"Nyt nöyryyttä hallituksen puolelle" – Matti Vanhanen muistuttaa valtiontalouden tasapainottamisen vaikeudesta
Ex-pää- ja valtiovarainministeri Matti Vanhanen (kesk.) muistuttaa ensimmäisen budjettinsa julkaissutta hallitusta siitä, että valtiontalouden tasapainottaminen ei ole niin helppoa kuin talven vaaliväittelyssä luotiin kuvaa.
Vanhanen kirjoittaa asiasta omiin ministerikokemuksiinsa nojaten facebook-päivityksessään.
– Tunnen parhaiten vuoden 2021 budjetin, jonka valmistelin ja 2022 budjetin, jonka linjat päätettiin edelliskevään kehysriihessä. Koronavuoden -20 aikana valtio joutui maksamaan pandemian kuluja paljon. Sen jälkeen alijäämää saatiin alennettua nopeasti. Kasvutoimet ja työllisyyden korkea taso auttoivat. Sitten alkoi Venäjän hyökkäyssota ja pakotteet ja alijäämä kasvoi taas vuodelle -23.
Nyt näyttää Vanhasen mukaan siltä, että alkaneella 4-vuotiskaudella uusi hallitus ottaa ennätysmäiset 45 miljardia uutta velkaa.
– Uskon samoin kuin pääministeri, että työllisyyden hyväksi tehtävät uudistukset alentavat ennustetta vaalikauden loppua kohden. Enää ei kuitenkaan kannattaisi ”syyllistää” edelliskautta vaan keskittyä nykyhetkeen, Vanhanen huomauttaa.
– Viime kauden alijäämä valtaosaltaan johtui Koronasta ja sodasta. Nyt painaa päälle kv-korkojen nousu, taantuma ja väestömme ikääntyminen. Ne ovat samanlaisia ”syitä” kuin korona ja sota ja niidenkin oloissa meidän pitää pärjätä. Eli nyt nöyryyttä hallituksen puolelle suhteessa edelliseen hallitukseen ja rakentavaa otetta oppositiolle suhteessa yhteiseen ongelmiamme, hän opastaa.