OP: Lunastukseen joutuvien autojen sesonki käsillä
Suomessa päätyy vuosittain lunastukseen noin 20 000 autoa. Niistä suurin osa korjataan ja palautetaan liikenteeseen. Pohjola Vakuutuksen tilastojen perusteella selviää, että noin 40 prosenttia kaikista lunastukseen johtaneista vahingoista tapahtuu marras–helmikuun aikana, OP Ryhmä kertoo tiedotteessa.
– Vahinkotilastojen mukaan juuri tähän aikaan vuodesta, eli joulu- ja tammikuun aikana, sattuu eniten lunastukseen johtavia vahinkoja. Liikenteessä tulee olla tarkkaavainen vuoden ympäri, mutta talviset sääolosuhteet laittavat kuljettajan erityisen koville, Pohjola Vakuutuksen ajoneuvokumppanuuksista vastaava Tommy Stenberg sanoo tiedotteessa.
Lunastetuissa autoissa puhutaan lähes poikkeuksetta mittavista vaurioista, joista kaikki eivät näy päällepäin, Stenberg toteaa.
– Lunastettujen autojen purkaminen kierrätysosiksi parantaakin liikenneturvallisuutta, kun mahdollisesti vaurioituneiden autojen sijaan liikenteeseen päätyvät laatutarkistetut kierrätysosat.