SAK:n Lyly yhteiskuntasopimuksesta: Nyt on syytä yrittää vielä kerran
Yhteiskuntasopimusneuvottelut alkavat todennäköisesti uudelleen jo ensi viikolla.
Asetelma muuttui, kun Elinkeinoelämän keskusliitto näytti tiistaina etenemiselle vihreää valoa.
EK ei enää edellytä ennakkolupausta siitä, että Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto on mukana sopimuksessa.
AKT:n vetäytyminen oli ratkaiseva syy sille, että yhteiskuntasopimusneuvottelut loppuvuodesta kaatuivat.
Paineet sopimuksen saamiseen ovat kovat, mutta asetelmat sovun löytämiseen ovat edelleen vaikeat.
EK haluaa, että palkoista sovittaisiin ensi syksynä liittokierroksella ja vientialat määrittäisivät palkankorotustason.
– Mehän olemme ilman yhteiskuntasopimusta menossa joka tapauksessa kohti liittokohtaista kierrosta, mutta yhteiskuntasopimus voisi tasata tietä sille kierrokselle, EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies sanoi.
Palkansaajajärjestöt ovat toivoneet, että palkankorotuksista sovitaan osana yhteiskuntasopimusta.
Häkämies uskoo, että on realistista päästä yhteiskuntasopimukseen, jossa ei sovita lähivuosien palkoista.
Yhteiskuntasopimus olisi työmarkkinajärjestöjen vaihtoehto hallituksen työelämän kiristyspaketille, jonka on arvioitu kohtelevan eri työntekijäryhmiä epäoikeudenmukaisesti.
SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly toivoo uutta yritystä, vaikka asiat eivät ole muuttuneet yhtään helpommiksi kuin marras-joulukuussa.
– Nyt on syytä yrittää vielä kerran, Lyly sanoi.
Lyly suosittaa SAK:n torstaina kokoontuvalle työvaliokunnalle neuvotteluiden avaamista. Samalla käsitellään sitä, onko järjestön syksyinen tarjous vielä voimassa.
Neuvotteluiden avaamista käsiteltiin tänään järjestöjohtajien kokouksessa, jossa oli esillä myös muita asioita.
Kuntatyönantajien työmarkkinajohtajan Markku Jalosen mukaan järjestöjohtajien päivän kokouksen anti oli hyvä.
Jalosen mukaan tilannetta arvioidaan edelleen. Hän kuitenkin uskoo, että tahtotilaa löytyy yrittää vakavasti ratkaisua.
– Näkisin, että tässä on edellytyksiä jatkaa neuvotteluja, Jalonen sanoi päivän kokouksen päätyttyä.
STTK:n puheenjohtaja Antti Palola pitää EK:n ilmoitusta erittäin positiivisena uutisena. Edellytyksiä yhteiskuntasopimusneuvottelujen jatkamiselle selvitellään tulevien päivien aikana.
– Me palataan nyt tämän viikon aikana asiaan, Palola sanoi.