanlujan logiikan mukaan huonot luvut ovat toki hallituksen vika, mutta hyvät johtuvat joka kerta jostakin muusta.
Talouden asiantuntijat tosin väittävät toisin. Kuten Ekonomistikoneen riippumaton asiantuntijapaneeli, johon on kutsuttu akateemisten meriittien perusteella 90 johtavaa suomalaista taloustieteilijää.
Selvä enemmistö (69 prosenttia) paneelin taloustieteilijöistä on sitä mieltä, että Sipilän hallituksen kilpailukykysopimus oli Suomen talouskasvun kannalta oikeansuuntainen ratkaisu, ja 63 prosentin mielestä se on parantanut merkittävästi Suomen kustannuskilpailukykyä.
– Suomen hintakilpailukyky on heikko. Lisäksi empiiriset ja teoreettiset tutkimukset tukevat näkemystä, jonka mukaan hintakilpailukyvyn parantaminen lisää tuotantoa, professori Hannu Vartiainen Helsingin yliopistosta perusteli vastaustaan.
Etlan mukaan hallituksen politiikan ansiosta on saatu 50 000–60 000 työpaikkaa lisää. Ei huono, saattaisi tunnettu tanssituomari sanoa.
Myös kollega Hannu Piekkola Vaasan yliopistosta oli tyytyväinen sopimukseen.
– Hallitus osoitti toimintakykynsä, kun edellinen hallitus ei saanut mitään aikaan. Myös työmarkkinat saatiin talkoisiin mukaan, hän kommentoi.
Piekkolan mukaan ratkaisu oli kuitenkin kertaluonteinen.
– Nyt on edettävä paikallisen sopimisen suuntaan.
Etlan raportissa puolestaan todetaan, että ”kilpailukykysopimus ja työn tarjontaa lisänneet uudistukset ovat tukeneet kasvua merkittävästi ja tuoneet Etlan arvion mukaan noin puolet hallituskaudella toteutuneesta runsaan sadan tuhannen työpaikan lisäyksestä.”
Etlan mukaan hallituksen politiikan ansiosta on saatu 50 000–60 000 työpaikkaa lisää. Ei huono, saattaisi tunnettu tanssituomari sanoa.
Valtionvelan kasvu näyttäisi vihdoin viimein laantuvan, vaikka syömävelkaa otetaan yhä joka vuosi entisestään muhkean velkapotin päälle (katso kaavio Valtionvelan kasvu alla).
Joku ehkä muistaa vielä, että Kataisen hallitus kävi velkavuoren kimppuun säästöillä, joita suunniteltiin aluksi 1,2 miljardia. Vuoden päästä summa tuplattiin ja lopulta tavoiteltiin kolmen miljardin menoleikkauksia.
Säästöille kävi kuten sille sadun hiirelle, joka yritti ommella takkia kisalle – ei tullut takkia, ei edes tuluskukkaroa.
Valtion velka kasvoi vuosina 2012–2015 huikeat 20 miljardia ja potin yhteismäärä ylitti sadan miljardin euron rajan. Kuntien velka lähes tuplaantui, sillä suurin osa säästöistä tehtiin leikkaamalla kuntien valtionosuuksia. Myös koulutuksesta leikattiin, vaikka sen tuntuvat nyt oppositiossa istuvat päättäjät unohtaneen tyystin.
Tässä kohden on hyvä sanoa muutama sana säästämisestä, väärinkäsitysten välttämiseksi.
Yleensä säästöä syntyy, kun menot ovat tuloja pienemmät. Jos palkkapäivänä tilille kilahtaa 2 500 euroa ja kuukautta myöhemmin siitä on vielä 500 euroa jäljellä, sama summa on tullut säästetyksi. Tässä mielessä Suomen valtio on säästänyt viimeksi vuonna 2008. Sen jälkeen menot ovat joka vuosi ylittäneet tulot, mutta silti sanotaan, että on säästetty. Miten sellainen onnistuu?
Se onnistuu kutsumalla säästöksi sitä, että menojen suunnitellaan olevan pienemmät kuin aikaisemmin kaavailtiin.
Kataisen hallituksen säästöille kävi kuten sille sadun hiirelle, joka yritti ommella takkia kisalle – ei tullut takkia, ei edes tuluskukkaroa.
Valtion matematiikalla Tauno Taitava voisi säästää vaikkapa niin, että suunnittelisi ostavansa kesäauton, joka maksaa 10 000 euroa. Vapun jälkeen Tauno huomaa, ettei tilillä ole riittävästi rahaa – itse asiassa siellä ei ole lanttiakaan. Pitäisi ottaa lainaa, ja sitä on jo riittävästi, pankin mielestä liikaakin.
