Saksan puolustusministeri varoittaa Baltian maihin kohdistuvasta uhasta – "Tämä ei ole vain sapelinkalistelua"
Euroopan on kasvatettava voimallisesti turvallisuuteen ja puolustukseen liittyviä kykyjään, sillä Yhdysvallat vähentää todennäköisesti täkäläisiä panostuksiaan tulevina vuosina, sanoo Saksan puolustusministeri Boris Pistorius.
– Huolimatta siitä, kenestä tulee Yhdysvaltain seuraava presidentti, Yhdysvaltain läsnäolo tulee – toivottavasti vain kohtalaisesti – vähenemään Euroopassa, Pistorius toteaa Welt am Sonntag -lehdelle.
– Se tarkoittaa, että meidän eurooppalaisten täytyy lisätä sitoutuneisuuttamme maanosamme turvallisuuteen.
Pistorius katsoo, että syy Yhdysvaltain sotilaalliseen vetäytymiseen johtuu suurvallan huomion siirtymisestä Aasian ja Tyynenmeren alueelle.
Pistoriuksen mukaan Venäjä kyky kasvattaa aseteollisuutensa tuotantoa jatkaakseen Ukrainan sotaa on aito uhka muulle Euroopalle – ja etenkin Baltian maille, Georgialle ja Moldovalle.
– Tämä ei ole vain sapelinkalistelua. Saatamme kohdata vaaroja tämän vuosikymmenen lopulla.
Pistoris vaatii Euroopan maita sitoutumaan aseteollisuuden vahvistamiseen, sillä tuotantokapasiteetin lisääminen ei tapahdu käden käänteessä.
– Meillä on nyt noin viidestä kahdeksaan vuotta aikaa, jolloin meidän pitää toimia – sotavoimissa, teollisuudessa ja yhteiskunnassa.
Lisäksi Puolustusministeri näkee, että Euroopan maiden tulisi lisätä yhteistyötään Euroopan rajojen ulkopuolella, jotta Venäjä ja Kiina eivät saisi kasvatettua vaikutuspiiriään.
Pistoriuksen mukaan EU-maat voisivat tarjota apuaan pienissä sotilasoperaatioissa ja koulutustehtävissä. Hänestä yhteistyötä pitäisi tehdä jopa niiden maiden kanssa, jotka eivät jaa eurooppalaisten kanssa samaa arvopohjaa.
– Vaihtoehtona olisi jättää nämä maat venäläisille ja kiinalaisille. Ja se olisi jopa vielä vaarallisempaa.
Pistoriuksen haastattelusta uutisoi Politico.