Toimittajalta | Rahaa on – olisiko aika palauttaa Kauhavan lentosotakoulu ja Pohjois-Karjalan prikaati?

Jalkaväkimiinojen palauttamisesta ja Ottawan sopimuksesta irtautumisesta on poliittista keskustelua riittänyt, kuten puolustuksen Nato-miljardien rahoittamisestakin.

Vähälle on jäänyt kuitenkin vielä puhe, mihin viiteen prosenttiin kansantuotteesta paisuvat puolustusrahat oikein saadaan kulumaan. Miinat palaavat, mutta voisiko Nato-miljardeilla palauttaa muutakin, mistä on luovuttu ehkä hätiköiden?

Jyrki Kataisen (kok.) sixpack-hallituksen kaudella Puolustusvoimiin tehtiin toistaiseksi viimeiset merkittävät säästöt. Niiden myötä sanottiin hyvästit Pohjois-Karjalan prikaatille, Kotkan rannikkopataljoonalle, Pioneerirykmentille, Kotkan rannikkopataljoonalle, Hämeen rykmentille, Kauhavan lentosotakoululle ja Ilmavoimien teknilliselle koululle. Lisäksi muutamia suuria joukko-osastoja lyötiin yhteen.

Aluepolitiikan näkökulmasta tarkasteltuna joukosta erottuu kaksi tapausta: Pohjois-Karjalan prikaati ja Kauhavan lentosotakoulu. Niiden lakkauttaminen merkitsi kahden kokonaisen maakunnan, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Pohjanmaan jääntiä ilman omaa varuskuntaa ja Puolustusvoimien pysyvää läsnäoloa.

Ilmasotakouluna aikanaan tunnettu Kauhavan lentosotakoulu perustettiin vuonna 1924, kun nuoressa tasavallassa rakennettiin voimakkaasti kasarmeja ja maanpuolustusteollisuutta. Ilmasotakoulun perustaminen oli osa ilmavoimien suurta rakennushanketta, johon kuului ilmasotakoulun lisäksi seitsemän lentoasemaa ja lentokonetehdas.

Puolustusvoimien silmät ja siivet haluttiin mahdollisimman kauas itärajasta. Paikan valinnan sinetöivät Etelä-Pohjanmaan laajat peltoaukeat ja rakentamista ja huoltamista helpottava rautatie.

Ilmavoimien ilmailukoulu siirtyi Santahaminasta Kauhavalle 1929 ja muutettiin 1938 Ilmasotakouluksi. Kauhavan taivaalla talvi- ja jatkosodan lentäjäsankarit saivat siipensä, ja aina 2010-luvulle asti taistelulentäjiksi koulutettavat harjoittelivat seudulla Fouga Magisterin ja Hawkin ohjaimissa.

Kun toiminta vuonna 2014 loppui, lentosotakoulun toiminnot siirrettiin Tikkakoskelle, ja tilat Kauhavalla siirtyivät paikallisten yrittäjien haltuun.

Kontiolahdella ja Joensuussa toiminut Pohjois-Karjalan prikaati syntyi vasta vuonna 1990, kun Kontiorannan varuskunnassa vuodesta 1957 toiminut Karjalan jääkäripataljoona ja Ylämyllyn varuskunta yhdistettiin samaan kokonaisuuteen.

Luonnonkauniilla paikalla Höytiäisen rannalla sijainneessa Kontiorannassa koulutettiin jalkaväkeä, itäisen Suomen oloihin koulittuja korpisotureita. Puolustusministeri Stefan Wallin (r.) perusteli prikaatin lakkauttamista sodan ajan joukkojen määrän vähenemisellä ja mittavilla tilojen peruskorjaustarpeilla.

Edellisellä lakkautuskierroksella vuonna 2005 keskustalainen puolustusministeri Seppo Kääriäinen pelasti vielä Pohjois-Karjalan prikaatin myös aluepolitiikan lippua heiluttaen. Kääriäinen ei hyväksynyt sitä, että kokonaiseen maakuntaan ei jäisi käytännössä mitään näkyvää Puolustusvoimien toimintaa.

