OP-ryhmä varoittaa: Pääjohtaja Ritakallion nimissä levitetään huijauksia
OP-ryhmä varoittaa pääjohtaja Timo Ritakallion nimissä tehdyistä huijauksista sosiaalisessa mediassa. Ritakalliosta on tehty valeprofiili, jonka avulla pyritään kalastelemaan käyttäjiltä henkilötietoja. Vastaavia valeprofiileja on tehty myös muista finanssialalla tunnetuista henkilöistä.
OP on tehnyt huijauspostauksista ilmoituksen viranomaisille ja pyytänyt Facebookin ja Instagramin emoyhtiö Metaa poistamaan ne.
OP-ryhmän petosasiantuntija Maija Ahonen kehottaa sosiaalisen median käyttäjiä ja OP:n asiakkaita suhtautumaan epäilyttävään sisältöön varauksella.
Tyypillisissä verkkohuijauksissa valeprofiilit suosittelevat uutta sijoituspalvelua ja lupailevat suuria tuottoja.
Sijoitusneuvonantajana esiintyvä huijari voi soittaa asiakkaalle tämän jätettyä sivustolle yhteystietonsa. Yhteydenotosta voi seurata pitkä sijoitushuijaus, jossa asiakkaalle ensin näyttää syntyvän hyviä tuottoja, minkä jälkeen häntä houkutellaan tekemään lisäsijoituksia. Todellisuudessa rahat päätyvät suoraan rikollisille, eivät sijoituksiin.
– Petosten torjunta on kaikkien toimijoiden yhteinen haaste. Esimerkiksi sosiaalisen median alustat mahdollistavat rikollisten olemattomien sijoitusmahdollisuuksien markkinoinnin palveluissaan, teleoperaattorit välittävät huijaustekstiviestejä, sähköpostipalveluita tarjoavat toimijat välittävät tietojenkalasteluviestejä ja hakukoneet tarjoavat petollisia sivustoja tietoa etsivälle, sanoi Ahonen tiedotteessa.