Saarikko ihmettelee MT:ssa perussuomalaisten sanatanssailua – "Sori siitä, saatan kyllä yhä ajatella samoin kuin ennen…"
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko näkee hallituksen rasismi- ja fasismikohuissa tietynlaisen kaavan.
– Ensiksi kiistetään, vähätellään, kaunistellaan. Sitten lopulta pahoitellaan, perataan asiaa vähän auki ja luvataan ehkä parantaa tavat, Saarikko kuvailee Maaseudun Tulevaisuuden (MT) kolumnissaan.
– Aivan kuin kiinni jäänyt sanoisi: Sori siitä, saatan kyllä yhä ajatella samoin kuin ennen, mutta muotoilen sen nykyään tyylikkäämmin.
Kohun keskiössä olleet luulevat, että mainitun käsikirjoituksen läpikäynnin jälkeen asia on sillä selvä.
– Ja sitten lopuksi huokaisten todetaan: eiköhän nyt jätetä sotkut taakse ja aleta keskittyä hallituksen ohjelmaan – ruvetaanpa oikeisiin hommiin, Saarikko moittii kolumnissa.
Perussuomalaisten suunnalta on noussut useampikin kohu kesän aikana. Elinkeinoministeri Vilhelm Junnila erosi natsismilla flirttailun takia ja tällä viikolla valtiovarainministeri, puolueen puheenjohtaja Riikka Purra on joutunut pyytämään anteeksi 15 vuoden takaisia umpirasistisia kirjoituksiaan.
Purran tuoreemmistakin puheista on noussut kohua, sillä hän on vielä vuonna 2019 politiikassa jo ollessaan kutsunut musliminaisia ”käveleviksi säkeiksi”.
Purran anteeksipyynnöt eivät ole menneet läpi läheskään kaikkialla. Kritiikkiä on kohdannut esimerkiksi se, että Purra vaikutti lähteneen pyytämään anteeksi vain ”kirjoituksensa lukeneilta”.
Saarikko korostaa MT:ssa, että äärioikeistolaisuuden kanssa flirttailu, natsisympatiat, väkivalta ja rasismi eivät voi olla vain olankohautuksella ohitettavia asioita.
– Niistä irtaantuminen selväsanaisesti ja jakamattoman ihmisarvon puolustaminen kuuluvat suomalaisen yhteiskunnan hyveisiin. Historia opettaa meitä siitä, miksi jo sanojen kohdalla kannattaa laittaa stoppi vihalle.
– On oikein, että asiat tulevat ilmi. Ja sitten niiden perusteella jokainen saa ajatella asiat, kuten parhaaksi näkee, Saarikko katsoo.
Saarikko muistuttaa myös keskustan pitkästä historiasta ääri-ilmiöiden taltuttajana.
– Keskusta on vastustanut ääri-ilmiöitä ja ääriliikkeitä oikealta ja vasemmalta tässä maassa aina. Ja tekee niin myös jatkossa.
– Käsityksemme ihmisestä on hyvyyteen pohjautuva. Se on muuten radikaali juttu se.