Nyt tuli ministeriltä hyvä idea! – julkaisee somessa joulukalenteria, jossa esiintyvät eri aloilta tunnetut suomalaiset Antti Tuiskusta alkaen

Joulukalenteri

Jouluihmisenäkin tunnettu tiede- ja kulttuuriministeri, keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko on lanseerannut oman joulukalenterin.

Kalenterin ”luukuissa” eri aloilta tunnetut suomalaiset kertovat vuorotellen myönteisestä kulttuurielämyksestään.

– Koronan aikana on tärkeää huomata asiat, jotka tuovat voimaa – kuten taide ja kulttuuri, Saarikko perustelee ideaansa kalenterin ensimmäisen luukun saatesanoissa.

Joulu on lämmön ja kiitollisuuden juhla, joten sen yhteydessä on ministerin mielestä luontevaa jakaa kiitosta myös heille, jotka tuottavat ihmisille hyvinvointia ja iloa kulttuurin muodossa.

Joulukuun ensimmäisen päivän vieras laulaja Antti Tuisku kiittää Tampereen Teatteria Peter Pan menee pieleen -näytelmästä, joka hurmasi hänet ratkiriemukkuudellaan.

Hän kertoo, että loistavaa esitystä oli ihanaa käydä katsomassa.

– Koronasta huolimatta siellä oli turvallinen fiilis, Tuisku kehuu.