Reuters: Apple lennätti Intiasta 600 tonnia iPhoneja kiertääkseen Trumpin tullit
Apple lennätti Intiasta Yhdysvaltoihin tilauslennoilla 600 tonnia iPhone-puhelimia, uutistoimisto Reuters kertoo.
Reutersin lähteiden mukaan puhelimia oli kuudessa rahtikoneessa yhteensä jopa 1,5 miljoonaa kappaletta. Lennot alkoivat maaliskuussa, ja ne ovat jatkuneet huhtikuun aikana.
Analyytikot ovat varoittaneet, että iPhone-puhelinten hinnat saattavat nousta Yhdysvalloissa merkittävästi maan presidentin Donald Trumpin aloittaman kauppasodan myötä.
Yhdysvaltojen ja Kiinan tullinokittelu on johtanut ennätyskorkeisiin tuontitulleihin puolin ja toisin. Trump on määrännyt kiinalaistuotteille jo 145 prosentin tullit, kun taas Kiina on vastannut 125 prosentin tulleilla.
Jo Trumpin aiemmin Kiinalle määräämät 54 prosentin lisätullit olisivat voineet nostaa Applen iPhone 16 Pro Max -puhelimen hinnan Yhdysvalloissa 1 599 dollarista 2 300 dollariin, Reuters kertoo Rosenblatt Securities -rahoituslaitoksen laskelmiin nojaten.
Apple on erittäin riippuvainen Kiinan-tuonnista, sillä Kiinassa valmistetaan suurin osa yhtiön laitteista.
Apple myy vuosittain yli 220 miljoonaa iPhonea ympäri maailmaa. Viidennes niistä tulee Intiasta, ja loput Kiinasta. Applen pyrkiessä siirtämään tuotantoaan pois Kiinasta Intia on noussut kriittiseen rooliin.
Intiasta tuotaville tuotteille Trump on määrännyt vain 26 prosentin tullit, ja nekin ovat tauolla Trumpin keskiviikkoisen päätöksen myötä.
Apple ja Intian lentoviranomaiset eivät vastanneet Reutersin kommenttipyyntöön.