Mount Everest valloitettiin 70 vuotta sitten – huiputtajasankari roimi Everest-turismia myöhemmin voimakkain sanoin
1950- ja 1960-luvut olivat nopeaa teknisen kehityksen aikaa maapallolla. Siitä kertovat ajan saavutukset, jotka eivät aiemmin olleet mahdollisia.
16 vuoden aikajänteellä ihminen kävi ensi kertaa planeettansa sekä korkeimmassa että syvimmässä kohdassa ja pääsi ensimmäistä kertaa avaruuteen, lopulta toiselle taivaankappaleelle.
Maanantaina tulee kuluneeksi tasan 70 vuotta siitä, kun ihminen valloitti maapallon korkeimman vuoren, Mount Everestin, ja aloitti mainitun 16 vuoden mittaisen saavutusten aikakauden.
Kello 11.30 Nepalin aikaa päivämäärän ollessa 29. toukokuuta 1953 uusiseelantilainen Edmund Hillary ja nepalilainen Tenzing Norgay seisoivat 8848,86 metrin korkeudessa.
Everestin huippu on tasan Nepalin ja Kiinan rajalla, joten kello huipulla oli myös 13.45 Kiinan aikavyöhykkeen mukaan. Suomessa kello oli 7.45.
On kuitenkin mahdollista, että Hillary ja Tenzing eivät olleet ensimmäiset ihmiset Everestin huipulla. Varmuudella he ovat ensimmäiset onnistujat, sillä he palasivat elävinä takaisin.
Useampi retkikunta yritti Everestin valloitusta jo 1920-luvulla. 8. kesäkuuta 1924 englantilaiset George Mallory ja Andrew Irvine olivat ainakin lähellä valloitusta, mutta he eivät koskaan palanneet kertomaan, onnistuivatko yrityksessä.
Viimeinen näköhavainto kaksikosta saatiin verrattain läheltä huippua, kun heidän retkikuntansa jäsen geologi Noel Odell (1890–1987) tähyili viidennen ja kuudennen leirin välistä noin 7900 metrin korkeudesta etenevää kaksikkoa. Luultavimmin Mallory ja Irvine olivat yli 8500 metrin korkeudessa.
Irvine oli happilaitteiden asiantuntija, mutta 22-vuotias oli melko kokematon kiipeilijä. 37-vuotias Mallory taas oli aikansa luultavasti paras vuorikiipeilijä. Jo vuonna 1922 Mallory oli tehnyt ihmiskunnan korkeusennätyksen saavuttaessaan yli 8200 metrin korkeuden ensimmäisenä 8000 metrin ylittäjänä ihmiskunnan historiassa.
Malloryn kylmässä hyvin säilynyt ruumis löydettiin 8160 metrin korkeudesta vuonna 1999. Tämä ei kumoa eikä todista sitä, että kaksikko olisi ollut paluumatkalla saavutettuaan huipun. Ruumis on voinut tippua ja kulkeutua vuosien aikana satoja metrejä. Irvinen ruumista ei ole löydetty. Kaksikolla oli kamera, johon oli tarkoitus ikuistaa huipun saavutus. Jos Irvinen ruumis löytyisi, voisi kamerakin löytyä ja antaa todisteensa huipulla käynnistä.
Yhtä kaikki ensimmäinen Everestin huiputus on Hillaryn ja Tenzingin nimissä.
Sekä Edmund Hillary (1919–2008) että Tenzing Norgay (1914–1986) olivat aloittaneet vuorikiipeilyn 1930-luvulla. Tenzing osallistui tuolloin tutkimusretkikuntiin, joiden tarkoitus oli kartoittaa Everestin rinteitä. Hän oli mukana myös sveitsiläisen ryhmän yrityksessä valloittaa Everestin huippu vuonna 1952.
Hillary kiipesi vuonna 1939 vajaa kaksi kilometriä korkealle Mount Ollivierille sekä yli 3700 metriä korkealle Mount Cookille. Molemmat sijaitsevat Uudessa-Seelannissa. Toinen maailmansota katkaisi Hillaryn kiipeilyuran, ja hän palveli kersanttina ilmavoimissa. Osan sota-ajasta hän oli vapautettuna palveluksesta perheensä suuren mehiläistarhan hoitoa varten.
