Analyysi: Uusi opetussuunnitelma muuttaa kouluja – pulpetteja ei silti tarvitse heittää pihalle

Alakouluissa on nyt parin kuukauden ajan eletty uuden opetussuunnitelman aikaa.

Monet vanhemmat ovat siitä vielä aika ulapalla, vaikka onhan asiasta puhuttu vanhempainilloissa. Lapsi on keskiössä ja niin edelleen. Mutta mitä nämä korulauseet käytännössä tarkoittavat?

500-sivuinen opetussuunnitelma tuo suuren muutoksen koulujen toimintakulttuuriin – ainakin, jos sitä verrataan nykyisten koululaisten vanhempien omiin ala-asteaikoihin.

Suuri periaatteellinen muutos tekee oppilaasta aktiivisen toimijan, joka kantaa itse entistä suuremman vastuun omasta oppimisestaan.

Ennen vanhaan istuttiin ryhdikkäästi ja hiljaa pulpeteissa, ja opettaja luennoi luokan edessä.

Monessa nykypäivän koulussa on vastassa toisenlainen näky.

Tilaa on muunneltu opetussuunnitelman mukaisesti luokkahuoneesta oppimaisemaksi. Pöydät on aseteltu ryhmiin, joissa oppilaat istuvat vastakkain. Tai sitten istutaan lattialla tyynyillä tai säkkituoleilla.

Opettaja kiertää oppilaiden keskuudessa ohjaamassa ryhmätöitä.

Rakenteilla olevien koulujen arkkitehtuuri on täysin toista kuin mihin on totuttu.

Kouluihin ei enää rakenneta perinteisiä luokkahuoneita, vaan suuria, muunneltavia tiloja. Olemassa olevistakin kouluista kaadetaan seiniä.

Uusi arkkitehtuuri ja visiot ovat sekä uhka että mahdollisuus. Ne tähtäävät luovaan työskentelyyn, mutta toisaalta ne ajavat oppilaat ja opettajat kiertolaisiksi. Varsinkin pienille koululaisille oma paikka olisi tärkeä.

Lisäksi suuressa, meluisassa ympäristössä voi olla vaikea keskittyä opiskeluun.

Suomessa on kuitenkin yhä lukuisia perinteisiä kyläkouluja pulpetteineen.

Opetushallituksesta vakuutetaan, että opetussuunnitelma ei vaadi heittämään niitä ulos. Ratkaisevaa on se, mitä pulpettien ääressä tehdään.

Opetussuunnitelma edellyttää vahvistamaan oppilaiden omaa aktiivisuutta.

Se antaa paljon mahdollisuuksia, joiden hyödyntäminen on suuresti opettajasta kiinni.

Ilmiöoppiminen on tärkeässä roolissa. Siinä rikotaan oppiaineiden rajoja ja opitaan projektien kautta.

Opetussuunnitelman hengen mukaista on, että projekti lisää myös paikallistuntemusta. Koulu kun ei ole yhteisöstään erillinen saareke.

Käytännössä luokka voi mennä vaikkapa paikalliseen vanhainkotiin, haastatella vanhuksia ja laulaa heille. Siinä opitaan historiaa, musiikkia ja paikallistuntemusta.

Soraäänet sanovat, että uuden opetussuunnitelman myötä opettamisesta on tullut lähes syntiä.

Kukaan ei kuitenkaan kiellä luokan edessä luennoimista silloin, kun se on paikallaan. Opettajien ammattitaitoon on yhä luottoa. Mutta koulu on liian usein vienyt oppimisen ilon.

Siksi opetuksessa täytyy nyt hyödyntää uusia menetelmiä ja astua ulos luokasta. Joissain kouluissa näin on tehty jo pitkään, joissain hyvin vähän.

Hyviksi havaitut käytännöt halutaan nyt ulottaa kaikkiin kouluihin.

Koulu on liian usein vienyt oppimisen ilon.

Lukuvuoden aloitus ei ollut jännittävä ainoastaan koululaisille, vaan monet opettajatkin joutuivat miettivät työnsä uusiksi.

Opettajan täytyy nyt kiinnittää arvioinnissaan entistä enemmän huomiota koko työskentelyprosessiin, ei niinkään lopputulokseen.

Se on uutta opettajille, jotka ovat tottuneet testaamaan osaamista enimmäkseen kokein.

Maailma on muuttunut hurjasti edeltävästä, vuoden 2004 opetussuunnitelmasta.

Toisin kuin 12 vuotta sitten, tablettitietokoneet ja älypuhelimet kuuluvat nyt alakoululaisten elämään.

Kasvatuspsykologian professori Kirsti Lonka totesikin Opettaja-lehdessä (10/2015), että opetussuunnitelma ei sinänsä mullista mitään. Pikemminkin yhteiskunta, sen muutokset ja tarpeet mullistavat opetussuunnitelman.

Teknologiaa pitäisi hyödyntää myös kouluissa.

Koulujen tulisi tarjota oppilaille samat lähtökohdat opiskeluun, mutta se ei käytännössä toteudu.

Maikkarin uutiset vieraili syyskuussa sekä espoolaisessa Kirkkojärven koulussa että helsinkiläisessä Aleksis Kiven koulussa.

Kirkkojärven koulussa tabletit olivat kaikkien oppilaiden käytössä.

Aleksis Kiven koulussa puolestaan oli 450 oppilasta ja yksi ATK-luokka, jossa oli 17 vaihtelevasti toimivaa pöytätietokonetta. Langatonta verkkoa ei ollut lainkaan.

Moni on ollut huolissaan käsinkirjoittamisen katoamisesta.

Tutkimusten mukaan muistiinpanojen kirjoittaminen käsin helpottaa muistamista enemmän kuin koneella kirjoittaminen.

Toisaalta sähköisistä muistiinpanoista voi esimerkiksi etsiä tiettyjä sanoja. Molempia tapoja siis tarvitaan yhä.