"Reservin kapteeni vaihtui reservin vääpeliin" – Mikko Savola aloitti puolustusministerinä
Suomen Nato-jäsenyyteen valmistautuminen tulee olemaan tuoreen puolustusministerin Mikko Savolan (kesk.) lyhyen ministerikauden tärkein tavoite.
Savola kertoi ajatuksiaan tiedotusvälineille torstaina pian ministeriksi nimittämisensä ja ministerivalansa jälkeen. Hän hoitaa puolustusministerin tehtäviä seitsemän viikon ajan Antti Kaikkosen (kesk.) ollessa perhevapailla.
– Reservin kapteeni vaihtui reservin vääpeliin, Savola veisteli tiedotustilaisuudessa.
Savola sanoi osallistuvansa Naton puolustusministerien kokoukseen helmikuussa. Hän arveli kokouksessa olevan mahdollisuuksia myös kahdenvälisiin tapaamisiin esimerkiksi Turkin puolustusministerin kanssa.
Savolalla on tarkoitus tavata ainakin Ruotsin ja Viron puolustusministerit henkilökohtaisesti jo ennen Naton kokousta.
Kollegoidensa tapaamisissa Savola aikoo korostaa ainakin Suomen kykyä ja halua vastata itse omasta puolustuksestaan myös Nato-jäsenenä, ettei ”siitä tarvi muiden murehtia”.
Savola korosti tiedotustilaisuudessa myös Suomen tuen jatkumista Ukrainalle. Parhaillaan valmistelussa on 12. apupaketti, josta on tuoreen ministerin mukaan tiedossa päätöksiä tulevien viikkojen aikana.
Tarkemmin Savola ei Ukrainan tukipakettia avannut. Hän sanoi kyse olevan merkittävästä avusta.
Puolustusministerin pestiään Savola luonnehti tärkeäksi ja arvokkaaksi tehtäväksi, jossa on ”kunnia palvella isänmaata”.
Hän korosti jatkavansa edeltäjänsä ja myöskin seuraajansa Kaikkosen työtä. Tarkoitus on muun muassa vierailla eri puolilla Suomea maanpuolustukseen liittyvissä kohteissa ja osallistua turvallisuuspoliittiseen keskusteluun.
– Teen kaikkeni maanpuolustuksen eteen, että suomalaisilla olisi turvallista olla, Savola linjasi.
Hän myönsi, että 55 päivän ministerinpätkä voi kuulostaa lyhyeltä, mutta maailmanpolitiikan heilahdellessa siitä voi tulla myös pitkä aika.
– Täydellä tarmolla tulen panostamaan tämän 55 päivää.