Maailmansodan jälkeen Hillary jatkoi mehiläistarhausta, mutta myös vuoret vetivät taas puoleensa. Hän kiipeili ensin kotimaassaan, ja hieman myöhemmin Euroopassa Alpeilla. Himalajalle hän matkusti 1951. Silloin hän oli mukana ryhmässä, joka kiipesi 7100 metriä korkealle Pumorille, ei tosin huipulle asti. Pumorilta käsin retkikunta tutki Everestin rinteitä suunnitellessaan vuoren tulevaa valloitusta.
Vuonna 1952 Hillary palasi Himalajalle ja oli mukana yrityksessä valloittaa 8201 metriä korkea Cho Oyu. Tämä ei kuitenkaan onnistunut.
Vuoden 1953 Everest-retkikuntaa johti brittiläinen eversti, myöhempi prikaatinkenraali John Hunt (1910–1998). Huntin johdolla Everestin rinteille kipusi yli 400 miestä.
Retkikunta-tyyli on edelleen yleisin, ja käytännössä ainoa mahdollinen, tyyli valloittaa Everest, eli suuri joukko, joista pääosa on kantajia, matkustaa ensin viiden kilometrin korkeudessa sijaitsevalle perusleirille suuren tarvikekuorman kanssa. Pääosa kantajista lähtee tämän jälkeen pois. Osa jää tukemaan korkeampiin leireihin nousua.
Alppityyli toimii matalammilla vuorilla, joilla ei tarvitse kuluttaa pitkää aikaa ilmanalaan totutteluun. Alppityylissä kiipeilijä kuljettaa omat tarvikkeensa mukanaan kiivetessään.
Everestin valloitus vie kauan, sillä mitä korkeammalle noustaan, sitä vähemmän happea ilmassa on. Perusleirissä viidessä kilometrissä pitää viettää noin kuukausi, jotta elimistö sopeutuu vähähappiseen ilmanalaan. Tärkeää on myös tehdä välillä retkiä korkeammalle elimistön sopeuttamisen takia. Näiltä retkiltä pitää kuitenkin ensiksi palata matalammalle.
Varsinaisia kiipeilijöitä vuoden 1953 retkikunnassa oli 11. Oli täysin mahdollista, että huipulle olisivat menneet jotkut muut kuin Tenzing ja Hillary.
Retkikunta ylitti myös Lhotse-vuoren, jota joskus kuvataan myös Everestin sivuhuipuksi. Lhotse on kuitenkin maailman neljänneksi korkein vuori 8516 metrillään.
Hillary ja Tenzing muodostivat kiipeilyparin, joka lähti kiipeämään toisen pienryhmän takana kohti huippua. Toinen ryhmä joutui kuitenkin kääntymään takaisin.
Huipulle tulee lähteä kiipeämään korkeimmasta leiristä, joka Huntin retkikunnan tapauksessa oli leiri numero 9, mahdollisimman aikaisin aamulla, ettei pimeä yllätä paluumatkalla. Hillary ja Tenzing saivat 29. toukokuuta eteensä selkeän sään ja lähtivät happilaitteineen kohti huippua.
Eteläisen huipun he saavuttivat aamukymmeneltä. Sen jälkeen he kohtasivat korkean kalliomuodostelman, joka nykyään tunnetaan Hillaryn askelmana. Sen ylitettyään he olivat pian huipulla.
Hillary hautasi huipulle krusifiksin ja Tenzing suoritti ruokauhrin. Hillary otti huipulla kuvia kamerallaan. Itse hän ei kuvaan päässyt, sillä Tenzing ei osannut käyttää kameraa. Tenzingistä on kuitenkin olemassa Hillaryn ottama kuva huipulla.
He viettivät huipulla vain viisitoista minuuttia. Mount Everestin huipulla ei parane olla kauaa, sillä happea on siellä vain kolmasosa siitä määrästä, joka merenpinnan tasossa on. Paluumatka on myös nousua vaarallisempi, sillä vähähappisuus on ehtinyt vaikuttaa kiipeilijöihin pidempään, ja nämä ovat fyysisen suorituksen jälkeen väsyneempiä. Siksi tarkkaavaisuuden heikkeneminen yhdistettynä huolettomaan ”no niin, nyt se on suoritettu, nyt vain takaisin” -ajatteluun voi olla vaaraksi.
CC BY-SA 3.0 (https://creativecommons.org/licenses/by-sa/3.0) / Wikimedia Commons)
Maailma sai tietää saavutuksesta 2. päivä kesäkuuta, kun media uutisoi saavutuksesta retkikunnan sähkeen pohjalta.
