"Miksi syyttävä sormi osoittaa aina työttömään?"

Nuoret työttömät lähettävät terveisensä budjettiriiheen
Työttömyys

Helsinkiläisen matkailun restonomin Kaisa Heikkilän, 28, mielestä työttömistä on alettava puhua työnhakijoina. 

– Se olisi selkeä positiivinen viesti. On paljon työkykyisiä ihmisiä, jotka yrittävät parhaansa päästäkseen työelämään. Itse sanon, että olen työnhakija ja minulla on menossa työllistymisprojekti. Muuten elän tavallista elämää. 

Viime viikolla Heikkilä kuuli televisiossa ekonomin arvioivan, että pitkäaikaistyöttömät eivät tule enää työllistymään. Samoin hän luki kolumnin, jossa kerrottiin, että työnantajat eivät mielellään haastattele pitkäaikaistyöttömiä.

– Sitä viestiä ei pidä antaa. On paljon myös nuoria pitkäaikaistyöttömiä. On erittäin vaarallista, että alle 30-vuotiaat kyynistyvät jo tässä vaiheessa.

Heikkilä ei odota ihmeellisiä pikakeinoja työllistämiseen, mutta asenteiden muuttamiseen voi jokainen vaikuttaa.

Hän toivoo, että ekonomit ja poliitikot muistaisivat arvioita tehdessään puhuvansa ihmisille.

Julkisessa keskustelussa työttömät jaetaan Heikkilän mielestä usein laiskoihin ja aktiivisiin, mutta ei lainkaan pureuduta siihen, miksi joku on jäänyt elämään tuilla.

– Ihmettelen myös, miten tukien leikkaaminen tuo yhtään työpaikkaa.

Helsingin Sanomat uutisoi , että budjettiriihessä on lehden tietojen mukaan esillä työttömyysturvan porrastaminen työttömän oman aktiivisuuden mukaan. Työllistymishaluja arvioitaisiin kolmen kuukauden välein.   

Heikkilä ei tyrmää ajatusta, mutta korostaa, että holhoaminen ja jatkuva raportointi omista tekemisistä ei auta eteenpäin.

– Jos kolmen kuukauden välein otetaan koppia ihmisestä, kysytään miten menee ja päivitetään seuraavia askelia, siitä voisi olla apua.

Heikkilä haki töitä koko vuoden 2015.

Edellisen työn päättymisen jäljiltä olo oli lamaantunut ja ammatillinen itsetunto alhaalla.

Oma hakemus kilpaili useimmissa hauissa satojen muiden kanssa eikä kutsuja haastatteluun herunut. Heikkilän mielessä kirkastui pitkäaikainen haave reissuun lähtemisestä.

Puoli vuotta Uudessa-Seelannissa teki tehtävänsä. 

– Päätin, että tämä asenneilmapiiri ei saa nujertaa minua. 

Nyt Heikkilä on aloittamassa sosiaalipsykologian opinnot avoimessa yliopistossa.

– Matkailun restonomin koulutukseen on ollut liikaa aloituspaikkoja. Ura vei alussa järjestöpuolelle, joten suhteet matkailualalle jäivät syntymättä. On pakko hakea uutta väylää.

Työttömyydestä Heikkilä ei ole syyllistänyt itseään.

– En jaksa uskoa, että jotkut ovat niin huonoja tyyppejä, että heistä ei ole työelämään. Hyviä tyyppejä vaan on niin paljon ja työpaikkoja vähän.

Miksi syyttävä sormi osuu aina työttömään itseensä, Heikkilä ihmettelee.  

Työttömälle jää helposti tunne, että avoimet työpaikat pyörivät jo työssä olevien kesken. Hän toivookin, että työnantajat miettivät omaa vastuutaan.

Heikkilä ei muista myöskään nähneensä suunnitelmaa korkeakoulutettujen työllistämisen varalle.

– Tarjolla oleva osaaminen ja työpaikat eivät kohtaa. On väheksymistä sanoa pitkälle kouluttautuneelle ihmisille, että mene siivoamaan tai marjoja keräämään. Se vasta onkin yhteiskunnan kannalta hukkaan heitettyä rahaa. 

