Rikosoikeuden professori arvostelee poliiseille annettua ohjetta haalarikameroiden käytöstä: "Yksittäiselle poliisille jää turhan paljon ratkaisuvaltaa"
Poliisin vaatteisiin kiinnitettävät niin kutsutut haalarikamerat tulevat käyttöön kaikissa poliisilaitoksissa kevään aikana. Uudistus on etukäteen herättänyt kysymyksiä muun muassa poliisien ja kuvattavien henkilöiden oikeuksista sekä siitä, miten tallenteita säilytetään ja käytetään.
Poliisihallitus on antanut poliiseille parikymmensivuisen ohjeen poliisitehtävien kuvaamisesta haalarikameralla tai muulla teknisellä laitteella. Itä-Suomen yliopiston rikos- ja prosessioikeuden professori Matti Tolvanen tutustui ohjeeseen STT:n pyynnöstä.
Ohjeen mukaan kameran käyttämisestä yksittäisellä poliisitehtävällä päättää ensisijaisesti kameraa kantava poliisi itse. Päätöksen voi tehdä myös poliisin esimies tilanteessa.
Kameraa kantava poliisi ratkaisee itse myös sen, mitä kuvatusta materiaalista säilytetään. Tätä Tolvanen pitää hyvin ongelmallisena. Hänen mielestään yksittäiselle poliisille jää tilanteessa turhan paljon ratkaisuvaltaa.
– On todella ongelmallista, että yksittäinen poliisi voi päättää, mitä säästetään ja mitä poistetaan esimerkiksi tilanteessa, jossa aineisto voisi olla sellaista, joka saattaisi saattaa hänet syytteen vaaraan. Olisi läpinäkyvämpää, jos joku muu – esimerkiksi kenttäjohtaja tai tutkinnanjohtaja – päättäisi, mitä materiaalista säilytetään, Tolvanen sanoo.
Asia liittyy itsekriminointisuojaan, jonka Suomen Poliisijärjestöjen Liitto on korostanut kuuluvan myös poliisille. Tiivistettynä se tarkoittaa, ettei kenelläkään ole velvollisuutta myötävaikuttaa oman syyllisyytensä selvittämiseen.
Ohjeen mukaan laitteita pitää käyttää näkyvästi ja kuvaamisesta ilmoittaa mahdollisuuksien mukaan kuvattavalle henkilölle. Kameroita saa käyttää myös kotirauhan piiriin kuuluvissa paikoissa, kuten ihmisten asunnoissa. Tolvasen mukaan lainsäädäntöperusta sille ei ole kuitenkaan kovin vahva.
– Ohjeessa katsotaan, että kun kuvaaminen kotirauhan piirissä liittyy poliisitoimeen, perustuu poliisin ohjeistukseen ja on avointa, se ei silloin ole oikeudetonta eikä voi olla salakatselua. Lähtökohta on, että tallentamisesta tekee laillisen se, että siitä ilmoitetaan kohteelle. Sitä ei ole kuitenkaan koeteltu missään tuomioistuimessa, Tolvanen sanoo.
Monet ovat nähneet uutisissa poliisien haalarikameravideoita Yhdysvalloista, missä tallenteiden julkisuus riippuu osavaltioiden lainsäädännöstä. Tolvanen arvioi, että Suomessa tallenteiden julkisuudesta voi tulla vielä ”aikamoinen ongelma”.
– Siihen todennäköisesti joudutaan jossain vaiheessa hakemaan ratkaisu korkeimmasta hallinto-oikeudesta. Ohjeessa tallenteita verrataan poliisimiehen muistiinpanoihin, ja nehän eivät ole julkisia, hän sanoo.
Jos poliisi on itse päättänyt kameran käytöstä, Poliisihallituksen ohjeen mukaan teknisellä laitteella hankitut tiedot ovat yksittäisen poliisin ”tallennettuja aistihavaintoja” ja ”muistiinpanoja”, joiden tarkoitus on täydentää ja varmentaa poliisin aistihavaintoja jälkikäteen.
– Ohjeessa on turhan paljon korostettu tallenteiden olevan poliisin muistiinpanoihin verrattavaa tietoa. Kyseenalaistan tämän, koska jos poliisi kirjoittaa itse jotain, se on hänen tuotostaan. Kameratallenne on mielestäni eri asemassa, Tolvanen sanoo.