Opettaja paheksuu digin lisäämistä rapakuntoisille oppilaille: "Olisiko pitänyt ottaa hikiloikka?"

17 vuotta alakoulun luokanopettajana toiminut joensuulainen Tomi Surakka ei pidä siitä, mitä näkee nykypäivän koulussa: rapakuntoiset ja levottomat oppilaat räpläävät digilaitteita.

– Digitaalisuutta kannattaa lisätä, jos halutaan lisää selkävaivaisia oppilaita, jotka eivät kyykkyyn pääse. Siinä ollaan jo hyvällä tiellä.

Surakka sanoo koululaisten istuvan mobiililaitteiden ääressä valtaosan ajastaan koulupäivän jälkeen.

– En ymmärrä, miksi 4–6-tuntia kestävän koulupäivän aikana pitää tehdä samaa, hän sanoo.

– Oppilaat, jotka istuvat kaiken aikansa tietokoneilla, istuvat IPadit sylissä koulussakin. Digiloikka tosiaan. Olisiko pitänyt ottaa hikiloikka, Surakka kysyy.

Koulujen digiloikka kuuluu pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kärkihankkeisiin. Tietotekniikka on tärkeässä roolissa myös syksyllä voimaan tulleessa opetussuunnitelmassa.

Surakka sanoo, että digitaalisuutta ajetaan kouluihin kuin käärmettä pyssyyn samaan aikaan, kun oppilaiden peruskunto on niin heikko, etteivät he jaksa liikkua viittätoista minuuttia.

Koululaisten heikentynyt kunto on huomattu myös päättäjien keskuudessa. Siksi Liikkuva koulu -ohjelma kuuluu niin ikään hallituksen kärkihankkeisiin. Noin 70 prosenttia Suomen peruskouluista on rekisteröitynyt liikkuvaksi kouluksi.

Ohjelmalla pyritään siihen, että kouluissa ajateltaisiin asioita uudella tavalla. Istuttaisiin vähemmän, liikuttaisiin välitunneilla, kuljettaisiin koulumatkat lihasvoimin ja niin edelleen. Tavoitteena on saada koululaisen päivään tunnin verran lisää liikuntaa.

Surakka muistuttaa, että hanke ei ole millään tavalla oppilaita velvoittava. Niinpä esimerkiksi hänen koulunsa välitunneilla urheilevat vain ne muutamat oppilaat, jotka urheilisivat muutenkin.

– Päättäjät menevät Liikkuva koulu -hankkeen taakse, että onhan sitä liikuntaa. Mutta oppilaat eivät liiku yhtään sen enempää kuin ennen.

Surakan mukaan 2–3 tunnin pakolliset liikuntatunnit voivat jäädä koululaiselle viikon ainoaksi liikunnaksi, kun koulumatkatkin kuljetaan autolla.

Päättäjät menevät Liikkuva koulu -hankkeen taakse.

Opettaja Tomi Surakka

20 oppilaan joukosta löytyy Surakan mukaan yleensä noin kaksi hyväkuntoista urheilijaa, mutta valtaosan tilanne on huolestuttava.

– Yli puolet viidesluokkalaisista ei jaksa juosta puolta kilometriä, hän kertoo omasta luokastaan.

Surakka on tehnyt oppilailleen kuntotestejä, joista näkee tulosten romahtamisen. Viisi vuotta sitten hän ilmaisi testien perusteella oppilaiden vanhemmille huolensa siitä, että tietokone on syrjäyttänyt luontaisen liikkumisen.

– Nyt tätä tuetaan valtakunnallisestikin uudella opetussuunnitelmalla.

Surakka harmittelee, että oppilaat eivät enää mene koulun jälkeen vaikkapa jalkapalloa pelaamaan. Digilaitteet ovat hänen mielestään syrjäyttäneet lukemisenkin, koska oppilaat lukevat kirjoja vain opettajan pakottamana.

– Kirjastokortit eivät enää kulu eikä kirjastoauton perään kysellä.

Levottomuuden lisääntyminen oppitunneilla johtuu Surakan mielestä osittain digilaitteiden ääressä istumisesta.

– Ei ole sattumaa, että innokkaimmat digilaitteiden käyttäjät ovat myös levottomimpia oppilaita.

Surakka kertoo, että hänen työpaikassaan Karsikon koulussa on luokallinen tablettitietokoneita, jotka kiertävät noin 300 oppilaan keskuudessa. Lisäksi oppilaat saavat joskus käyttää omia laitteitaan tunneilla.

Surakka selittää oppituntien levottomuutta myös oppilaslähtöisellä pedagogiikalla ja ilmiöpohjaisella opetuksella. Hän uskoo, että opetussuunnitelman perusajatukset ovat opetushallituksessa tarkasti mietittyjä, mutta varsin irrallaan koulun arkitodellisuudesta.

