Mikko Kärnä moitti varusmiesten ruokaa moskaksi – nyt vastaa Leijona Catering: “väite heikosta kotimaisuusasteesta ei pidä paikkaansa“

Puolustusvoimat

Puolustusvoimien ruokahuollosta vastaava Leijona Catering Oy ei sulata keskustaedustaja Mikko Kärnän väitettä, jonka mukaan yrityksen tarjoamien aterioiden kotimaisuusaste on huonolla tolalla.

– Kärnän ajatukset huonosta kotimaisuusasteesta ovat meille Leijonassa vieraita, koska jo vuonna 2019 kaikkien raaka-aineostojemme suomalaisuusaste oli 73,7 %. Suomalaisten raaka-aineiden osuuden kasvattaminen on jo pitkään ollut tärkeä tavoitteemme, jonka eteen teemme jatkuvaa sinnikästä työtä, Leijona Catering kertoo Suomenmaan mielipidekirjoituksessaan.

Kärnä kertoi taannoin saaneensa varusmiespalvelusta suorittavalta ”tukimieheltään” yhteydenoton, jonka aiheena olivat puolustusvoimissa tarjotut ulkomaalaiset ruoat.

Varusmies kertoi, että ruokavalio koostui muun muassa ruotsalaisesta margariinista, kreikkalaisesta hillosta ja tanskalaisesta riisifrutista.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) lupasi selvittää asiaa Kärnän pyynnöstä.

Leijona Cateringin mukaan sen ateriat koostuvat suurimmaksi osaksi suomalaisista raaka-aineista, kuten suomalaisesta viljasta, lihasta, maidosta, tuoreesta leivästä, mehukeitoista ja mehusta.

– Varusmiesten mieliruokaa, riisipuuroa ei valitettavasti voi keittää suomalaisesta riisistä, eikä aamukahvi tai kaakao ole suomalaista.

Kärnän mielestä Puolustusvoimien tarjoaman ruoan kotimaisuusasteen on oltava lähellä sataa.

– Ei tuommoisella moskalla jaksa nuori ihminen sotimista harjoitella, keskustaedustaja moitti Facebook-kirjoituksessaan.

Leijona Cateringin mukaan sataprosenttisesti suomalaiset elintarvikkeet eivät ole ”ajanmukaista todellisuutta”.

– Ulkomailta Leijona Cateringin asiakkaiden pöytiin tulee nyt ja jatkossa kahvi, tee, kaakao, hedelmät, mausteet ja riisi.

Yritys painottaa, että sen aterioilla pärjää varmasti kaikissa harjoituksissa, myös fyysisesti rankimmissa olosuhteissa.