Puolustusvoimien vetäytyminen Pohjois-Karjalasta vajaa vuosikymmen myöhemmin olikin maakunnalle henkinen ja taloudellinen isku, jota ei ole unohdettu.

On tietysti onnetonta, että Suomi joutuu nykyisessä turvallisuustilanteessa nostamaan puolustusmenonsa pysyvästi tai ainakin hamaan tulevaisuuteen tasolle, johon ei mitenkään olisi varaa.

Samalla kun muualle yhteiskuntaan tehdään karmivia ja jopa kohtalokkaita säästöjä, Puolustusvoimat on niiltä suojassa. Kun vaihtoehtona on kuitenkin altistuminen joutumiselle venäläisen sosiaaliturvan piiriin, tähän on tultu.

Puolustusvoimat osaa kyllä huolehtia siitä, että se saa kaiken sotamateriaalin, minkä se haluaa ja tarvitsee. Toivottavaa silti olisi, että kaikki kasvavaan puolustuspottiin suomalaisilta kerättävä raha ei valuisi amerikkalaisille ja israelilaisille asekauppiaille, vaan sitä jäisi kotimaahankin.

Samalla puolueiden ja poliitikkojen pitäisi muistaa, kuka isännän ääntä talossa käyttää: Puolustusvoimat tekee juuri niin kuin käsketään. Jos vaikkapa pari varuskuntaa halutaan palauttaa, niin myös tehdään.

Kauhavan lentosotakoulun palauttaminen kävisi luultavasti hyvinkin helposti, siksi kovaa tahtoa asiaan eteläpohjalaisilta, alueen päättäjiltä ja sikäläiseltä elinkeinoelämältä löytyy. Kulttuurihistoriallisesti arvokas infrastruktuuri on sinänsä ennallaan.

Pohjois-Karjalan prikaatin palauttaminen on sikäli pulmallisempi tapaus, että entiselle paikalleen Kontiorantaan palauttaminen tuskin enää onnistuisi. Vanha varuskunta-alue on osin purettu ja osin muussa käytössä. Mutta tilasta ei Suomessa ole pulaa, ja varuskuntia perustettiin ja pystytettiin rutiköyhässä sodanjälkeisessä Suomessakin.

Muuttuneessa turvallisuustilanteessa kummankaan varuskunnan palauttamista tuskin edes tarvitsee perustella pelkällä aluepolitiikalla. Kauhavan sijainti sopii lentotoimintaan yhtä oivallisesti kuin ennenkin ja on kuin kansainväliseen harjoitteluun tehty. Ilmatilassa ei ole ruuhkaa ja tilaa lentää on joka suuntaan.

Kontiorannassa voitaisiin kouluttaa vaikka perinteisiä jalkaväen taistelijoita kuten ennenkin. Ukrainassa on nähty, että sellaisten merkitys ei ole hävinnyt minnekään, kun Venäjä tuntuu ammentavan sotilaalliset oppinsa edelleen jostain ensimmäisen maailmansodan ajoilta.

Kenraalien suusta on kuultu usein, että ”varuskunnista ei maata puolusteta”. Kirjaimellisesti ehkä ei, mutta miksi itärajan takana sijaitsevat varuskunnat sitten ovat aina Suomen turvallisuutta uhkaavia ”sotilastukikohtia”, joiden joukkojen määriä ja kalustoa lasketaan satelliittikuvista nenä ruudussa?

Turvallisuusympäristö on nyt aivan toinen kuin reilu vuosikymmen sitten, kun toistaiseksi viimeinen varuskuntien lakkautuskierros vietiin läpi. Ja toisin kuin tuolloin, nyt Puolustusvoimille jaetaan säkkikaupalla rahaa.

Jos varuskuntien palauttaminen ei suoranaisesti heikennä Suomen puolustusta, sen luulisi olevan sotilaallisestakin näkökulmasta enemmän tai vähemmän perusteltavissa.

Johtamisoppaat ja -konsultit eivät taida hyväksyä entiseen palaamista, niiden mukaan parempi on tehdä vaikka uusia virheitä. Nyt kuitenkin kelloja käännellään taaksepäin, kun menneen maailman aseina välillä pidetyt jalkaväkimiinatkin palautetaan.

Miksipä ei siis myös kahta varuskuntaa?