Metsä Fibre käynnistää Kemin tehdashankkeen ympäristövaikutusten arvioinnin

Kemin tehdashanke

Metsä Groupiin kuuluva Metsä Fibre kertoo käynnistäneensä Kemiin kaavaillun sellutehtaan ympäristövaikutusten arvioinnin eli yva-menettelyn.

Yhtiö toimitti keskiviikkona arviointiohjelman Lapin ely-keskukselle, joka asettaa ohjelman yleisön nähtäville lausuntoja varten 30 päivän ajaksi.

Metsä Group kertoi huhtikuun lopulla suunnittelevansa Kemiin uutta, nykyistä selvästi suurempaa sellutehdasta, joka valmistaisi myös useita muita biotuotteita. Investoinnin arvo olisi noin 1,5 miljardia euroa.

Kemin sellutehdas ja sen vaatimat metsien hakkuut voivat nousta tärkeäksi teemaksi hallitusneuvotteluissa. SDP:n Antti Rinne on sanonut olevansa valmis satsaamaan infrastruktuuriin tehdashankkeen tukemiseksi. Vihreät haluaisi rajoittaa metsähakkuita, ja vasemmistoliiton Li Andersson on ennakoinut hankkeen vaikeuttavan neuvotteluita.