Puola: Euroopan suuret maat ovat valmiita kantamaan lisävastuuta Ukrainasta, jos USA:n tuki vähenee
Puolan ulkoministerin Radoslaw Sikorskin mukaan Euroopan suuret maat ovat valmiita kantamaan lisävastuuta Ukrainan sotilaallisesta ja taloudellisesta tukemisesta, jos Yhdysvaltain tuki Ukrainalle vähenee.
Puolan, Saksan, Ranskan, Italian ja Espanjan sekä Britannian ulkoministerit tapasivat tiistaina Varsovassa.
Sikorskin mukaan kaikki viisi asukasluvultaan suurinta EU-maata myös tukevat ehdotusta yhteisvelasta unionin puolustuksen vahvistamiseksi.
– Luulen, että tämä on ensimmäinen kerta, kun viisi suurinta Euroopan unionin maata kannattavat eurooppalaisia joukkovelkakirjoja puolustukseen, Sikorski kommentoi.
EU-komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen arvioi kesällä EU:n tarvitsevan 500 miljardia euroa puolustuksen vahvistamiseen seuraavien kymmenen vuoden aikana.