Tauno tekee kipeän päätöksen ostaa skootterin, mukava menopeli sekin. Ja sen saa tonnilla. Kohta miehen on pakko myöntää, etteivät rahat riitä edes skootteriin, joten haikein mielin hän luopuu kulkuneuvon hankinnasta kokonaan. Mutta samalla Tauno onnittelee itseään taitavasta taloudenpidosta, säästöön jäi kokonainen kymppitonni!
Tilillä tosin ei edelleenkään ole mitään, ja velkakin on päässyt kasvamaan entisestään. Taunon palkka kun ei riitä edes pakollisiin menoihin, ja hän joutuu jatkuvasti ostamaan yhtä ja toista tarpeellista luotolla.
Valtiosihteeri Martti Hetemäki oli vuoden 2014 budjettiriihen infossa toiveikas.
– Rakenneohjelman toimeenpano etenee vakaasti kaikilla viidellä alueella. Valtiontalouden sopeutustoimet taittavat valtionvelan ja BKT:n suhteen ja painavat valtiontalouden alijäämän yhteen prosenttiin, lisäksi ne myös tasapainottavat julkisen talouden rakenteellisen alijäämän niin, että se on hieman plussan puolella vuoden 2018 loppuun mennessä.
– Nykytiedon valossa valtion velkaantuminen taittuu joko 2016 tai 2017, arvioi pääministeri Katainen.
Ei taittunut, kuten nyt tiedetään.
Sipilän kaudella velan kasvuvauhti on kuitenkin puolittunut, ja tänä vuonna päädytään 108 miljardin valtionvelan yhteismäärään. Vuodelle 2019 ennustetaan miljardin euron kasvua. Kuntien velkataakka on kasvanut jonkin verran, mutta pysynyt samalla tasolla suhteessa bruttokansantuotteeseen.
Valtion velan kasvu näyttäisi loppuvan vuonna 2020, ja velkavuori alkaisi madaltua hiljalleen.
Tämä tosin edellyttäisi nykyisen hallituksen linjan jatkumista. Jos demarit voittavat eduskuntavaalit ja rahanjako alkaa puheenjohtaja Antti Rinteen (sd.) lupausten mukaan, menot kasvavat ja velkaa alkanee kertyä taas kiihtyvällä tahdilla. Rinteen lupausten lisäkulut ovat nimittäin niin suuria, ettei niitä pelkästään veroja korottamalla kateta.
Sosiaaliturvan uudistus on monen mielestä seuraavan vaalikauden tärkein hanke – ja isompi mullistus kuin sote. Mutta se onkin jo toinen tarina.
Poliittisia päätöksiä on tapana mitata rahalla, koska siihen kaikki päätyy: kuluihin tai tuloihin. Hallitusohjelmissa on silti paljon muutakin kuin taloutta – monenlaisia tavoitteita ja niitä vastaavia muutoksia lainsäädäntöön. Joskus valmistelu ulottuu yli vaalikausien.
Sosiaali- ja terveyssektorin uudistus (sote) ja siihen liittyvä maakuntajako (maku) on yksi Suomen poliittisen historian suurimpia hallinnollisia remontteja, ellei suurin. Ja kyllä sitä on väännetty. Jo kolmatta vaalikautta.
Sote oli myös Kataisen hallituksen pitkällä työlistalla, samoin kuntarakenteen uudistaminen. Ne olivat osa rakenneohjelmaa, jonka tavoitteena oli kestävyysvajeen umpeen kurominen. Kestävyysvajeella tarkoitetaan julkisen sektorin tulojen ja kulujen välistä miinusmerkkistä eroa.
Kestävyysvaje kasvoi Kataisen kaudella ennätyslukemiin. Entä tuo viiden kohdan rakenneohjelma, mitä sille tapahtui?
Hallituksesta riippumattomat palkka- ja eläkeneuvottelut saatiin päätökseen. Kuntarakenteen uudistus pysähtyi perustuslakivaliokuntaan. Sotesta ei tullut yhtään sen valmiimpaa kuin kauden alussa, pikemminkin päinvastoin, vähäinenkin puoluerajat ylittävä yhteisymmärrys kadotettiin.
Jos hyvin käy, Sipilän kaudella saadaan sekä sote- että maakuntalait säädetyksi. Toteutus sen sijaan jää tulevien päättäjien vastuulle.
Vaaleissa äänestäjän kannattaakin olla tarkkana, että ruoriin saadaan tarmokasta ja määrätietoista väkeä, joka ei vastarinnasta lamaannu tai purinasta pahastu. Sillä niitä tulee soten ja makun tiimoilta piisaamaan jatkossakin.
Puhumattakaan sotusta eli sosiaaliturvan uudistuksesta, joka on monen mielestä seuraavan vaalikauden tärkein hanke. Ja isompi mullistus kuin sote. Mutta se onkin jo toinen tarina.
Arikkeli on julkaistu alunperin Suomenmaa-lehdessä 14.12.2018. Lehden voit tilata täältä .