– Muutamat oppilaat näkevät oppilaslähtöisyyden tilaisuutena lähteä pyörittämään luokan toimintaa.

Surakka näkee ääripäiden kärjistyneen: osa oppilaista on levottomia, toiset arkoja.

– Tähän kun lisää opetussuunnitelman toiminnallisuuden ja sen, että oppilas on toimijana keskiössä, niin aika hankalaksi menee.

Surakka korostaa, että projekteja on tehty kouluissa aina. Hän kuitenkin katsoo, että entinen opettajajohtoinen pedagogiikka oli usein varsin toimiva.

– Opettajajohtoisuus on ajettu nyt nurkkaan ja on melkein synti kertoa oppilaille tarinoita luokan edessä. Niin toimittiin silloin, kun Suomi oli ykkönen Pisa-tuloksissa, Surakka huomauttaa.

Hän palasi kesän jälkeen takaisin luokanopettajaksi vuoden vuorotteluvapaan jälkeen ja huomasi, että opettajan auktoriteetti pitää lunastaa uudelleen.

– Opettajan kunnioituksesta on enää rippeet jäljellä.

Surakka kaipaa hyviä perusasioita takaisin kouluihin.

– Toisen ihmisen auttamista, oman vuoron odottamista, toisten kunnioittamista. Nämäkin kun olisi muistettu opetussuunnitelmassa jollain rivillä mainita, mutta kissan viikset. Digitaalisuus on tärkeintä.

Surakka on tänä syksynä alkanut viedä oppilaitaan kolmena aamuna viikossa reippaalle, parinkymmenen minuutin kävelylle.

– Keskittyminen parani heti.

Opettajien ammattijärjestön OAJ:n erityisasiantuntija Jaakko Salo ei sen sijaan usko digitalisaation tekevän oppilaista entistä passiivisempia.

– Vanhempien on hyvä miettiä, miten paljon lapsi viettää aikaa ruudun ääressä. Mutta en näe sitä haitallisena, jos osa ruutuajasta käytetään opiskeluun.

Salon mukaan on selvää, että yhteiskunta ja maailma digitalisoituvat, eikä koulu voi siitä olla erillinen saareke.

– Kouluissa pitää käyttää niitä välineitä, mitä muuallakin maailmassa käytetään.

Salon mukaan opetussuunnitelma ei määrää, kuinka paljon digilaitteita tulisi kouluissa käyttää. Määräyksiä saatetaan kuitenkin tehdä paikallisesti.

Helsingin opetuslautakunta esimerkiksi suunnittelee tietotekniikalle kiintiöitä.

1.–2. -luokkalaisten pitäisi käyttää tietotekniikkaa vähintään 30 prosenttia, 3.–6. -luokkalaisten vähintään puolet ja 7.–9 .-luokkalaisten vähintään 70 prosenttia opiskeluajasta.

70 prosenttia ajasta pitäisi viettää päätteiden ääressä myös lukiossa ja ammattikouluissa.

Salo pitää prosenttimääräysten antamista älyttömänä.

– Silloin välineestä tulee itsetarkoitus, ei pedagogiikasta. Määräysten antaminen tappaa opettajien innostuksen.

Salo toteaa opetuksen menneen koko ajan oppilaslähtöisen pedagogiikan suuntaan, mutta opettajan rooli on yhä tärkeä.

– Se itse asiassa muuttuu koko ajan merkityksellisemmäksi, koska opettaja tulee lähemmäksi oppilasta ja opettaminen yksilöllisemmäksi. Tämä edellyttää sitä, että opetusryhmien pitää olla pieniä.

Salo ei näe uuden opetussuunnitelman mullistaneen kouluja kertaheitolla. Hän muistuttaa, ettei peruskoulu ole aikoihin ollut sellainen kuin koululaisten vanhempien lapsuusmuistoissa.

– Opettaja ohjaa nyt oppimista, opettamistahan sekin on.

Salo korostaa, ettei sekään ole kiellettyä, että oppilaat istuvat hiljaa ja opettaja puhuu luokan edessä.

– Meillä on maailman korkeimmin koulutetut opettajat ja opettajilla on pedagoginen vapaus.

Salo kehottaa opettajia kääntymään kollegojen ja esimiehen puoleen, jos luokan levottomuudesta tulee ylitsepääsemätön ongelma. Hän muistuttaa, että kodeilla on lasten ensisijainen kasvatusvastuu.

– Koulun on vaikea asettaa lapselle rajoja, jos niitä ei ole muuten asetettu.