Parisataa ihmistä osoitti Helsingin yliopistolla mieltä palestiinalaisten puolesta – mielenilmausta ei olisi saanut järjestää
Noin 200 ihmistä osoitti perjantaina iltapäivällä mieltään palestiinalaisten puolesta Helsingin yliopiston päärakennuksessa. Yliopiston mukaan mielenilmaus oli yliopiston käyttösääntöjen vastainen eivätkä sen järjestäjät olleet etukäteen yhteydessä yliopistoon.
Yliopiston hallintojohtajan Esa Hämäläisen mukaan mielenosoitusta ei olisi saanut järjestää, sillä yliopiston tiloissa ei voida järjestää poliittisia tapahtumia. Hämäläinen kommentoi asiaa STT:lle sähköpostitse.
Hämäläisen mukaan yliopisto turvautui poliisin virka-apuun, jotta mielenosoittajat saataisiin siirtymään pois yliopiston tiloista.
Helsingin poliisista kerrottiin STT:lle, että poliisi saapui paikalle seuraamaan ja turvaamaan mielenosoitusta. Poliisi ei kuitenkaan ryhtynyt siirtämään mielenosoittajia pois yliopiston tiloista.
Poliisin mukaan mielenosoitus sujui rauhallisesti eikä esimerkiksi kiinniottoja tehty.