Pirkanmaan hyvinvointialue aloittaa yt-neuvottelut
Pirkanmaan hyvinvointialue aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, kerrottiin aluehallituksen tiedotteessa maanantaina. Yt-neuvottelujen piirissä on arviolta enintään 6 820 ihmistä, kerrotaan aluehallituksen kokouksen esityslistalla.
Esityslistan mukaan yt-neuvottelut pitävät sisällään runsaasti yhtenäistämistarpeita työaikojen, työaikamuotojen ja nimikkeiden osalta. Yt-neuvottelut voivat myös johtaa osin henkilöstön vähentymiseen. Hyvinvointialueen henkilöstön määrä on nykyisellään noin 20 000.
Esityslistan mukaan henkilöstön määrä voi vähentyä enintään 15 henkilötyövuodella tuotannollisista syistä ja toiminnan uudelleenorganisoinnin takia.
Aluehallituksen mukaan yt-neuvotteluista voi koitua henkilöstövaikutuksia muun muassa toimipaikkojen tiivistämisen ja keskittämisen, toimintojen yhdenmukaistamisen ja resurssien uudelleenjärjestelyjen vuoksi. Henkilöstövaikutuksia voi tulla myös liikkuvien palvelujen lisäämisestä sekä digitalisaatiosta. Osassa palveluita tavoitteena on myös laajentaa aukioloaikoja.
Pirkanmaan hyvinvointialue aloitti uutena työnantajana vuoden 2023 alussa. Hyvinvointialue muodostui 23 työnantajan liikkeen luovutuksesta.
– Henkilöstö on siirtynyt hyvinvointialueelle suurelta osin entisissä tehtävissään ja työyksiköissään. Pirkanmaalla on tällä hetkellä hyvin pirstaleinen palvelujärjestelmä. Vuoden 2023 alussa käytännössä kaikkien yhdistyvien organisaatioiden henkilöstö siirrettiin hyvinvointialueelle, kuvataan tilannetta esityslistan perusteluissa yt-neuvottelujen aloittamiselle.