Mika Salminen haukkui työterveyshuollon – Ministeri Lindén IS:lle: Kritiikki osuu oikeaan
THL:n johtaja Mika Salminen on arvostellut työterveysjärjestelmää tehottomaksi ja typeräksi. Perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindén (sd.) toteaa Salmisen olevan oikeassa siinä, että Suomesta puuttuu yhdenvertainen perusterveydenhuolto.
Lindén sanoo Ilta-Sanomille (IS), että hän arvostaa työterveyshuoltoa, mutta ”oikein ymmärretyllä tavalla Salmisen kritiikki osuu kuitenkin ihan oikeaan”.
– Minä en kutsu työterveyshuoltoa typeräksi, mutta olen sitä mieltä, että meillä pitäisi olla vahvempi yhdenvertainen perusterveydenhuolto.
Lindén toteaa, että terveyskeskuksen pitää olla paikka, johon kaikki pääsevät luonnollisella tavalla.
– Niin se on kaikissa muissa maissa. Meillä on vain puolelle väestöä tarkoitettu terveyskeskus, joka on virallisesti tarkoitettu kaikille, mutta ei sinne pääse kuin puolet väestöstä, koska se on aliresursoitu, ministeri sanoo IS:lle.
Hän katsoo, että vahvempi perusterveydenhuolto olisi toteutettavissa lisäämällä avosairaanhoidon toimintaa perusterveydenhuollon puolella.