"Yhden karhun saatan kaataa" – Näin kansanedustajat viettävät juhannusta
Monet kansanedustajat viettävät varsin idyllistä ja perinteikästä juhannusta, Suomenmaan juhannuskysely paljastaa.
Luvassa on mökkeilyä isommalla porukalla, torikäyntejä, grillausta, saunomista ja tietenkin juhannuskokon sytyttämistä.
Kansanedustajilla on myös vahvoja mielipiteitä siitä, heilahtaako juhannussaunassa vasta vai vihta.
Suomenmaa kysyi:
1. Miten vietät juhannusta?
2. Mitä ruokia (ja ehkä myös juomia) juhannukseesi kuuluu?
3. Vasta vai vihta?
Olga Oinas-Panuma, keskusta
1. Vietän juhannusta perinteisesti kotona Panumalla perheen, ystävien ja muitten kyläläisten kanssa. Teen juhannustaikoja, kylven itseni hyväksi savusaunassa tuoreella iskän tekemällä vastalla ja ihailen yötöntä yötä.
Juhannuskoivut asennetaan ehdottomasti porstuan ovenpieliin. Sunnuntaina lähdemme porojen kesämerkitykseen.
2. Syömme paljon ja hyvin nyyttärimeiningillä. Pöydässä on herkullisia salaatteja, omaa poroa ja lammasta. Yötä vasten syön savusaunan kiukaalla kypsennettyjä kanankoipia. Ajatuksena olisi näppästä juhannuspöytään myös Louhisaaren juomaa.
3. Ehdottomasti vasta.

Timo Heinonen, kokoomus
1. Perinteisesti perheen ja ystävien kesken Pekkalassa Loppijärven rannalla. Perinteitä on paljon kesäkukkaseppeleistä saunalautan kokkoreissuille. Pitkä pihan juhannuspöytä odottaa jälleen kaikkia nauttimaan uuden satokauden ja kesän herkuista.
2. Pekkalan saaristolaissavustin tarjoilee riistaa ja totta kai pöydässä on maan parhaita uusia Lopen Perunoita ja nimenomaan Timoja.
3. Kyllähän se on vihta.
Mika Lintilä, keskusta
1. Sauna ja Härmän juhannusravit
2. Makkaraa, paljon makkaraa
3. Höh, vihta tietysti!
Jenna Simula, perussuomalaiset
1. Saunoen, uiden ja suomalaisesta kesästä nauttien sekä yöttömän yön luontoa ihaillen. Grilli kuumana, totta kai!
2. Lihaa ja varhaispottuja kera tillin ja voikastikkeen. Jälkiruoaksi mansikoita ja kermavaahtoa. Yhden karhun saatan myös kaataa.
3. Vihta, ei vastaväitteitä.

Pia Viitanen, SDP
1. Juhannusta vietän ihan koti-Hervannassa. Vanhempieni luona käydään. Perinteisiin kuuluu ihan suomalainen grilliruoka.
2. Tammelantorilta haetaan uudet perunat ja mansikat tietty, sekä vihta.
3. Vihta!
Eva Biaudet, RKP
1. Vietämme juhannusta suuren perheen eli lasten ja lastenlasten, sisarusten ja lasten serkkujen kanssa mökillämme.
Juhannuksen vietto alkaa Bromarvin kylällä, kun seuraamme komean juhannussalon nostoa. Juhannus jatkuu mökillä pitkässä juhannuspöydässä herkutellen uusilla perunoilla ja sillillä. Jos haitari löytyy, mieheni voi innostua soittamaan perinteisiä saaristolaisviisuja.
2. Uudet perunat ja silliä sekä kalaa eri muodoissa. Uusien perunoiden pesu lastenlasten kanssa on parasta kesähommaa!
3. Kyllä se on vasta.
Jos haitari löytyy, mieheni voi innostua soittamaan perinteisiä saaristolaisviisuja.
Eva Biaudet
Päivi Räsänen, kristillisdemokraatit
1. Vietämme juhannusta perheeni kanssa kesämökillä. Meitä on yli 20 henkeä, lasten perheitä ja lähisukua. Lapsia on 12, heidän ehdoillaan mennään. Saunomme, uimme, leikimme, syömme ja poltamme myös sään salliessa kokon.
2. Uudet perunat, lohi ja kermaviilikastike sekä mansikkakakku. Ja paljon kaikkea muuta.
3. Molemmat käyvät. Olen asunut sekä vasta- että vihtavyöhykkeillä, joten minulle ne ovat täysin synonyymeja.

