"Tämä kysymys varmasti katsotaan läpi" – Suurituloisten eläkeläisten veroale ei ollut ensisijainen tarkoitus, sanoo Orpo
Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo, ettei suurituloisten eläkeläisten veroale ole ollut ensisijainen tarkoitus, kun veronkevennyksistä on päätetty. Orpon mukaan hallitus tavoitteli ensisijaisesti työn verotuksen keventämistä ja ylimpien marginaaliverojen laskemista.
– Kun nämä päätökset konkretisoidaan lakiesityksiksi, tämä kysymys varmasti katsotaan läpi, Orpo sanoi toimittajille tiistaina.
Helsingin Sanomat nosti aiemmin esiin, että hallitus keventää kaikkein suurituloisimpien eläkeläisten verotusta tuntuvasti ensi vuonna.
Muilla tulotasoilla eläkkeiden verotus muuttuu vain vähän. HS kertoi, että Veronmaksajain Keskusliiton laskelmien mukaan 15 000 euron kuukausieläkkeellä veroaste kevenee 3,2 prosenttiyksikköä eli lähes 5 700 euroa vuodessa.
Sen sijaan 2 100 euron keskieläkkeellä veroaste kevenee 0,1 prosenttiyksikköä eli 30 euroa vuodessa.
Hallitus päätti huhtikuun puoliväliriihessään keventää ansiotuloverotusta. Se haluaa myös alentaa ansiotuloverotuksen korkeimmat marginaaliveroasteet 52 prosenttiin.
Hallitus on perustellut suurituloisimpien suomalaisten ansiotuloverojen keventämistä sillä, että se kannustaisi enempään työntekoon ja lisätulojen hankkimiseen sekä parantaisi ostovoimaa. Sitä kautta talous kasvaisi.
Perustelu lisätulojen hankkimisesta ja enemmästä työnteosta ei kuitenkaan eläkkeiden kohdalla juuri päde.