Neuvostoliitto esitti "hitleriläismielisten" lakkautuslistan – urheilu- ja ilmailujärjestöjä meni, nuorkokoomuslaisetkin olivat vasaran alla
Moskovan välirauhansopimus päätti Suomen ja Neuvostoliiton väliset sotatoimet syyskuussa 1944. Suomi oli käynyt suurvaltaa vastaan kaksi sotaa, talvisodan 1939–1940 yksin ja jatkosodan 1941–1944 Saksan rinnalla.
Voittanut Neuvostoliitto sai sanella rauhanehdot. Suomen tilanne oli kuitenkin siinä mielessä kiitollinen moneen muuhun maahan verrattuna, että Neuvostoliitto ei vaatinut ehdotonta antautumista. Esimerkiksi ”sotasyyllisiä” ei jouduttu teloittamaan kuten muissa hävinneissä maissa.
Rajamuutokset jäivät rintamatilannetta suurelta osin noudatteleviksi, joskin rintamalinjan ja vuoden 1940 rajan väliin jäi noin 12 prosenttia maa-alasta ja väestöstä. Petsamon Suomi menetti kokonaan ja joutui vuokraamaan Porkkalan Neuvostoliitolle 50 vuodeksi.
Suuret sotakorvaukset Suomi joutui maksamaan, ja saksalaiset piti ajaa pois Suomen pohjoisosista. Tämä johti Lapin sotaan. Suomen ja Saksan välistä sotaa Suomenmaa seuraa juttusarjassaan huhtikuuhun 2025 asti.
Suomen piti myös muuttaa poliittista elämäänsä. Tämä johti etenkin saksalaismielisten ja neuvostokommunismia vastustavien tahojen joutumiseen Neuvostoliiton silmätikuiksi.
Välirauhansopimuksessa Neuvostoliitto vaati ”hitleriläismielisten” ja fasististen järjestöjen lakkauttamista.
”Suomi sitoutuu heti hajoittamaan kaikki sen alueella toimivat hitleriläismieliset (fascisminluontoiset) poliittiset, sotilaalliset ja sotilaallisluontoiset samoin kuin muutkin järjestöt, jotka harjoittavat Yhdistyneille Kansakunnille ja erityisesti Neuvostoliitolle vihamielistä propagandaa, sekä vastaisuudessa olemaan sallimatta tämäntapaisten järjestöjen olemassaoloa”, kuului tarkka sanamuoto suomeksi.
Tunnetuimmat lakkautetut järjestöt eivät olleet kauttaaltaan ”hitleriläismielisiä”, mutta sotilaallisen tai sotilaallisluontoisen järjestön kriteerin täyttivät suojeluskunnat ja Lotta Svärd, jotka lakkautettiin marraskuussa 1944. Samoin monia veteraaniyhdistyksiä lakkautettiin.
Tunnetuin lakkautettu puolue oli Isänmaallinen kansanliike, jonka kahdeksan kansanedustajaa istui eduskunnassa ilman ryhmää kevään 1945 vaaleihin asti.
Vastaavasti Neuvostoliiton vaatimuksesta kommunistien toiminta sallittiin, ja kommunistit nousivatkin Suomessa merkittäviin asemiin. Kommunistien pelättiin tekevän Suomessa vallankaappauksen, mutta näin ei käynyt, ja onnistuneen ”järjestelmällistämisen” myötä muutaman vuosikymmenen jälkeen kommunistien vallankumoussiipi jäi jo vähemmistöön puolueen sisälläkin.
Lakkautetuista järjestöistä monen nimestä voi jo päätellä, että totta kai juuri tuollainen lakkautettiin fasistisena.
Tällaisia olivat esimerkiksi Kansallissosialismin Kannatusyhdistys, Kansallissosialistit, Suomen Kansallissosialistinen Työjärjestö, Yleinen Kansallissosialistinen Yhdistys ja SS-aseveljet.
Muita fasistisia tai aatesuuntaa lähellä olleita lakkautettuja yhdistyksiä olivat muiden muassa Iskumiehet-puolue, Lapuan liikettä edeltänyt pöytälaatikkoyhdistykseksi jäänyt Suomen Lukko ja Suomen Työrintama, joka ei ollut niinkään saksalaisen Deutsche Arbeitsfrontin kaltainen työjärjestö, vaan poliittinen puolue, joka pyrki tuomaan Suomeen muun muassa natsi-Saksan mallin mukaista juutalaisvastaisuutta.