Hanna Kosonen, keskusta
1. Vietän juhannusta perheen kanssa kotona Pihlajaveden saaristossa. Juhannusrituaaleihimme kuuluu reilun 20 hengen perheemme kanssa aamukahvit Savonlinnan torilla ja jätskit Lippakioskilla sekä saunomista, uimista ja ruokailua saman porukan kesken.
2. Ruoka on meillä isossa osassa, koska perheestämme löytyy huikeita ruuanlaittajia. Mahtava tuuri olla osa juuri tätä perhettä.
Juhannusaattoaamuna haemme uudet perunat, mansikat ja vihannekset Savonlinnan torilta. Yhteisestä pitopöydästä löytyy monenlaisia salaatteja, lihoja ja kaloja, oman järven muikkuja varmasti. Tykkään juoda vettä ja vichyä, joskus hurjastelen spritella.
3. Vasta
Oras Tynkkynen, vihreät
1. Vietämme juhannusta perinteiseen tapaan mökillä Keski-Suomessa. Ohjelma on suomalaisille aika tavanomainen eli siihen sisältyy saunomista, ruokaa, luonnossa liikkumista ja lepoa.
2. Ainakin kotimaisia perunoita ja tuoreita vihanneksia, itselläni myös kasvismakkaroita ja alkoholittomia virvoitusjuomia. Mieheni lautasella on varmasti silliä ja mökkijärven kalaa, jos kalaonni suosii, sekä lasissa paikallisia oluita.
3. Koska sukuni on molempien vanhempieni puolelta Itä-Suomesta, saunassa käytetään aina vastaa.

Peter Östman, kristillisdemokraatit
1. Juhannuksen vietämme perheen ja läheisten ystävien seurassa. Kotikuntamme Luoto on ainutlaatuinen saaristokunta, joka koostuu 365 saaresta. Mikäli sääolosuhteet sen sallivat, teemme perinteisen veneajelun omalla veneellämme.
2. Juhannuspöytään kuuluu perinteisesti grillattua lihaa sekä huolella valmistettuja wokattuja vihanneksia.
3. Vihta
Janne Heikkinen, kokoomus
1. Juhannuksena suuntaan mökille veden äärelle yhdessä läheisten kanssa. Perinteisiin kuuluu sauna ja vilvoittelu uimalla järvessä. Päivien kohokohta on itse perhokalastettu siika, joka savustetaan ajan kanssa.
Iltoihin kuuluu kirjallisuuden lukeminen ja lautapelit. Juhannus on ennen kaikkea rauhoittumisen, luonnon ja yhdessäolon juhla.
2. Savustetun juhannussiian lisäksi grillaamme kotimaisia kasviksia – uusia perunoita, sipulia ja tomaattia – sekä lihaa, erityisesti kotimaista naudanlihaa ja makkaraa. Ruoka valmistetaan yhdessä, ulkona, ja nautitaan ilman kiirettä.
3. Ehdottomasti vihta. Anopin tekemänä.
Aino-Kaisa Pekonen, vasemmistoliitto
1. Vietän juhannusta Puumalassa, Saimaalla saaressa. Juhannuksen otamme vastaan isolla porukalla, kun mökillemme tulevat kaikki meidän kolme poikaa ja kahden pojan puolisot.
Ehkä saamme myös molemmat veljeni saareen juhannusaattona.
2. Juhannukseen kuuluu ihan ehdottomasti Brita-kakku tuoreilla marjoilla ja kermavaahdolla.
3. Juhannussaunassa meillä on tietenkin vihta!
