Niinistö Turkin kannasta: Nato-hakemuksen nopea käsittely ei ole vielä mennyttä

”Ei tässä ole ennätetty olla millään tavalla sinisilmäisiä”
Nato-prosessi

Presidentti Sauli Niinistön mukaan Turkin vastustus ei vielä merkitse sitä, että Suomi ja Ruotsi olisivat menettäneet mahdollisuuden saada Nato-jäsenhakemuksensa nopeasti käsiteltyä. Niinistö arveli suomalaismedialle Tukholmassa, että Turkin kannat nousevat esiin myös keskusteluissa Washingtonissa, jonne Niinistö matkaa suoraan valtiovierailulta Ruotsista.

Niinistö torjui ajatuksen, että Suomi olisi ollut jäsenyyspyrkimyksissään sinisilmäinen Turkin suhteen. Niinistö mukaan Turkin kannat olivat tulleet Suomen tietoon vasta viikko pari sitten.

–  Ei tässä ole ennätetty olla millään tavalla sinisilmäisiä, Niinistö totesi.

Hänen mukaansa Turkista oli välitetty aiemmin monilta tasoilta ja monille eri vastaajille johdonmukaisesti sellaista viestiä, ettei Turkki näe estettä tälle laajentumiselle.

Turkista kantautuneita vaatimuksia henkilöiden luovutuksista Turkkiin Niinistö kommentoi sanomalla, että Suomi on sitoutunut kansainvälisiin luovutussopimuksiin. Lisäksi Suomessa on luovutuksista oma lainsäädäntönsä, eikä ainakaan Niinistöllä tuntunut olevan tiedossa tämän mittakaavan rikoksia tehneitä henkilöitä.

–  Ehkä vähän epäselvää on se, onko meille mitään virallista luovutuspyyntöäkään esitetty. Kaikki nämä täytyy nyt tietysti käydä läpi, Niinistö sanoi.

Washingtonin matkan osalta Niinistö pitää edelleen mielenkiintoisena keskusteluja päätöksentekoaikataulusta Yhdysvalloista. Erilaisista toimista turvallisuuden takaamiseksi Nato-hakemusten käsittelyaikana on jo keskusteltu aiemmin.

–  Kuitenkin varmaan kertaalleen on hyvä vielä käydä läpi se, millaisia valmiuksia ja ennen kaikkea millaista joustavuutta löytyy, jos tarvitaan tässä harmaan alueen aikana näkyvyyttä, paikalla oloa tai tämän tyyppisiä asioita, Niinistö sanoi.