Mykkänen MT:lle: Hallitus ajaa polttoturpeen käytön alas vuosikymmenen loppuun mennessä
Ympäristö- ja ilmastoministeri Kai Mykkänen (kok.) sanoo Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa, että nykyinen hallitus jatkaa edeltäjänsä työtä polttoturpeen alasajamiseksi vuosikymmenen loppuun mennessä.
Hänen mukaansa turpeella ei ole korkean hintansa takia edellytyksiä energiamarkkinoilla 2030-luvulla. Mykkäsen mukaan hallitus ei myöskään aio tehdä toimia laskeakseen turpeen verotusta.
Aiemmin perussuomalaiset on vaatinut muun muassa turpeen uudelleenluokittelua uusiutuvaksi raaka-aineeksi. Maaseudun Tulevaisuus pyrki tavoittamaan perussuomalaisten puheenjohtajaa, valtiovarainministeri Riikka Purraa kommentoimaan hallituksen turvelinjaa. Purra jätti vastaamatta MT:n haastattelupyyntöihin.
Orpon hallitusohjelmakirjauksessa viitataan Huoltovarmuuskeskuksen muistioon, jonka mukaan turpeen energiakäyttö tulisi turvata siirtymäkauden ajan huoltovarmuussyistä.
Muistion mukaan HVK:lla on tarve varmuusvarastoida turvetta vuoteen 2028 saakka. Tämän jälkeen turpeen energiakäyttö laajassa mitassa loppuu kokonaan.