Kuningatar Elisabet II, joka oli myös Uuden-Seelannin virallinen valtionpää, aateloi Hillaryn matkan jälkeen.
Kysymyksiin siitä, kumpi astui huipulle ensin, Tenzing ja Hillary vastasivat pitkään, että he astuivat huipulle käytännössä samaan aikaan. Vuosia myöhemmin molemmat kertoivat muistelmissaan, että ensimmäisenä huipulle oli astunut Hillary.
Sittemmin Mount Everestin huipulle on noustu peräti yli 10 000 kertaa. Everest-turismista on tullut jopa ongelma, kun lyhyellä kiipeilykaudella vuorelle saattaa yrittää yhtä aikaa enemmän ihmisiä kuin mahtuisi. Tämä on johtanut kuolemiinkin. Kaikkiaan Everestillä on kuollut yli 300 kiipeilijää.
Samalla vuori on saastunut ihmisten jätteistä ja jätöksistä. Koska ruumiita ei ole turvallista tuoda korkeimmilta rinteiltä alas, täyttävät myös kuolleet kiipeilijät vuoren rinteitä.
Paikallisille oppaina ja kantajina toimiville serpoille Everest-retkueiden tukeminen on ainoa keino ansaita kunnolla rahaa. Nepal on maailman köyhin maa, ja paras tulonlähde monelle ovat Everest-turistit. Tämä pakottaa myös heikommin valmiita serpoja riskeeraamaan henkensä vuorilla. Samoin heikosti valmistautuneet ulkomaiset turistit ovat riski, sillä heidän turvallisuutensa takia serpat joutuvat ottamaan usein hengenvaarallisia riskejä.
Muut yli 8000 metriä korkeat vuoret ovat säästyneet väenpaljoudelta, sillä Everestille vetää ajatus maailman korkeimman kohdan saavuttamisesta. Muille kasitonnisille yrittävät pääosin ammattilaiset ja kokeneet kiipeilijät.
Kaikkiaan yli 8000 metriä korkeita vuoria on neljätoista, Everestin jälkeen korkeusjärjestyksessä vaikeana pidetty K2 (8611 metriä), Kanchenjunga (8586), Lhotse (8501), Makalu (8483), Cho Oyu (8201), Dhaulagiri (8167 metriä), Manaslu (8163), Nanga Parbat (8125), tappava Annapurna (8091), Gasherbrum I (8080), Broad Peak (8047), Gasherbrum II (8035) sekä Shishapangma (8027). Kaikki sijaitsevat Himalajan vuoristossa.
Vanhoilla päivillään Hillarykin valitteli Everest-turismia.
– Kaupallisten retkueiden oppaat haluavat vain saada asiakkaansa huipulle. Asiakkaat taas vain haluavat päästä huipulle, tulla alas ja kehuskella saavutuksella ystävilleen kotona. Todella harvalla, ja olen puhunut monien kanssa, on todellista syvää rakkauden tunnetta vuoria kohtaan, hän sanoi haastattelussa vuonna 2000.
Suomalaiset ovat käyneet Everestillä kaikkiaan 20 kertaa. Kuuluisa kiipeilijä Veikka Gustafsson on noussut Everestille kolmesti, joista kerran ilman lisähappea.
Yli 8000 metriä korkeilla vuorilla on kuollut kaksi suomalaista. Noora Toivonen katosi Cho Oyulla vuonna 2000. Hän todennäköisesti eksyi ja menehtyi hapenpuutteeseen tai putosi. Samuli Mansikka putosi kuolemaansa Annapurnalla vuonna 2015.
Everestin valloittamisen jälkeen 1950- ja 1960-lukuja eläneet ihmiset saivat nauttia maailman syvimmässä syvänteessä eli Mariaanien haudan pohjassa käynnistä vuonna 1960. Silloin Trieste-batyskafi sukelsi kyydissään Jacques Piccard ja Don Walsh Challengerin syvänteeseen, jonka syvyys on peräti 10 911 metriä.
Avaruuteen ihminen pääsi Juri Gagarinin lennolla 1961. Kuussa kävivät Neil Armstrong ja Edwin Aldrin vuonna 1969.
Lähteitä:
Wildsafe-sivusto (englanniksi)
8KPeak-sivusto (englanniksi)
Eight Thousanders-sivusto (englanniksi)
Montanan yliopiston artikkeli kehon reagoinnista ohueen ilmanalaan (englanniksi)