– Kaikki työ on arvokasta, mutta ei se työttömyystilannetta ratkaise, jos ajatellaan, että kaikki marjametsään.

Turhautuminen puskee pintaan työttömyyden pitkittyessä.

Joensuulainen Anssi Kekkonen, 29, valmistui yhteiskuntatieteen maisteriksi viime vuoden marraskuussa.

Valmistumisen jälkeen hän on hakenut töitä ympäri Suomen. Työnhaku on kuitenkin painottunut kotikaupunkiin, sillä siellä on koti ja sukulaisia ympärillä.

Pienen Sulo-pojan vanhemmalle turvaverkot ovat tärkeitä.

Koti-isänä olo on vienyt aikaa ja energiaa, vaikka se onkin ollut yksi työttömyyden myönteisistä puolista. Nyt kun poika on päiväkodissa, on tuoreella maisterilla enemmän aikaa keskittyä työnhakuun.

– Päivähoitomaksujen nosto tai päivähoidon saannin vaikeuttaminen hankaloittaa työnhakua. Kun on tiukasti kiinni kotona lasten kanssa, energia menee siihen.

Turhautuminen puskee pintaan työttömyyden pitkittyessä.

Tänä syksynä Kekkonen pääsi TE-toimiston ja Talentreen järjestämällä kurssille ja sen myötä uusia ideoita on taas alkanut virrata.

Kurssiin kuuluu kolmen kuukauden harjoittelujakso.

– Monilla yrityksillä ei ole uskallusta tai voimia rekrytoida, vaikka tarvetta olisikin. Kolmen kuukauden harjoitteluaika antaa ikään kuin hieman pidemmän irtisanomisajan ja rohkaisee työllistämään.

Kekkonen on huomannut, että tutkinnon painoarvo on rekrytoinnissa lopulta melko vähäinen.

Monissa paikoissa kuitenkin vaaditaan muodollista pätevyyttä. 

Opiskeluaikana Kekkonen oli jo mukana työelämässä Helsinkiä myöten, mutta teki tietoisen valinnan palata opintojen pariin.

Aktiivinen nuorimies uskalsi jättäytyä pois monista luottamustehtävistä ja saikin jäljellä olevat opinnot lopulta nopeasti pakettiin.

– Uuden tutkinnon opiskelu olisi raskas prosessi, mutta pyrin vahvistamaan omaa osaamistani muuta kautta.

Kekkonen kuitenkin toivoo, että pidempikin opiskelu olisi tarvittaessa mahdollista.

– Rakennemuutokset ovat nopeita ja alan työpaikat ovat voineet opiskelunaikana vähentyä puoleen. Sellaisille ihmisille pitäisi olla mahdollisuus opiskella.

TE-toimistossa Kekkonen kertoo saaneensa sivulauseessa kuulla, ettei ole kaikkein huonoimmassa asemassa.

– Se vähä palvelu mitä olen saanut, on ollut hyvää, mutta resurssit ovat liian pienet siihen, että olisi mahdollista saada henkilökohtaista ohjausta.

Kekkosta pyydettiin laatimaan ansioluettelo TE-toimiston sivuille.

– Teoriassa yritykset voivat käydä niitä selaamassa, mutta se kuulostaa naurettavalta, kun pätkätöihinkin tulee satoja hakemuksia.

Kavereidensa kanssa Kekkonen on puhunut, että jos tulisi hyvä idea, he voisivat laittaa pystyyn oman yrityksen. 

– Meidän sukupolvelle se on luontevampi vaihtoehto, saa tehdä omilla ehdoilla ja arvoilla.

Ensin olisi kuitenkin hyvä saada kokemusta palkkatyöstä.

Heikkilä ja Kekkonen ylläpitävät työttömyyttä käsittelevää workless not worthless -blogia ja haluavat sen kautta rohkaista ihmisiä jakamaan kokemuksiaan työttömyydestä.