Naton Rutte Yhdysvaltojen iskuista: Suurin pelkoni on, että Iran saisi ydinaseen
Nato
Naton pääsihteeri Mark Rutte kommentoi lehdistötilaisuudessaan Haagissa myös Yhdysvaltain iskuja Iraniin. Rutten mukaan hänen suurin pelkonsa alueella on se, että Iran saisi ydinaseen ja sitä kautta kuristusotteen Israelista.
Rutten mukaan Naton pitkäaikaisena positiona on se, ettei Iranilla pitäisi olla ydinasetta.
Rutte kertoi myös, ettei ole samaa mieltä väitteistä, että Yhdysvallat olisi iskuillaan rikkonut kansainvälistä oikeutta.