Toinen Saksasta juutalaisvastaisuutta kopioinut 1944 lakkautettu järjestö oli Siniristi. Yhdistys pyrki rakentamaan tulevaisuutta Saksan voiton varaan, ja se edisti avoimesti saksalaistyylistä natsismia avoimesti antisemitistisenä järjestönä.
Nuoret Valtakunnan Rakentajat oli 8–21 -vuotiaille tarkoitettu nuorisojärjestö, joka ajoi pakollista työpalvelua ja sotilaallista koulutusta nuorisolle. Nykyisen Pälkäneen alueella silloisessa Luopioisten kunnassa järjestö piti työleiriä. Saksasta oli kopioitu tapa vannoa uskollisuudenvala järjestöön liittyessä.
Monia sellaisiakin järjestöjä oli, joiden lakkauttamisen syy ei ehkä heti avaudu.
Tällaisia olivat vaikkapa useat ilmailujärjestöt ja jotkin urheiluseurat.
Kaikkia järjestöjä ei lakkautettu heti syksyllä 1944, vaan monia lakkautettiin vasta pidemmän selvittelytyön jälkeen. Keljon Lentokerho, Lahden Ilmailuyhdistys ja Nurmeksen purjelentokerho lakkautettiin vasta heinäkuussa 1945.
Ilmapuolustusliitto purki itse itsensä ja siirsi toimintansa Suomen Ilmailuliitolle. Sitäkin yritettiin lakkauttaa kommunistien taholta, mutta syytä tähän valtiovalta ei nähnyt, ja ilmailuliitto sai jatkaa toimintaansa.
Ilmailussa oli mahdollista nähdä sotilaallinen ulottuvuus, ja sotilaslentäjien koulutuksen paikka, joten lakkautus oli varotoimi tämän suhteen.
Urheilujärjestöistä esimerkiksi helsinkiläinen Sportklubben Unitas lakkautettiin sen takia, että sillä oli ilmeisen tiiviitä yhteyksiä suojeluskuntiin.
Järjestöjä lakkautettiin myös siksi, että niitä epäiltiin peitejärjestöiksi. Näin kävi Unitaksen ja jokusen muun urheilujärjestön kanssa.
Eräs taho, jonka aktiiveja joutui kuumottelemaan tulevaisuuttaan, oli yllättävästi kokoomus.
Vakiintunut ja ”pöhöttynyt” järjestelmäpuolue, rauhanneuvottelija-pääministeri-presidentti J. K. Paasikiven puolue ei itse ollut lakkautusuhan alla, mutta sen järjestöjä uhka kyllä koski.
Kokoomuksen Nuorten Liiton suhteen Neuvostoliitolla ja kotikommunisteilla oli epäilyksiä. Lakkauttaminen ei kuitenkaan toteutunut, kun syytä tähän ei lopulta katsottu olevan.
Kokoomuslainen opiskelijajärjestö sen sijaan lakkautettiin.
Ylioppilasoikeisto perustettiin joulukuussa 1945 ja lakkautettiin toukokuussa 1946. Suomen suurimmaksi kohonnut opiskelijajärjestö oli lähellä kokoomusta, mutta ei suoraan osa sitä. Sen puheenjohtaja Päiviö Hetemäki oli kokoomuksen kansanedustaja, joka myöhemmin opittiin tuntemaan presidentti Kekkosen luottomiehenä, yhtenä harvoista kokoomuslaisista. Varapuheenjohtaja Veikko Sjöblom oli kokoomusnuorten koulutuspäällikkö.
Valtiollisen poliisin päällikkönä toiminut kommunisti Aimo Aaltonen piti ylioppilasoikeistoa fasistisena järjestönä ja onnistui lakkauttamaan sen. Aaltosen korviin oli luultavasti kantautunut, että kommunistien vappumarssia Vala-laulua laulamalla häirinneet ylioppilaat olivat kyseisen kokoomuslaisen tahon aktiiveja.
Moskovan välirauhansopimuksen järjestöpykälä vahvistettiin Pariisin rauhansopimuksessa 1947. Sen perusteella lakkautettiin vielä 1970-luvulla järjestöjä. Tuolloin tunnettu uusnatsi Pekka Siitoin perusti useita lyhytikäisiksi jääneitä kansallissosialistisia järjestöjä.
Monen lakkautetun järjestön perinnetyötä alettiin tehdä olojen Neuvostoliiton varjossa vapautuessa 1980- ja etenkin 1990-luvulla. Järjestöjen vanhoja toimijoita oli tuolloin vielä elossakin useita. Esimerkiksi suojeluskuntien ja lottien perinnetyö on edelleen voimissaan. Fasististen järjestöjen perinnetyötä taas kaipaa tuskin juuri kukaan.