Älä usko vanhaa myyttiä – "Kissat ovat mestareita peittämään"
Kun kesä lämpenee, lisääntyy myös ikkunoiden ja parvekkeiden ovien pitäminen auki. Se on tärkeää muistaa myös niissä kodeissa, joissa on kissoja, muistuttaa eläinvakuutusyhtiö Agria.
Yhtiön mukaan yleinen harhaluulo on, että kissa putoaa aina jaloilleen ja selviää mistä tahansa pudotuksesta. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kissa voi saada vammoja pienistäkin pudotuksista.
Kissanomistajien onkin erittäin tärkeää huolehtia, että kodin tuuletusikkunat ja mahdollinen parveke on kesällä verkotettu.
Verkotus kannattaa tehdä huolellisesti ja sopivan vahvasta verkosta, sillä seikkailunhaluinen kissa saattaa kiipeillä verkkoa pitkin.
Lasitetulla parvekkeella on varminta pitää ikkunat suljettuna aina kissan viettäessä aikaa parvekkeella.
– Kissa kykenee hyppäämään ketterästi ulos avonaisista parvekeikkunoista, vaikka äkkiseltään tuntuisikin, että ikkunat ovat korkealla kissan ulottumattomissa, tiedotteessa painotetaan.
Agrian mukaan kissat todella putoavat useimmiten jaloilleen, mutta se ei tarkoita, että ne selviäisivät siitä vammoitta.
Pudotuksen aiheuttamat vammat voivat olla kissalle varsin vakavia ja niistä toipuminen voi kestää kauan.
Yleisimpiä putoamisesta aiheutuneita vammoja ovat eturaajojen ja leuan murtumat sekä maksan, pernan ja pallean vauriot. Myös kissan keuhkot ja virtsarakko saattavat vaurioitua pudotuksessa.
Kissaa kannattaa käyttää eläinlääkärillä, varsinkin jos sillä on näkyviä vammoja tai se aristelee jotain ruumiinosaa.
Aina vammat eivät kuitenkaan näy heti.
– Vaikka kissa näyttäisi voivan hyvin pudotuksen jälkeen, sillä saattaa olla vakaviakin sisäisiä vammoja. Kissat ovat mestareita peittämään kipuaan, tiedotteessa sanotaan.
Juttua korjattu 13.6. klo: 8:27. Vakuutusyhtiön nimi on Agria, ei Pro Agria.